2002 Rights granted for academic use without adaptation and use to include this statement.
All others rights reserved. © ehakol@uiah.fi & taik.virtuaaliyliopisto@uiah.fi

Opettaja: Eva-Maria Hakola

Kurssimateriaalin alkuperäiset sivustot täällä.


Johdatus kurssiin

  1. Kuvan syntaksi
  2. Pari sanaa kuvallisesta viestinnästä
  3. Kuva, kuvallisuus ja havainnointi

Kuvan syntaksi
Kuvan syntaksin tarkastelu voidaan kohdentaa kaikkeen rajalliseen kuva-alueeseen. Kysymys on visuaalisten elementtien ja niihin vaikuttavien voimien suhteiden tarkastelemisesta. Tiedostava elementtien käyttö mahdollistaa toimivan ja tarkoituksen mukaisen kuvallisen esityksen laatimisen tai analysoinnin. Perinteisesti makuasioiksi miellettyjen asioiden takaa voidaan löytää teorioita, hyviä käytänteitä tai periaatteita. Nämä keinot tuntien, voidaan tietoisemmin pyrkiä valitsemaan viestin sisältöön soveltuvat kuvalliset ratkaisut.

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija pystyy ottamaan kantaa kuvallisiin esityksiin perustellen kantansa. ”Makuasia” perusteena keskusteltaessa esteettisistä ja toimivista vaihtoehdoista ei tule kysymykseen, taustalta on yleensä löydettävissä asianmukaisempia argumentteja. Toisena tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa tietoisen ymmärryksen omasta suhteestaan kuvalliseen viestintään.

Pari sanaa kuvallisesta viestinnästä
Yhä useammat joutuvat niin työssään kuin vapaa-aikana tekemisiin erilaisten visuaalisten ongelmien kanssa. Näissä tilanteissa joudutaan kuvallisten valintojen eteen. Tiedostavaa tai tiedostamatonta valintaa voi olla se, että juliste pysäyttää ja vaikuttaa katsojaan kuvalla tai esitystavalla. Sanoma on puettu nähtävän esityksen muotoon, joka on sijoitettu rajattuun kuva-alaan. Viesti menee perille tai saa aikaan vastustusreaktion. Voi olla myös, että emme havaitse viestin vaikutusta, mutta koemme tuttuuden ja turvallisuuden tunteen kohdatessamme viestin sisällön uudestaan, ehkä jopa eri yhteydessä (mm. mainonta voi perustua tähän).

Valintaa tarvitaan myös silloin, kun teemme jotakin materiaalia tai asettelua, joka havainnoidaan näköaistin kautta, esimerkiksi webbisivuja, esitteitä tai vaikkapa juhlapöydän kattausta. Näissä tapauksissa liitämme lopputulokseen joitakin odotuksia: toimiva, kaunis, miellyttävä, helposti lähestyttävä ja niin edelleen. Toisinaan tiedostamme nuo odotukset ja suuntaamme pyrkimyksemme niiden toteuttamiseen. Toisinaan emme tiedosta, joten emme voi käyttää soveltuvia keinoja, vaikka niitä olisi saatavilla.

Tässä www-materiaalissa käsitellään kuvan rakenteen perusasioita ja – käsitteitä.

Suhteessa viestin sisältöön hyvin valituilla, toimivilla visuaalisilla ja rakenteellisilla keinolla voidaan vaikuttaa viestin sisällön välittymiseen viestin kulkua tukevasti. Huonosti valitut rakenteelliset keinot voivat vaikuttaa viestin välittymiseen hidastavasti tai vääristäen viestin merkitystä. Pahimmillaan soveltumaton ratkaisu voi jopa kääntää viestin tarkoitustaan vastaan. Visuaalisia ratkaisuja tehtäessä kuvalliset valinnat tulisi tehdä tiedostaen vaikutus ja tarkoitus. Asiaa katsottaessa tekijän suunnasta, ammattitaitoinen visualisti pystyy perustelemaan tekemänsä ratkaisut. Lopputulos ei ole syntynyt pelkästä tunteesta tai siksi että se näyttää hyvältä. Ratkaisun takana on ammatillinen tietämys ja ymmärrys käytettävissä olevista keinoista, jota on ohjannut tietty tarkoitus saavuttaa viestinnällinen päämäärä.

Kuva, kuvallisuus ja havainnointi
Tässä materiaalissa kuva tulee käsittää varsin laajassa merkityksessä. Kuva on rajattu tai rajautunut kuva-alue. Se ei ole sidoksissa materiaaliin tai valmistustapaan. Kuvalla voidaan siis tarkoittaa valokuvaa, maalausta, mainosta teksteineen. Laajimmillaan sillä voidaan ymmärtää se näkökentän alue, jonka voimme kerralla nähdä.

Erilaisia ihmisiä puhuttelevat erilaiset kuvat. Usein myös elämäntilanteet vaikuttavat siihen mitä ympäristöstämme huomioimme. Ihmisen konteksti, ikä, sukupuoli, koulutus jne. vaikuttavat havainnointiin (kts. esim. Hietala, Veijo. Kuvien todellisuus, johdatus kuvalliseen kulttuuriin, ymmärtämiseen ja tulkintaan. 2. muuttumaton painos. Gummerus Jyväskylä 1996.).

Mikäli oma jalka on poikki ja siihen on laitettu kipsi, niin yllättäen havaitsemme ympärillämme paljon ”kipsijalkaisia” ihmisiä.

Pystyäksemme tekemään itsenäisiä päätöksiä havaintojemme perusteella, on hyvä tiedostaa ja tunnistaa tuntemuksia joita visuaalinen informaatio meissä herättää.

Elämme maailmassa, jossa visuaalisen viestinnän määrä on lisääntynyt ja kasvaa edelleen. Voi olla, että säilyttääksemme aidon valintojen teon mahdollisuuden, pitää visuaalista informaatiota pystyä tulkitsemaan monella tasolla:

Visuaalisten tekijöiden tasolla (rakenteellinen ja muotoon liittyvä tarkastelu)
mm. Mistä elementeistä, voimista, tekijöistä kuva rakentuu?

Tunnetasolla (omaan kokemukseen ja tunteeseen liittyvä tarkastelu)
mm. Miten koen kuvan? Reaktiot ja tunteet: pidänkö siitä vai en?

Tavoitetasolla (merkitykseen liittyvä tarkastelu)
mm. Mitä viestin lähettäjä tarkoittaa: idea, sanoma, teema, arvostukset. Kenen viestiä vastaanotan?

Materialistiset ja tekniset valinnat
Miten kuva on tehty: millä välineellä ja/tai tekniikalla?
Miten tämä vaikuttaa kuvan ja sen sisällön välittymiseen?

Kontekstuaalinen ulottuvuus
Mitä löytyy kuvan viestin ja valintojen taustalta?
Kuvan vaikutteet, ajallinen ja paikallinen yhteys.

Muun muassa tämän kaltaiselle informaatiolle katsoja altistuu tiedostaen tai tiedostamattaan ja lopulliseen tulkintaan vaikuttaa henkilökohtainen konteksti.

Kuvan monista tasoista keskitymme tarkastelemaan erityisesti kuvan visuaalisten tekijöiden tasoa eli sommittelua; kuvan rakennuselementtejä sekä niihin vaikuttavia visuaalisia voimia tilan ja massan suhteen rajatulla kuva-alueella.

1. Sommittelu

Pohdintatehtävä:
Mieti millaisista kuvista sinä pidät tai et pidä? Miksi? Mikä tekee mielestäsi kuvasta kauniin/mielenkiintoisen/tylsän/rauhattoman? Määrittele omin sanoin, mitä tarkoittaa sommittelu? Millainen on mielestäsi toimiva/ei-toimiva sommittelu? Mikä saa sommittelun toimimaan tai mitkä ovat mielestäsi yleisemmät virheet sommittelussa?

Pohdi ja kirjaa lyhyesti vastaukset oppimispäiväkirjaasi. Tarkastele analyysikuvaasi edellä esitettyjen kysymysten kautta?
Mikäli mielessäsi on asia, kuva, tilanne tms. missä on havaittavissa mielestäsi hyvä tai huono sommittelu, liitä tai kuvaa esimerkki oppimispäiväkirjassasi.
Tutustuttuasi sommittelu tekstiin, mieti yllä esitetyt kysymykset uudestaan ja kirjaa oppimispäiväkirjaasi tapahtuiko ajattelussasi muutosta vai ei. Jos tapahtui niin mitä.
Mielenkiintoisissa kuvissa usein väri, rakenne, sisältö ja tunnelma tukevat toisiaan ja ovat katsojan näkökulmasta jollakin tavalla merkittäviä. Katsojaa voidaan myös johdatella tietyssä määrin kiinnostumaan kuvasta.

Tämä on mahdollista yllä lueteltujen elementtien ja voimien sopivalla asettelulla toistensa suhteen. Eräs tehokkaimmista keinoista on kontrasti. Erilaisilla vastakohta-asetteluilla eli kontrasteilla voidaan vahvistaa tai heikentää huomiointikohdetta.

Sommitelma koostuu kokonaisuudesta jossa muuttujien suhteet vaikuttavat toisiinsa. Kaikki esittävä ja ei-esittävä kuva-aineisto on pelkistettävissä pisteiksi, viivoiksi ja eri muotoisiksi kappaleiksi suhteessa myös valoon ja väriin sekä liikkeeseen ja aikaan.
(Kts esim. Unto Pusa: Plastinen sommittelu)

Vaikka tutkimme kuvan rakennetta, sisällöllisiä asioita ei voida täysin sysätä syrjään kuvaa tarkasteltaessa tai se on varsin vaikeaa. Kaipaamme asioille selityksiä ja merkityksiä. Koemme tarvetta asioiden ”haltuun ottamiseen” ja tämä pätee myös visuaaliseen esitykseen.

Sommittelun avulla kuvaa pyritään jäsentämään ja järjestelemään. Mikäli elementtien järjestely on onnistunutta, kuva säilyttää kiinnostavuuden ja se on helppo hahmottaa. Siitä välittyvä viesti on helppo hahmottaa, jopa niin helppo että toteamme toteutuksen niin yksikertaiseksi että mielessä käy ajatus: tuohon nyt pystyy kuka hyvänsä. Mikäli kuvaan on tarkoitus “piilottaa” asioita myös se tapahtuu sommittelemalla elementit suhteessa toisiinsa.

Sommittelun lähtökohtana jäsentämisen ja järjestämisen tarve
Kuva-alue on jaettavissa huomioarvoltaan eri vahvuisiin kenttiin. Mikäli heikkoon kenttään sijoitettu elementti on kontrastiltaan heikko suhteessa muihin elementteihin, se jää vähäisemmälle huomiolle – se jää huomaamattomaksi toisen kohdan kustannuksella.

Sommittelu on osa arkipäiväistä elämää. Ihmiselle on luontainen tarve järjestellä ja luokitella ympäristöään, hahmottaakseen kokonaisuuksia jotka koostuvat osasista ja päinvastoin. Kuvallisessa esityksessä tämä tapahtuu sommittelullisin keinoin.

Kurssillamme työskennellään kuvallisessa sommittelussa kaksiulotteisella
pinnalla. Kaksiulotteisuudessa (esim. puhdas paperi) hallitsevina suuntina ovat pysty- ja vaakasuunta, mikäli muuta ei ole merkitty. Kuvallisilla elementeillä ja niiden järjestelyllä on mahdollista tuottaa kuvaan kolmas ulottuvuus, tila (illuusio). Elementeillä on omat voimalatauksensa suhteessa toisiinsa.

Onni Oja sanoo kirjassaan PIIRTÄMISEN TAITO, että elementtien ja niiden voimien järjestäminen riittävään sopusointuun ja tasapainoon rajatussa kuva-alueessa on sommittelua. Riittävällä hän mainitsee tarkoittavansa, että sommittelun ainoa pyrkimys ei pidä olla tasapainon etsiminen kuvaan, koska tuolloin lopputuloksesta tulee helposti tylsä.
(Lähde: Onni Oja, 1957. Piirtämisen taito, 197. WSOY,Porvoo 1996.)

Tämä tekee kuvallisen ratkaisun etsimisen haasteellisemmaksi. Ihmisen pyrkimys on hakea jäsennystä ja järjestystä. Mikäli pääsee siihen täydellisesti, lopputulos osoittautuukin helposti tylsäksi. Mitä siis pitäisi tehdä?

Jännitteet ja vaihtelu
Kuvaan tulee hakea jännitteitä elementtien välille; tasapainoa elementtien ja visuaalisten voimien kesken, jotta kuvaan syntyy elämää. Jännitteet tekevät kuvasta mielenkiintoinen.

Sommittelu on järjestyksen, keskityksen ja vaihtelun muuntelua suhteessa mm. pintaan, pisteeseen, viivaan suuntaan ja tilaan nähden. (Lähde: Onni Oja, 1957. Piirtämisen taito, 197. WSOY, Porvoo 1996.)

Tyhjä ja täytetty tila
Kuvan tekemisessä moni harhautuu tarkastelemaan vain puita ja metsä jää huomioimatta.
Tausta ja elementit ovat yhtä merkittäviä tekijöitä kuvassa. Tyhjän tilan sekä elementeillä täytetyn tilan voimakasta suhdetta ei voi liikaa korostaa. Tyhjäntilan hallinta on usein vaikea asia. Kysymys voi olla siitä, että tyhjään tilaan ei tulla kiinnittäneeksi huomiota, ei tunnisteta sen olemassaoloa. Yleensä ensisijaisesti lähdetään miettimään pinnan täyttämistä, keskitytään miettimään minne elementtejä sijoitetaan ja tässä yhteydessä sitä ympäröivä tyhjä pinta jää vaille huomiota. Tyhjä ja täytetty pinta ovat kuin yö ja päivä, riippuvaisia toisistaan, ilman toista ei ole toista. Hahmottamisessa jäsennämme kohteen ja taustan suhteessa toisiinsa. Peitetty pinta ei nouse esiin toiselta peitetyltä pinnalta. (Kokeilu opintopäiväkirjaan)

Toimiva ja ei –toimiva sommittelu
Sommittelu on läsnä ihmisen arkisen elämän piirissä. Tietty järjestys miellyttää ja helpottaa toimintaamme, onpa kysymys sitten pöydän kattamisesta, sisustamisesta tai liikkeen imagon suunnittelusta. Mikään apuväline ei kuitenkaan kykene tuottamaan hyvää sommittelua ilman ihmisen ajattelua, tilannekohtaista arviointia elementtien suhteesta toisiinsa. Viime kädessä ihminen joutuu tekemään visuaaliset valinnat, vaikka käytössä olisi taitto- tai presentaatio-ohjelmat.

Jokainen sommittelu on yhtä oikea, mutta toinen ratkaisu on toista mielenkiintoisempi. Tähän vaikuttaa tilanne ja siksi ei voida antaa valmiita kaavoja, joilla toimiva sommittelu voitaisiin idioottivarmasti tehdä tilanteessa kuin tilanteessa. Näin ollen ei voida osoittaa myöskään täysin väärin ratkaistua sommitelmaa, mutta voidaan todeta, että joku sommitelma ei ole toimiva jossakin yhteydessä.

Erilaisia sommitelmia:

Diagonaalisommitelma
Esimerkki diagonaalisommitelmasta on löydettävissä esim. Akseli Kallen Gallelan maalauksessa “Lemminkäisen äiti” (Käy tutustumassa teokseen Valtion taidemuseon sivuilla, jonne tekstilinkki johtaa. Katso myös tekijänoikeudet). Diagonaalisommitelmaa on renessanssista lähtien. Etenkin barokkitaiteessa sitä on käytetty paljon sommitelmallisena voimatekijänä.

Lävistäjää on totuttu pitämään rajuimpana suuntana ja se luo sommitelmaan voimakkaan syvyysvaikutelman.

Keskiakselisommitelma
Liikkumaton keskiakselisommitelmassa kuvassa olevat voimat sijoittuvat kuvan keskiakselin (pinta jaetaan tasan kahteen osaan esim.pystysuunnassa) molemmille puolille. Tämä sommittelu on tyypillinen klassisen taiteen sommitelma. Pohjana tälle sommitelmalle on ihmisen oma symmetrinen hahmo. ( Lähde: Onni Oja: Piirtämisen taito. WSOY:n graafiset laitokset. Porvoo 1957.)
Lähes keskeisommitelma löytyy Hugo Simbergin teoksesta ”Satu II” (Käy tutustumassa teokseen Valtion taidemuseon sivuilla, jonne tekstilinkki johtaa. Katso myös tekijänoikeudet).

Dynaaminen sommitelma
Eri aikakausina ovat vaikuttaneet erilaiset sommittelun ihanteet.
Nykyaikamme arvostaa ns. dynaamista sommitelmaa, jossa on liikettä, jännitettä ja vaihtelua. Tällainen sommitelma sisältää vastakohtaisuuksia ja kuvan painopiste hakeutuu yleensä hieman ylöspäin. (Kts. esim. Pekka Loiri & Elisa Juholin: HUOM! Visuaalisen viestinnän käsikirja. Infoviestintä Oy. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1998)
Yrjö Saarisen työssä ”Lepohetki” on useita lähes tasavahvuisia suuntia jakamassa pintaa.
(Käy tutustumassa teokseen Valtion taidemuseon sivuilla, jonne tekstilinkki johtaa. Katso myös tekijänoikeudet).

Suhteellisuus ja mitallisuus
Kuvalliset tekijät ovat mitallisia ja suhteellisia.
Mikäli sommitelma on hyvä l. toimiva tiettyyn kokoon tehtynä, se ei ole välttämättä sitä enää mikäli kuva-alan kokoa muutetaan.
(Tee koe ja liitä tai kuvaa tapahtunutta oppimispäiväkirjaasi)

Peruspinnan jako
Arkipäivän näkymät, kirjoitustapamme vasemmalta oikealle, sovitut kuvasymbolit ovat luoneet kuvatilan ja koon suhteen uskomuksia, itsestäänselvyyksiä ja odotuksia joiden huomiointi sommittelussa voi osoittautua hyödylliseksi. Voimien sielullinen lähtökohta on oma pystysuora asentomme maankamaraan (vaakasuora) nähden. Vaaka- ja pystysuunta ovat kaksi tärkeää pinnan ulottuvuutta (Lähde: Onni Oja: Piirtämisen taito. WSOY:n graafiset laitokset. Porvoo 1957.)

Peruspinnassa on neljä kenttää, joilla kaikilla on oma psykologinen ilmeensä ja painovoimansa. Koemme, että pinnan alaosa (maa) on yläosaan (taivas) nähden
painavampi. Alaosa tuntuu myös olevan yläosaa lähempänä. Alaosa koetaan helposti etualaksi ja yläosa taustaksi.

Alaosan elementit oletetaan sijaitsevan lähempänä, ne vaikuttavat suuremmilta ja yläosaan sijoitettu tuntuvat kauemmilta ja pienemmiltä. Suorakaiteen vasen reuna (seikkailu) tuntuu meistä irtonaisemmalta ja vapaammalta kuin oikea reuna (koti), jonka koemme raskaaksi ja tiiviiksi lähestyvän reunan vaikutuksesta.

Nämä ovat kuitenkin suhteellisia oletuksia, joihin vaikuttavat keskinäiset elementit ja voimatekijät. Asian tilaa voidaan muuttaa tukeutumalla visuaalisiin keinoihin (esim. väri-, koko-, tai muotokontrasteihin). ( Kts. esim.Tarkka: K.A.A.K kuvallisen ajattelun
aseistariisuntakurssi. 7 dialogia kuvasta ja havainnosta. TAIDE. Hangon kirjapaino Oy, Hanko1990 ja Onni Oja: Piirtämisen taito. WSOY:n graafiset laitokset. Porvoo 1957 ja Unto Pusa: Plastillinen sommittelu. Otatieto Oy. Kahdeksas muuttumaton painos. TKK Offset, Espoo1979.)

Sommitelma on suhteellinen. Koon muuttuessa se vaikuttaa kokonaissommitelmaan. Suurennettaessa tai pienennettäessä kuvaa sen sommitelma ei enää välttämättä toimi uudessa koossaan. Kun tehdään esim. A4 tekstipaperista kalvoa, on syytä testata toimiiko kyseiset asettelut seinälle heijastuvassa koossa tarkoitetulla tavalla.

Yllätyksen voi kokea joskus aidon taideteoksen ääressä. Mikäli on nähnyt maalauksen kuvissa , esim. Mona Lisa, voi oletus koosta mennä todella pieleen ja on hämmentävää todeta luonnollisen koon pienuus. Mona Lisa -maalauksen käyttö erilaisissa yhteyksissä on tehnyt kuvan meille tutuksi. Näkemättä alkuperäistä taulua, kokosuhteista on muodostunut eri yhteyksistä johtuen subjektiivinen käsitys, joka on kaukana todellisuudesta.

Aktiiviset kulmat
Peruspinnan kulmat ovat hyvin aktiiviset, ne vetävät katsetta itseensä. Sommittelussa yritetään katsojan huomio siirtää pois kulmista jättämällä ne aiheellisesti köyhemmiksi ja kuljettamalla kuvan rakenteellisilla “viivoilla” katsetta pinnan muihin osiin. (Lähde: Onni Oja: Piirtämisen taito. WSOY:n graafiset laitokset. Porvoo 1957).

Myös pinnan reunat ovat aktiivisia ja elementtejä puoleensa vetäviä. Tämä tarkoittaa sitä, että riittävän lähelle reunaa sijoitettu elementin liikevaikutelma voimistuu reunaa kohden. Näin ollen syntyy vaikutelma, että elemetti ei ”pysy paperilla”. Tee kokeilu, sijoita muutamaa pistettä reunojen lähelle ja vastaavasti toisiaan lähelle keskemmäs paperia. Mitä huomaat?

2. Piste

Mikä on piste? Mistä piste alkaa ja mihin se loppuu? Milloin kysymyksessä on piste ja milloin pinta? Tuleeko mieleesi joitakin erityisiä pisteitä? Sellaisia joilla on esim. erityinen tehtävä? Luettele kolme pistettä tämän hetkisestä ympäristöstäsi?
  • 1. Pohdi ja kirjaa lyhyesti vastaukset oppimispäiväkirjaasi. Tarkastele analyysikuvaasi edellä esitettyjen kysymysten kautta?
  • 2. Käy esittämässä oma näkemyksesi WebCT:n keskustelussa pistekysymykseen ja kommentoi vähintään yhtä toisen antamaa kommenttia.
  • 3. Mikäli mielessäsi on pisteen luonnetta olemusta havainnollistava esimerkki kuvaa se oppimispäiväkirjassasi.
  • 4. Tutustuttuasi sommittelu tekstiin, mieti yllä esitetyt kysymykset uudestaan ja kirjaa oppimispäiväkirjaasi tapahtuiko ajattelussasi muutosta vai ei. Jos tapahtui kerro millainen muutos.

Kaikkeen näkemäämme liittyvät kuvallisen ilmaisun visuaaliset peruselementit.
Muodot ovat palautettavissa näihin peruselementteihin (Unto Pusa: Plastinen sommittelu)
Peruselementtejä ovat mm.:
  • pisteet,
  • viivat,
  • pinnat,
  • kappaleet
Kun kohdetta kuvattaessa jätetään pois tarkat yksityiskohdat ja muodot yksinkertaistetaan, tarkka yksityiskohtien esittävyys hävitetään tai sitä vähennetään niin että elementit alkavat hakeutua yllä mainituiksi peruselementeiksi, puhutaan pelkistämisestä.

Rakenteellisia muuttujia voidaan pitää kuvan fyysisinä ominaisuuksina. Ne ovat suhteellisia ja yleensä myös mitattavia.

Analysoimme visuaalisia muuttujia, tilan ja massan suhteen kaksiulotteisessa pinnassa. Peruselementtien muuttujia tilan ja massan suhteen ovat.
  • koko,
  • muoto,
  • paikka,
  • suunta,
  • lukumäärä,
  • tiheys,
  • välimatka
Visuaalisia voimia tilan ja massan suhteen ovat valon ja värin sekä liikkeen ja ajan suhteet. (Unto Pusa: Plastinen sommittelu)

Näiden muuttujien vaihtelu vaikuttaa niin pisteissä, kuin muissakin tässä materiaalissa esiintyvissä elementeissä.

Pisteen kerronnallisuutta ja luonnetta voidaan tarkastella muuttujien avulla. Pisteen suhteellisuus yllä lueteltujen muuttujien suhteen käy ilmi, kun pisteestä muutetaan näitä ominaisuuksia. Tarkkaa sääntöä esim. pisteen koon ja muodon suhteesta peruspintaan ei voida tehdä yleispäteväksi, kaikkialla toimivaksi, koska se on aina riippuvainen muista elementeistä ja voimista, jotka ovat osana kulloistakin kokonaisuutta.

Pisteen luonne koetaan hyvin voimakkaaksi.

Taiteilija, opettaja Elsa Ytti on määritellyt pistettä seuraavasti:
"Piste on uuden ja vanhan välinen välimerkki; rajapinta. Jonkin asian lopetus ja alku"
"Kun tapahtumassa on muutos, piste jää väliin."
"Mistä piste loppuu siitä alkaa pinta."
"Piste on itsenäinen kaksiulotteiselle pinnalle muodostuva merkki." (Syntaktinen kuva-analyysi. Luento. TAIK -96)

Piste voidaan käsittää yksiulotteiseksi. Mikäli siihen liitetään toinen ulottuvuus, syntyy viiva. Kaksiulotteisuutta voisi perustella sillä, että pisteellä on korkeus ja leveys. Viivan päästä katsottuna viiva onkin piste, mutta silloin viivan pitää olla tilassa eli se tarkoittaisi kolmannen ulottuvuuden läsnäoloa kuvassa. Pohdi oppimispäiväkirjassa pisteen olemuksen mysteeri: Onko piste piste vai viiva?

Pistettä voi pitää, itsenäisenä, jännitteeltään keskihakuisena ja sen sulautuminen ympäristöön on minimaalista, siksi sitä voisi pitää jopa itseriittoisena. Sen sijaan sen vaikutus ympäristöön on usein voimakas. Pisteen olemus on staattinen, sillä on hyvin vähäiset pyrkimykset liikkeeseen. Liikepyrkimys suuntaa keskustaan ja tämä on omiaan
Lisäämään staattista luonnetta.

Useimmiten ajatus pisteen muodosta on ihanteellisen kehämäinen, ympyrä pinta. Tarkemmin asiaa tutkiessa piste voi kuitenkin ottaa useita hahmoja. Geometrisiä tai vapaita muotoja.

Matemaattinen määritelmä pisteen ja pinnan erosta on kolme pistettä muodostaa pinnan.

Pistettä voidaan pitää myös rajapintana loppuvan ja alkavan välissä.

Piste edustaa muutosta, jolloin pisteen staattisesta olemuksesta huolimatta sillä on dynaamista luonnetta. Piste aktivoi ympäristöään.

Tekstissä käytetty piste arvottaa pistettä usein voimakkaasti, sekä sisällöllisesti että visuaalisesti.
Pisteellä on:
  • ulottuvuus
  • muoto
  • karaktääri
Pisteen voimakkaasta olemuksesta kertoo se, että kooltaan pienenäkin se voi tasapainottaa suuria massoja. Millaiset pisteet valitsemassasi kuvassa tasapainottavat kokonaisuutta.

Yllä olevaa voisi kiteyttää seuraavasti ; pisteen karaktääri muodostuu paljolti sen ulkomuodosta ja paikasta rajatulla kuvapinnalla.

Erilaisia pisteitä voidaan nimetä tehtävän tai olemuksen mukaan. Toiset ovat näkyviä, fyysisiä eli todellisia pisteitä.

On myös pisteitä, jotka vaikuttavat kuvaan ja katsojaan, vaikkei niitä ei ole merkitty tai niitä ei voi merkitä näkyviin.

Pisteet, jotka on merkitty, mutta ne eivät ole varsinaisesti fyysisiä pisteitä, vaan toimivat esimerkiksi juuri kokonaisuutta tasapainottavina tekijöinä, ovat ilmaisullisia pisteitä. Kuvassa voi siis olla esimerkiksi väriläikkä, jolla kuvan sommittelua tasapainotetaan tai lisätään jännitettä. Piste on merkitty olevaksi, vaikkei se varsinaisesti olisi olemassa kohteessa fyysisesti. Sen avulla voidaan myös tukee tiettyä sisältöä ja/tai ohjaa mielenkiintoa kyseiseen kohtaan. Ilmaisullinen piste voi olla usein myös paikka tai kohta kuvassa.

Esimerkkejä löytää esimerkiksi Helena Schjerbeckin myöhempien vaiheiden töistä. Taiteilijan välipaletin niukkuus lisääntyi aikaa myöden ja osassa omia kuviaan ja joissakin muissa teoksissa taiteilija käyttää oranssia pistettä. Nähdessäsi näitä töitä, voit peittää pisteen ja todeta pisteen vaikuttavan suhteellisen voimakkaasti kuvissa. Mieti lisäksi, voisiko piste toimia tasapainottajana toisen värisenä, kokoisena tai toisessa paikassa.

Optinen piste. Optisesta pisteestä käyttäisin mieluimmin nimitystä optinen alue. Se on rajatussa kuva-alueessa kohta, johon silmä hakeutuu herkimmin, mikäli mitään muuta kohtaa tai elementtiä ei ole korostettu.

Erityisen vahva huomioarvo saavutetaan, kun optiselle alueelle asetetaan jokin kuvallinen kohde esim. esine, kasvot tms.. Pisteen pyöreä muoto vetää katsetta puoleensa helpommin kuin muut muodot. Pisteen tai pisteenomaisen muodon asettaminen optiselle alueella saa katseen hakeutumaan itseensä voimakkaasti. Optinen alue vahvistaa myös niiden elementtien huomioarvoa, jotka ovat lähellä alueen vaikutuspiiriä. Mikäli alueella on useita saman vahvuisia saman kontrastisia elementtejä, nämä nousevat voimakkaasti esiin ryhmänä, mutta joutuvat kilpasille yksittäisenä elementtinä huomiovoimastaan.

Jotta optinen piste ei veisi ensimmäisenä huomiota itseensä, täytyy muualla kuvapinnassa olla voimakas tapahtuma, jotta alue nousee huomioarvoltaan optista aluetta vahvemmaksi (esim. monet suorat linjat yhdistyvät muualla kuin optisen pisteen läheisyydessä.)

Muita voimakkaita pisteitä:

-Pako- l. katoamispiste.
Pisteet horisontilla, johon kuvan kaikki viivat kohdistuvat, jolloin syntyy perspektiivi. Perspektiivin käytöllä mahdollistuu kolmannen ulottuvuuden kuvaaminen kaksiulotteisella pinnalla. Eli paperilla voidaan jäljitellä tilavaikutelmaa.

-Kulminaatiopiste.
Kulminaatiopiste on tilanteen esim. asennon äärimmäinen piste, jossa kuvattu olento tuntuu pysyvän paikoillaan. Erityisesti barokin taide vei hahmonsa dramaattisiin ääriasentoihin. Kulminaatiopiste voi olla minkä elementtien välisessä tahansa esim. pisteiden etäisyydessä se voisi olla äärimmäinen kohta, jossa kuva vielä toimii mielenkiintoisesti. Kun elementit siirretään toisistaan edes hieman kauemmas, jännite niiden välillä lakkaa, eikä kuva ole enää mielenkiintoinen. On ylitetty kulminaatiopiste

-Kasvupiste.
Kuvassa olevat kohdat joissa liike lähtee ikään kuin nousemaan ja kasvamaan jostakin pisteestä. (esim. lepattavat kankaat, tai jokin muu rytminen viivarykelmä). Katse lähtee noususuunnan mukaan.

-Leikkauspiste.
Useamman viivan tai pinnan kohtaaminen samassa pisteessä. Tällaisella pisteellä on suunnaton voima. Varovaisesti voisi sanoa sen olevan vastakohtana edelliselle: katse imeytyy viivojen johdattamana leikkauskohtaan.

-Painopiste.
Tämä on piste, jonka varassa massa seisoo alustallaan. Esim. vinossa neliössä paino valuu alakärkeen, joka kohtaa "alustan", elementti tuntuu "seisovan" sillä. Hyvin tärkeä piste sommittelun kannalta. Mikäli painopiste asettuu väärin, esim. ihmistä piirrettäessä, kuvasta jää tuntuma mallin "leijailusta", malli ei asetu paikoilleen. Tunne voi olla erittäin kiusallinen. Tämän huomaa helposti myös harjaantumaton silmä. Tulee vaikutelma, että jokin ei ihan ole paikallaan, vaikka välttämättä harjaantumaton silmä ei heti huomaisikaan varsinaista syytä.

-Keskipiste.
Keskipisteen paikan voi määritellä matemaattisesti. Keskiajan keskeissymmetriaan painottunut sommittelu käytti hyväkseen keskipisteen suhteen tasaisesti aseteltuja elementtejä.
Tällä pyrittiin hakemaan tasapaino, mutta siihen saattoi myös liittyä joissakin tapauksissa arvottavia seikkoja (esim. uskonnollisissa kuvissa, joita keskiaikaiset esimerkit sisältävät paljon.)

3. Viiva

Millainen viiva on mielestäsi maailman kaunein viiva? Mitä viivoja näet ympäristössäsi? Mikä on viiva, mistä se syntyy? Mitä erilaisia viivoja tulee mieleesi? Millainen viiva on aggressiivinen tai lempeä? Mitä tarkoitetaan "taiteilijan ominaisella viivalla"?
Millainen on sinun viivasi?
  1. Pohdi ja kirjaa lyhyesti vastaukset oppimispäiväkirjaasi. Tarkastele analyysikuvaasi edellä esitettyjen kysymysten kautta?
  2. Käy esittämässä oma näkemyksesi WebCT:n keskustelussa viivakysymykseen ja kommentoi vähintään yhtä toisen antamaa kommenttia.
  3. Mikäli mielessäsi on viivan luonnetta olemusta havainnollistava esimerkki kuvaa se oppimispäiväkirjassasi.
  4. Tutustuttuasi viivatekstiin, mieti yllä esitetyt kysymykset uudestaan ja kirjaa oppimispäiväkirjaasi tapahtuiko ajattelussasi muutosta vai ei. Jos tapahtui kerro millainen muutos.
Vapaalla kädellä piirretty viiva voi kertoa paljon tekijästään. Käsialan tulkinnalla on pitkä historia. Suhtaudutaanpa käsialan tulkintaan tai siitä ennustelemiseen miten hyvänsä, voidaan kuitenkin monenlaisia asioita päätellä viivan käytöstä. Viivan luonne ei myöskään pysy jatkuvasti samana, käsiala muuttuu aikojen myötä.

Taiteellisessa, ilmaisullisessa viivassa näkyy tekijän käsiala. Se on persoonallinen kuten käsin kirjoitettu teksti. Originaaliteoksia voidaan tunnistaa osittain viivan jäljestä.

Viivapiirustus on piirustus jossa kuva tehdään pelkästään viivoista rakentuviksi muodoiksi. Viivapiirustus on muiden tekniikoiden perusta.

Viiva yksinään on jo hyvin ilmaisuvoimainen tekijä. Ajattele ihmisen muokkaaman ympäristön kuten rakennuksien tiukkoja pysty ja vaakasuoria, tai astioiden kaartuvia linjoja ja vertaa niitä orgaanisiin, luonnossa oleviin viivoihin kuten kasvien lehtiin, vaikkapa saniaisen rosoiseen reunaa.

Niihin on helppo liittää adjektiivejä, jotka kuvaavat kohteen olemusta, joka useasti nousee viivan luonteesta: tiukka, kaareva, pehmeä, suora... Näistä syntyy mielikuvamme, jotka vaikuttavat kuvan kokonaisilmeeseen ja tunnelmaan. Havaintojemme pohjalta luokittelemme näkemäämme. Onko mielestäsi jokin kohta kaupungissasi miellyttävä, minkälaisia muotoja tuohon kohtaan liittyy? Kerro oppimispäiväkirjassasi.

Ympäristössämme viiva usein yhdistää tai erottaa kaksi pintaa toisistaan. Kun tilannetta kuvataan paperilla, piirrämme tuon erotuskohdan viivana - kuvaamaan pinnalta toiseen siirtymistä.

Ääriviiva on käsite, abstraktio. Kohteet erottuvat taustoistaan valoihinn ja väriin liittyvien kontrastien johdosta. Mieti, löydätkö mistään fyysisessä maailmassa ääriviivaa, joka olisi konkreettinen?

Piste erottaa myös pintoja toisistaan. Miten luonnehtisit viivan ja pisteen tapaa toimia erottavana tekijänä pintojen välillä?

Pisteessä pintojen erottelu tapahtuu sisä- ja ulkopuolisen pinnan välillä. Sisäpuolinen pinta on suljettu alue. Kun taas suoran viivan erottamat pinnat ovat avoimet ja voivat jatkua viivasta riippuen vaikka loputtomiin.

Verrattaessa pistettä ja viivaa keskenään erottavana tekijänä , voisi pisteen aktiivisen luonteen nähdä kohdistuvan sisäänpäin , kun taas viiva johdattaa suuntiin, eteenpäin, taaksepäin tai mahdollisesti molempiin, mutta ei sisäänsä päin kovinkaan helposti. On tärkeää kuvan kokonaisuuden kannalta että viivan muoto ja luonne tukee kuvan sisältöä. Ristiriita näiden välillä aiheuttaa hämmennystä katsojassa. Tuleeko mieleesi tälläistä ristiriitaa?

Kuvasta löydettäviä viivoja:
  • Ääriviiva, joka voidaan luokitella luonteeltaan imaginääriseksi.
  • Keskiakseli
  • Lävistäjät,
  • Neljänneslävistäjät l.diagonaali
  • Ilmaisullinen viiva
  • sahalaitainen viiva (zik-zag)
Myös viivan luonne on voimakas. Heikkokin viiva sopivasti sijoitettuna suhteessa kuvan muihin elementteihin voi saada ylivoiman. Toisaalta tämä saadaan pätemään myös muihin visuaalisiin elementteihin. Ne ovat määrällisiä ja suhteellisia. Muuttujia kuten kokoa, suuntaa, määrää ja kontrastia muuntelemalla nostetaan tai lasketaan havaittavuutta. Samojen tai samankaltaisten elementtien keskinäinen vaikutus toisiinsa nähden on yleensä voimistava.

- pystyraidat antavat jatkuvuuden vaikutelmaa eli pidentävät pystysuunnassa. Pukeutumisen saloihin perehtyneet tietävät pystyraitojen hoikentavan vaikutelman. Vastaavasti vaakaraidat leventää.

Viiva ja viivastot ovat tehokkaita katseen ohjaajia.

Monta viivaa yhdessä alkaa muodostamaan jotakin muuta kuin pelkkää viivaa (tilaa, suuntaa, liikettä, pintaa. .)

Viiva saattaa muodostua myös elementtien jatkuvuudesta -muodon, värin tai jonkin muun visuaalisen elementin kertautuessa tarpeeksi usein ja tarpeeksi tiheästi.

Pysty ja vaakasuoran leikatessa muodostuu keskelle piste ja esille nousee kuvio, josta tunnistaa länsimaisessa symbolikielessä varsin voimakkaan latauksen omaavan ristin muodon, jolloin viivat tai piste kuviossa jää helposti havainnossa toiseksi.

Viiva on suhteellinen. Pitka viiva näyttää vielä pitemmältä kun sitä vertaa lyhyeen ja pieni pienenee suuren rinnalla.

Viivat voivat saavuttaa luonteita, jotka vetoavat järkeemme ja/tai tunteeseemme:
  • Horisontaaliviiva -l. vaakasuorassa oleva viiva on levollinen, pystyviiva taas hyvin aktiivinen. Tuntemus johtunee siitä, että ihminen vertaa sitä itseensä eli tässä tapauksessa vaaka- tai pystyasentoon.
  • Vaakaviiva - taso ,olemus, makaava ihminen vaakatasossa on rauhallinen ja paikallaan pysyvä.
  • Diagonaaliviivat - lävistäjät, voimalliset, aktiiviset, estävät tai nopeuttavat silmän liikettä rajatulla kuva-alueella.
  • Kaaret - liikkeessä oleva suunta, kierreportaat. Kaariviiva lienee luonnossa eniten esiintyvä viivan muoto.
  • Kulmaviivat - teräväkulmaiset (aktiivinen, aggressiivinen), suorakulmaiset (kulmista objektiivisin ja siten myös kylmin ja hallituin) ja tylppäkulmaiset (saamaton, heikko ja passiivinen). Kulman levetessä jännitys vähenee ja halu pinnan valtaamiseen lisääntyy voimakkaasti). Kulmaviivoihin sisältyy jo itseensä pinnan luonteelle ominaista olemusta.
  • Viivojen ja tilan yhteisvaikutuksesta voidaan mieltää volyymiä.
  • Viivoituksella voidaan luoda pintaa (yleensä kaksiulotteista.) ja tekstuuria (materiaalin tuntu)
  • Viivoitus on merkittävä elementti luomaan rytmiä.
  • Viivalla voidaan luoda muotoja (3-ulott)
  • Viivojen avulla voidaan välittää informaatiota ja luoda kommunikaatioita (kartat). Tämä on aivan oma graafisen viestinnän alue. Kysymys on tietografiikasta. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua Edward Tuften teoksiin.
Viivat ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Kertautuneena tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa viivan viesti voimistuu. Viiva on yksi kommunikaation osatekijöistä joista, muita ovat piste, pinta jne. Viivalla on tehokas kyky välittää tunnetta. Viivan luonne on hyvin muuntuva ja herkästi muutettavissa. Koko kuvan kokonaisuuden luonne on paljon riippuvainen juuri viivan/viivojen luonteesta.

Viivaan vaikuttaa oleellisesti piirtimen valinta (sivellin, kynä, tussi, lyijy, hiili, teepussi, digitaalinen viiva...) sekä sen materiaalin valinta, johon jälkeä tehdään piirtäjän "voimilla".

Viiva luo liikettä. Sillä voidaan ilmaista konkreettisen liikkeen ilmaisemista tai silmän liikkeen johdattamista tai liike voi olla tunnelmassa.

Milloin viiva kuolee ja koska pinta syntyy?" Unto Pusan sanoin: "Siihen ei voi antaa tarkkaa vastausta sen enempää kuin kysyttäessä virran loppua ja meren alkua. Rajat ovat liikkuvaisuudessaan loputtomat. Kaikki on suhteellista. Rajoilla liikkumisessa piilee valtava ilmaisumahdollisuus."
(Lähde: Unto Pusa: Plastillinen sommittelu. Otatieto Oy. Kahdeksas muuttumaton painos. TKK offset, Espoo 1979.)

4. Pinta ja kuvarajaus

Etsi lehdistä kolme kuvaa joissa on erilaiset kuvarajaukset. 1 esimerkki kuvarajauksesta joka mielestäsi on hyvä. Mieti mihin rajauksella on pyritty? Tai miten rajaus sinua puhuttelee? 1 esimerkki rajauksesta jonka tekisit toisella tavalla tehdäksesi kuvasta paremman tai huonomman. Mieti perustelut rajauksellesi
  1. Pohdi ja kirjaa lyhyesti vastaukset oppimispäiväkirjaasi. Tarkastele analyysikuvaasi edellä esitettyjen kysymysten kautta?
  2. Käy esittämässä oma näkemyksesi WebCT:n keskustelussa rajauskysymykseen ja kommentoi vähintään yhtä toisen oppijan antamaa kommenttia.
  3. Tutustuttuasi kuvarajaustekstiin, mieti yllä esitetyt kysymykset uudestaan ja kirjaa oppimispäiväkirjaasi tapahtuiko ajattelussasi muutosta vai ei. Jos tapahtui, kerro millainen muutos.
"Tasainen pinta on eräs ihmisen tärkeimmistä keksinnöistä. Luonnossa on tyyni vesi ainoa tasainen pinta.Vasta pinnan keksiminen toi ihmiselle abstraktin kaavailujen mahdollisuuden. Mittausoppia ja siitä johtuneita lukemattomia hengenelämän aluevaltauksia ei olisi koskaan syntynyt ilman tasaisen pinnan keksimistä" (Onni Oja,1957.Piirtämisen taito,6.painos, WSOY 1994)

Peruspintana voidaan pitää sitä tasoa johon merkkejä tehdään. Peruspinta on paperin pinta, taulun pinta, kadun pinta, näyttöruutu, pöydän pinta. Meidän tapauksessamme pinta on kaksiulotteinen rajattu kuva-alue.

Puhtaaseen pintaan sisältyy lukematon määrä mahdollisuuksia, jopa siinä määrin, että taiteilijat kokevat ajoittain valkoisen pinnan kammoa työtään aloittaessa.
Pinnan luonteeseen vaikuttavia suhteellisia muuttujia ovat:
  • ulottuvuudet: korkeus ja leveys
  • liikevoimat: pystysuora ja vaakasuora
  • koko
  • muoto
Pinnan luonteeseen vaikuttavat oleellisesti myös rakenne:
pintarakenteet; struktuuri, faktuuri ja tekstuuri
pinnan olomuoto; konkreettinen >< kuvitteellinen

Liikevoimat, muoto ja koko

Pinnan saama jännite riippuu pysty- ja vaakasuunnan suhteesta. pystysuora peruspinta omaa yleensä aktiivisemman, hallitsevamman luonteen ( vrt. julisteiden muoto). Vaakasuunta on levollinen, alistettu ja staattisempi, ehkä usein helpommin hallittava (klassisessa maisemamaalauksessa suosittu)

Neliön muoto peruspintana koetaan helposti hiukan ongelmalliseksi. Neliön sivut ovat tasa-arvoiset liikevoimien suhteen. Katse pyrkii kulmiin, koska tasaiset sivut voimistavat lävistäjät, jotka sivujen samasta pituudesta johtuen esiintyvät yhtä voimakkaina.

Pystysuuntainen pinta ja sitä tukevat samansuuntaiset elementit (viivat, pystyt pinnat) antavat pinnalle ylä-ala suuntaisen olemuksen. Olemuksen luonnetta voidaan kuvata esim. seuraavan kaltaisilla adjektiiveillä:
- ryhdikäs, reipas, nouseva, ylevä, dynaaminen, kylmä, aggressiivinen.

Vastaavasti vaakasuora pinta ja sitä tukevat elementit tuottavat sivuttaisen suunnan vahvistumisen:
-levollinen, rauhaisa, sivuttain jatkuva, staattinen, lämmin.

Muut peruspinnan muodot ovat tylppien ja terävien kulmien erilaisia yhdistelmiä. Niinpä uusia nelikulmaisia muotoja syntyy kulmia muuntelemalla. Monikulmaiset muodot ovat yhden perusmuodon monimutkaisia yhdistelmiä, jolloin yhden perusmuodon alaiset pienemmät muodot jäsentyvät asteittain kulmien ja sivujen mukaan. Kulmien määrän lisääntyessä rajattomiin ja niiden tullessa yhä tylpemmäksi, jopa kadoten lopulta, jolloin monikulmiosta muodostuu ympyrä. (Unto Pusa: Plastillinen sommittelu. Otatieto Oy. Kahdeksas muuttumaton painos. TKK Offset, Espoo 1979.)

Voimakasta suuntavaikutusta voidaan lieventää lisäämällä mukaan elementtejä joiden suuntavaikutus on vastakohtainen.

Pinnan kokosuhteet huomioiden rakennetussa kuvassa elementtien kokosuhteita ei voida useinkaan helposti muuttaa ilman, että kokonaisuus kärsii tai ainakin kuvan luonne muuttuu ratkaisevasti. (Varaudu yllätyksiin suurentaessasi esitystäsi. Kokeile kalvojasi etukäteen isolla pinnalla eli heijastettuna.)

Koko kuvapinta on aktiivinen. Sen elementit, taustat, vastakohta-asettelut, pinta ja sen muoto sekä tyhjätila. Kaikki toimivat suhteessa toisiinsa.

Struktuuri
Pinnan muuttumaton rakenne. Pysyvä ominaisuus. Ainetta josta pintarakenne fyysisesti muodostuu.

Faktuuri
Käsittelyn jälki pintarakenteessa.

Tekstuuri
Materiaalipinta. Työskentelyn jälki pinnassa esim. rytmitys.

OLOMUOTO
Konkreettisia pintoja on helpompi lähestyä. Niitä ovat mm. helposti mieleen tulevat iho, maapallo, paperi, pöytä, taulunkangas jne. Konkreettinen pinta voi olla rajallinen kaksi-, tai kolmiulotteinen (veistos, maalaus tai muu objekti) tai rajoittamaton (avaruus, kiertävä seinäreliefi).

Kuvitteellisina pintoina valo tai taivas, lienevät kiistattomasti kuvitteellisia materian suhteen. Onko valkokankaalle heijastettu kuva konkreettinen vai kuvitteellinen? Kuva katoaa kun heittimen sammuttaa. Mitä vaikutusta on kankaan tekstuurilla heijastettuun kuvaan? Tekeekö se siitä konkreettisen pinnan heijastuksen hetkeksi? Faktuuri kuitenkin häviää. Entä tietokoneen näyttö, onko se kuvitteellinen vai konkreettinen, kun se lakkaa olemasta virran katkaisusta, mutta kuitenkin palaa näkyviin kun koneen aukaisee. Näissä tapauksissa valo on yksi kuvan tekijöistä. Sen vuoksi itse olisin taipuvainen sijoittamaan nämä kuvat kuvitteelliselle puolelle. Mitä jos pinta itsessään ei kestä käsittelyä tai käyttöä (vrt. lattia, paperi tms), mutta on kuitenkin kosketeltavaa, onko se silloin pintana kuvitteellinen vaiko konkreettinen? Ainakaan siihen ei voi jättää pysyvää jälkeä. Tällainen pinta voisi olla veden pinta? Se ei kestä varsinaista käsittelyä tai käyttöä, mutta on kuitenkin konkreettinen ja kosketeltavissa. Kumpaan kategoriaan sen sijoittaisit?

Ota kantaa keskustelualueellamme.

PAIKKA
Paikka sijaitsee rajatun kuva-alueen rajauksen sisällä olevalla pinnalla. Paikka voi myös olla aktiivinen ja suhteessa visuaalisiin tekijöihin.

Tästä syystä elementin paikka pinnalla vaikuttaa sen voimaan. Elementin sijainti määrää sen luonteen.

Kulmat vahvistuvat, kun niihin sijoitetaan elementtejä. Reunat ovat hyvin aktiivisia. Kun elementti rajautuu reunaan, siihen kohdistuu voimakas liikevaikutus.

Pinnan muoto vaikuttaa elementtien voimakenttään, joko vahvistaen tai heikentäen sitä.

Yleisesti kulttuurissamme liikesuunta vasemmalta oikealle koetaan rauhalliseksi, turvalliseksi, ”kotiin” paluuksi.

Kun taas liikesuunta oikealta vasemmalle toimii päinvastoin kuin edellinen.

(Tarkkaile mainonnassa käytettyjä liikesuuntia, löydätkö tarkoituksellista käyttöä?)

Pinnan tehokkainta aluetta ei voida kiistattomasti nimetä. Eri tarpeiden näkökulmasta tulkinnat vaihtelevat.

Vasenta yläkulmaa pidetään hyvin vahvana. Lukemistapahtuma lähtee länsimaissa vas. yläkulmasta, joten katse hakeutuu sinne joka tapauksessa. Oletamme, että teksti alkaa sieltä. Samasta syystä oikea alalaita jää heikoksi. Jos oik. alalaidassa oleva elementti tukee oikealle siirtymistä tai on muuten tehoton, se voi jäädä huomaamatta, koska ihmisellä on jo kiire siirtyä seuraavan sivun vasempaan yläkulmaan. Lehden aukeamassa vasemman sivun oikea alalaita ei ole huomioarvoltaan kuitenkaan yhtä heikko kuin oikeanpuoleisen sivun oikea laita. (Mieti mistä kohden sivua mainospaikkasi ostat! Tai käytä vaikka tehosteväriä.)

Saman on todettu siirtyneen myös webbisivujen havainnointiin. Vasen ylälaita on vahvin alue. Myös koko ylälaita on webbisivuissa vahva, mahdollisesti vahvempi kuin painetussa esityksessä.

Elementin sijoittaminen pinnan suhteen:

KESKIKENTTÄ
Tasapainoinen, levollinen, tylsä?

YLÄOSA
Irtonainen, keveä, leijuva. Yläosa mielletään helposti taivaaksi ellei asiaa kumota muilla elementeillä tai voimilla.

ALAOSA
ed. Vastakohta. Painava, sitova

Täytettäessä kuvapinnan ylä- että alaosaa elementein, alkaa helposti muodostua tilavaikutelma, jossa pienemmät elementit ovat taaempana ja suuremmat edessä, mikäli asettelu ei muuten loogisesti ole päällekkäistä.

REUNAT JA KULMAT
Sijoittaessasi elementin lähelle reunaa, reunat aktivoituvat voimakkaasti. Liian lähelle reunaa asetettu elementti tuntuu putoavan tai olevan liikkeessä poispäin kuvapinnalta. Rajaamalla elementin osaksi ulos alueelta syntyy hyvin jännitteinen vaikutelma, joka voi kuitenkin olla tasapainoisempi luonteeltaan kuin tilanne jossa elementti melkein hipaisee reunaa.

Mikäli on epävarma elementin sijoituspaikasta se yleensä näkyy lopputuloksesta. Elementti ei ”pysähdy” paikalleen. Reuna liian lähellä vetää elementtiä puoleensa ja tämä liike vaikutelma hajottaa sommittelun tasapainon. Tämä antaa amatöörimaisen vaikutelman. Toisaalta mikäli vaikutuksen tuntee, sitä voidaan todella tehokkaasti käyttää hyvksi.

Elementtien sijainti toistensa suhteen:

NURKAT
Sijoittamalla elementtejä kulmiin niiden voimakentät vahvistuvat.

RYHMISSÄ JA YKSIN
Suljettu-avoin, liikkuva-keskitetty sommittelu. Kuvan rajaaminen on voimallinen keino mm. muuttaa tilanteen kerrontaa. Näyttämällä hyvin tiukka lähikuva ihmisen kasvoista välittää voimakkaasti tunnetta. Yleiskuvan avulla voidaan välittää suuri määrä tietoa ja kertoa yhdellä kuvalla paljon tapahtuman taustaa valottavia asioita.

KUVARAJAUS:
Kuvarajaus ei ole suoranaisesti visuaalinen elementti eikä voima. Kuitenkin se on merkittävä keino, jolla kuvan viestiä voidaan tehostaa ja suunnata halutulla tavalla. Tästä syystä tämä on osa-alue, jota ei voida jättää rakenteellisen tarkastelun ulkopuolelle.

Kuvarajaus lienee vanhin kuvamanipulaation keino. Esimerkiksi lehtikuvien kertoma on voitu värittää halutulla tavalla, rajaamalla kuva sopivasti. Usein luonteeltaan dokumentaarisena pidetty lehtikuva on siis kyennet valehtelemaan tuhansin sanoin jo kauan ennen digitaalista kuvankäsittelyä.

LÄHIKUVA
Lähikuva on intiimi kerronnan muoto. Sen avulla välitetään ja vedotaan tunteisiin. Lähikuvalla voidaan esitellä tarkkoja yksityiskohtia.

PUOLIKUVA
Kertoo edellistä rajausta enemmän tapahtumasta. Sen avulla esitetään esim. kahden ihmisen kontakti tilannetta tai esitellään työtyövaiheita. Puolilähikuvassa tulevat eleet vielä hyvin esiin.

KOKOKUVA
Kuvan kerronta laajentuu edellisestä. Esim. mukaan tulee ihminen kokonaan ja lisäksi ympäristö jossa hän on. Yleisempään toiminnan kuvaamiseen mainio.

YLEISKUVA
Yleiskuvalla kerrotaan kaikki. Se on luonteeltaan esittelevä ja yleisesti tarkasteleva. Filmikerronta alkaa usein yleiskuvalla. Tällä tavalla katsojalle avautuu yleiskäsitys tarinan tapahtumaympäristöstä.

IHMISEN KUVAAMINEN

ERIKOISLÄHIKUVA
-kuva esim ihmisen huulista

LÄHIKUVA
- tähän kuvaan mahtuu kasvot, voidaan rajata jopa hiukan päälakea pois. Tämän rajauksen piiriin mahtuvat myös kuva jossa vielä näkyvät hartiat.

PUOLILÄHIKUVA
- ylävartalo n. lantion yläpuolelta

SUURI PUOLIKUVA
- vartalon yläosa rajattuna puoleen väliin reisiä.

KOKOKUVA
- tässä kuvassa näkyy koko malli

Perinteinen periaate suosittelee ihmisen rajaamisessa välttämään kuvan katkaisemista nivelien kohdalta. Rajaus tulisi tehdä selkeästi ylä- tai alapuolelta. Samoin päälaen rajaaminen kuvasta pois saattaa aiheuttaa "liian tiukan jakauksen" –tuntuman kuvaan. Ihmisen silmän ja aivon yhteistyönä pyrimme täydentämään kuvaa. Mikäli päälaki on rajattu huolimattomasti pois, saattaa silmä ”Jatkaa” kuvaa, jolloin pää alkaa näyttää kohtuuttoman pitkältä. Tuskin yksikään toimitusjohtaja toivoo joutuvansa tällaisen koomisen rajauksen kohteeksi vuosikertomuksessaan.

Toisaalta sopivissa tilanteissa rikotut periaatteet voivat toimia loistavasti tehokeinoina, mutta se edellyttää jälleen ymmärrystä siitä mitä on tekemässä.

VINKKI:
Mihinkään presentaatiomateriaaliin ei ole järkeä tunkea mitään sellaista joka tarvitsee erikseen tuekseen selityksiä: "Tämä nyt ei ole paras mahdollinen, tämä nyt ei taida näkyä .........". Huonosti erottuva kuva, joka on sinnepäin tai lähestulkoon, aiheuttaa ainoastaan ärsytystä ja aliarvioi katsojaa. Ole varma valinnoistasi. Jos et ole, tee varma valinta: jätä kuva pois.

5. Muoto

Puhutteleeko jokin muoto sinua enemmän kuin muut? Mikä siinä miellyttää? Millaiset muodot koet epämiellyttäviksi? Mistä luulisit tämän johtuvan? Millaiseen muotoon liität seuraavia adjektiiveja:

luotettavuus vs. epäluotettavuus
kauneus vs. rumuus 

sirous vs. kömpelyys

Millaisia mielikuvia liität erilaisiin muotoihin? Ajatellessasi ympyrää, kolmiota ja neliötä mitä ne symboloivat sinulle? Luuletko lähipiirisi tulkitsevan symbolit samalla tavalla kuin sinä? Entä muut kulttuurit? 
Oletko tiedostanut mistä mielikuvasi tulevat? Miten yleisiä tai yksityisiä merkitykset mielestäsi ovat?

  1. Pohdi ja kirjaa lyhyesti vastaukset oppimispäiväkirjaasi. Tarkastele analyysikuvaasi edellä esitettyjen kysymysten kautta?


  2. Käy esittämässä oma näkemyksesi WebCT:n keskustelussa muotokysymykseen ja kommentoi vähintään yhtä toisen antamaa kommenttia.


  3. Mikäli mielessäsi on muodon luonnetta olemusta havainnollistava esimerkki kuvaa se oppimispäiväkirjassasi.
  4. Tutustuttuasi muototekstiin, mieti yllä esitetyt kysymykset uudestaan ja kirjaa oppimispäiväkirjaasi tapahtuiko ajattelussasi muutosta vai ei. Jos tapahtui kerro millainen muutos.
Muotoa voidaan tarkastella monitasoisesti. Tarkastelun kohteena kuvapinnalla voivat olla

1) yksittäiset elementit, joilla on muoto tai muoto voi muodostua 

2) elementtiryhmästä, joka muodostaa kokonaisuuden ts. uuden kuvion kun silmien ja aivojen yhteystyö sulauttaa yksittäiset elementit yhteen kokonaiseen muotoon. 

3) muotoa luo myös peruspinnan rajaus

  1. Läheisyys=kaksi visuaalista ärsykettä, jotka sijaitsevat
lähellä toisiaan, mielletään yhteen kuuluviksi.
  2. Samankaltaisuus=kaksi visuaalista ärsykettä, joilla on
jokin yhteinen ominaisuus ei liian pitkä välimatka, 
mielletään yhteen kuuluviksi.
  3. Jatkuvuus=jos esim. viivat leikkaavat toisiaan, katsoja
jakaa kokonaisuuden selkeästi jatkuviin osiin.
  4. Sulkeutuneisuus=jos visuaaliset ärsykkeet sulkevat
sisäänsä jonkin alueen, katsoja näkee ko. alueen yhtenä muotona (palloilla muodostettu kolmio)
  5. Alue=kuvio ja tausta. Kuvio on objektin kaltainen. Näyttää sijoittuvan taustan eteen. Alueet toisistaan erottava ääriviiva
kuuluu kuvioon. Taustalla ei tunnu olevan selkeää muotoa ja
se ulottuu kuvion taakse. Symmetriset osat nähdään helposti
kuviona, kuten myös kuperat ja koverat. Myös koko
vaikuttaa: pienempi alue hahmottuu yleensä kuvioksi.
Havaitsijan odotukset (kohteen merkitys ja tuttuus)
vaikuttavat siihen miten nopeasti pystymme tunnistamaan
esineen/muodon ja luokittelemaan sen.
Jo 1920 –luvulla hahmopsykologian alueeseen kuuluva Gestalt –psykologia, on todennut, että ihmisellä havainto tapahtuu tunnistamalla ensiksi muodon kokonaisuuden . Mikäli kohteen tunnistamista ei tapahdu, ihminen tarkastelee kohdetta kerta kerran jälkeen tarkemmin ja vertaa aikaisempaan tietoonsa kunnes kohde on tunnistettu.

Muoto voi esiintyä kaksi- tai kolmeulotteisena. 
Kaksiulotteisena voimme puhua muodosta tasomuotona.

Kolmiulotteisen muodon vaikutelma syntyy paljolti valon ja varjon vaihtelusta, joka muotoilee pinta suhteessa toiseen pintaan.

Peruspinnan muodolla on vaikutus pintatasolla esitettyihin elementteihin (vrt.kuvarajaus) ja kokonaisuuteen. Peruspinta esim. taulupohja saa erilaisen luonteen riippuen siitä onko se esim. ympyrä vaiko suorakaide.

Ympäristössämme kaikki voidaan pelkistää perusmuodoiksi. Perusmuotoja ovat geometriset muodot kuten mm. ympyrä, kolmio ja neliö.

Muotoihin liittyy erilaisia odotuksia:



Esim. kun kolmio asetetaan kannalleen, se vaikuttaa hyvin tasapainoiselta ja tukevalta.
Laitettaessa kolmio kärjelleen tilanne muuttuu täysin. Muodostuu jännitystila -> pysyykö kolmio kärjellään pystyssä vai kellahtaako se ehkä kyljelleen.

Kärki ylöspäin kolmio antaa nousevan vaikutelman. Vastaavasti kärki alaspäin sijoitettuna syntyy laskeva vaikutelma.
Nämä suunnat voivat edustaa myös eteenpäin tai taaksepäin tarkoittavia suuntia.(vrt. opastenuolet)

Perusmuodot ovat helpoimpia ja nopeimpia tunnistaa. Nopeasti tunnistettavat viestit puetaan usein perusmuotoihin kuvan ja peruspintansa suhteen.(vrt. Liikennemerkit.)

Nopeasti luettavien tekstien esitykseen käytetään usein tekstityyppejä, jotka ovat yksinkertaisia, pelkistettyjä ja lähenevät perusmuotoja. Sanat ovat lyhyitä.

Päästäkseen kuvalliseen kommunikaatioon sisälle, eräs kätevä tapa on lähteä liikkeelle juuri tutkimalla peruspinnan ja siinä olevien elementtien muodostamia kokonaismuotoja ja eriytyä tätä kautta yksittäisten elementtien muotoihin.

Myös osien väliset suhteet ovat tärkeitä. Mikäli sommittelun elementit ovat onnistuneesti aseteltu toisiinsa saattaa olla, että suhteita ei voida muuttaa ilman, että kokonaisuus kärsii.

Tämä koskee myös elementtien muotoja. Kuva joka toimi hienosti kannettavan näytöllä, osoittautuukin katastrofiksi heijastettuna seinälle. Kun taas pienentämisen jälkeen kuva usein muodostuu alkuperäistä paremmaksi. Koko muutoksia tarvittaessa suosittelen tutkimista ennen hutkimista.

Muotojen luokittelu

GEOMETRINEN MUOTO
Usein pelkistetty muoto kuten

-ornamentiikka

-kubismi

-konstruktivismi

-alkuaikojen tietokonegrafiikka

geometrinen muoto on usein tarkoituksellinen.

ORGAANISET MUODOT

mikro- ja makrostruktuurinen maailma

- kasvun periaate, sattuma

IHMISEN TEKEMÄT MUODOT

- ovat yleensä tarkoituksellisia: ihmiset käyttävät paljon 
kulmikkaita muotoja

LUONNONMUOTOJEN SOVELLUTUKSIA, JOISSA MUODOLLA ON MERKITYSTÄ

- (eritt. vanhat) työkalut (liuskekivi/nuoli, kynnellinen tassu/harava)
- luonnon omat "pakkaukset" (rapu, hedelmät esim, joissa on piikkejä)

LUONNON OLOSUHTEIDEN VAIKUTUS MUOTOON
-aerodynaaminen muoto (esim. kulkuneuvoissa ja suojavarustuksissa,
lumukengät jne.)
- asuinrakennukset esim. iglu tai kota

KULTTUURISUHTEIDEN VAIKUTUS MUOTOON

Muodot voivat toimia koristeena vaikka käyttötarkoitus on käytännöllinen.

-vanhojen kulttuurien astiat esim. makkaratekniikalla tehdyt kulhot
.
-kreikkalaisen temppelin rakenneosat

-kansantieteen puolelta työkalujen muoto esim. sirpin muodon vaihtelu
paikoittain
-käsiala

MUOTO KOMMUNIKAATION VÄLINEENÄ
-nuotitus

MUOTOJEN SYMBOLISIA MERKITYKSIÄ
Muotojen symboliset merkitykset voivat olla voimakkaita. Muotojen
symbolinen käyttö on yleismaailmallista, joskin kulttuurisia eroja tietysti 
ilmenee.

Seuraavassa joitakin yleisimpiä symbolisia merkityksiä:

Risti:
yleismaailmallinen symboli joka ei perustu pelkästään kristilliseen symboliikkaan. Risti ilmoittaa suuntaa tilassa oikea/vasen, ylös/alas.

Ristinmuotoa verratessa ihmisen vartaloon, voimme löytää sivuille ojentuneet käsivarret.
Siihen voidaan liittää luku neljä tai viisi laskutavasta riippuen. Neljä suunnista ja viides keskikohta mukaan lukien. Ristin muotoa on käytetty roomalaisessa kaupunkirakentamisessa, jossa se oli ihanne.

Ristillä on monia muitakin merkityksiä eri aikojen erilaisissa kulttuureissa. Kristillisenä symbolina se merkitsee ikuista elämää. Ristin erilaisia muotoja on olemassa hyvin monia erilaisia.

Tunneilla nousee usein esiin mm. hakaristi, joka on leimautunut Hitlerin poliittiseksi
merkiksi. Symbolina se on kuitenkin erittäin vanha ja se tunnetaan eripuolilla maailmaa monenlaisina muunnoksina. Varhaisimmat tiedot ovat merkistä noin 2000 eKr Intiasta (Mohenjo-daro -kultuuri Indus joen seudulta). Intian jainalaisuudessa neljä "käsivartta" merkitsevät olemassaolon neljää tasoa:

jumalien, ihmisten , eläinten ja kuolleiden maailmaa. Sanskriitin sana svastika
(hakaristi) tarkoittaa "onnea tuottavaa". (lähde: Pentti Lempiäinen (toim)1993: Hans Biedermann.Suuri Symboli kirja.WSOY:n graafiset laitokset, Juva).

Kolmio:
Jo kivikauden haudoista on löydetty esimerkkejä kuvien sijoittelusta kolmion muotoon. Keramiikkaesineissä kolmion muoto koristelussa on ollut suosittu.

Piirrettäessä kaksi kolmiota yhteen niistä muodostuu tähtikuvio, suljettu kaksikkojärjestelmä heksagrammi jonka perinteinen merkitys on esittää miestä ja naista. Nämä erisuuntaan avautuvat kolmiot tarkoittavat myös tulta ja vettä. Tässä
merkityksessä mm. alkemistit ovat käyttäneet heksagrammia.

Antiikissa kolmio tarkoittaa Delta-kirjainta ja on kosmisen syntymän vertauskuva.
Hindulaisille kolmio merkitsee Durgaa, elämää antavaa naisjumalaa.

Kirkkotaiteessamme kolmioon liitetään kolmiyhteys eli Isä , Poika ja Pyhä Henki.

Kolmion ja heksagrammin (viisi sakarainen Daavidin tähti) yhteydessä nousi esiin
myös mystiikka. Kärjellään seisova Daavidintähti voidaan liittää myös magiaan.

Neliö:
Vanhoissa korkeakulttuureissa maailmankaikkeus on kuvattu neliöksi. Myös 
tämän mukaan on tehty kaupunkien kaavoitusta.

Neliön muotoa tavataan myös hyvin varhaisissa kalliomaalauksissa.

Neliöllä on samansuuntaisia taipumuksia suhteessa tilaan kuten ristilläkin. Siihen
voidaan liittää koordinaatit selkeyttämään sen paikkaa. 
Luonnossa neliötä on nähtävissä hyvin vähän. Tiukkana muotona se on yleensä
ihmisen tekemä.

Neliöön liitetään ajatus maallisesta maailmasta ja aineellisuudesta: ihmisestä ja maasta (vrt. ympyrä). Esimerkiksi pelilautojen (mm. shakki ja Mylly) voidaan ajatella toistavan ajatusta maailmankaikkeuden rakentumisesta neliön muotoon. Myös arpakuution voi liittää tähän ajatukseen. Arpakuutio on vanha onnen symboli. Kuution vastakkaisten sivujen "silmä luku" on aina täydellisyyden luku seitsemän.

Ympyrä:
Symbolikuvioista ehkä laajimmin käytetty geometrinen kuvio. Platonismin ja uusplatonismin yhteydessä tähän yhdistyy merkitys muodon täydellisyydestä. Erilaisiin jumalkuviin liitettynä ympyrä ilmaisee jumalan läsnäoloa ja keskeistä asemaa.

Myös taivas ja henkisyys liitetään ympyrään. Jos neliö kuvaa maallisia asioita niin
ympyrä täydellisenä, rajattomana, ikuisena, absoluuttisena muotona kuvastaa Jumalallisuutta. Neliön sisään piirretty ympyrä kuvastaa näiden kahden asian
pyrkimystä tasapainoon. (lähde: Pentti Lempiäinen (toim)1993: Hans Biedermann.Suuri Symboli kirja.WSOY:n graafiset laitokset, Juva).

Alkemiassa ympyrä jonka keskelle on piirretty piste kuvaa kultaa ja esim. tähtitieteessä se kuvaa aurinkokeskeistä maailmankuvaa.

Tässä vain muutamia esimerkkejä geometristen muotojen symbolisista merkityksistä, johdattelemaan ajatuksia niiden moninaisiin sisältöihin ja merkityksiin, joita muodot voivat kantaa ajasta ja paikasta riippuen. Lisäksi on hyvä muistaa vielä henkilökohtainen taso, jonka jokainen meistä itse rakentaa ja sitoo muotoihin suhteessa omaan elämäänsä.

Usein kuvan kokonaissommittelua lähdetään rakentamaan jonkin perusmuodon mukaisen asettelun varaan. Näin erilliset elementit pysyvät helpommin hallittavissa suhteessa onnistuneeseen kokonaisuuteen.

Harjoittelun ja kokeilujen avulla muotoja rikkomalla voidaan saada aikaan voimakas jännite asetteluun. Hallitsemattomana se voi antaa huolittelemattoman kuvan, onnistuneena se aiheuttaa syvää mielenkiintoa kuvaan, joka kestää.

TILA
Tilan kuvaaminen kaksiulotteisella pinnalla helpottaa seuraavat huomiot:

Jokainen kappale vaatii tilansa avaruudessa.

Kappale on muotoa tilassa. Muoto on hahmo. Muoto on jotakin suhteessa ihmiseen. Muodoille ja massoille antamamme koon mukainen hierarkia on järjestelmällisesti suhteellinen ihmisen omaan massaan.

Annettu pinta muodostaa kuvatilan. Kuten Unto Pusa toteaa on elementtien (kappaleiden) ja niiden VÄLISTEN tilojen poljennollinen sovittaminen kuvatilaan
kuvantekijän yksi tärkeimmistä tehtävistä. (Lähde: Unto Pusa 1979. Plastillinen
sommittelu. Otatieto Oy. Kahdeksas muuttumaton painos. TKK Offset, Espoo.)

6. Volyymi eli tilamassa ja massa

Tilantuntu muodostuu perspektiivistä ja valöörien vaihtelusta. Lisäksi elementtien asettelusta toistensa suhteen esim. esineestä sijoitettuna niin, että sen takana on jotakin muuta eli esine on tilassa.

Volyymi
Volyymillä tarkoitetaan yleensä muodon tai tilan tilavuutta, kuutiosisältöä tai määrää, laajuutta tai paljoutta. (Elsa Ytti, TAIK -96)

Volyymi on lähinnä arkkitehtuurin ja kuvanveiston esitysmuoto.
Sillä on kolme ulottuvuutta:
- pituus,
- leveys
- syvyys.

Kaksiulotteisessa maailmassa volyymi (tilan ilmeneminen) on aina illuusio(vrt. esim.Trompè l´oeil-taulut).

Volyymin ensisijainen ominaisuus on plastillisuus. Unto Pusan mukaan veistosten sanotaan olevan plastillisia silloin, kun ne katsottuna eri kulmista; edestä, takaa, kummaltakin sivulta, lintu- tai sammakkoperspektiivistä, näyttävät elimillisiltä, harmoonisilta ja kauniilta.

Volyymin kolme ilmenemismuotoa:

  1. Selvästi rajoitettu massa
    Ilmenee paljoutena ja kolmiulotteisena, mitattava muoto.
  2. Volyymi voi olla myös negatiivinen.
    Silloin se esiintyy esim. painautumana, tyhjiöinä tai aukkoina. Rakennetussa ympäristössä nämä muodot voidaan kokea ulko-tai sisämuotoina, veistoksissa negatiiviset muodot ovat onteloita, painaumia tai syvänteitä.
  3. Liikkeet:
    Pisteen, viivan, pinnan tai niiden summan liikkeet, jolloin tulos on liikkeen rajoittama uusi plastillinen elementti. (Esimerkkeinä liikkeen aiheuttamasta volyymista mm. liikkuva ihminen, lentävä lentävä lentokone tai mobile.).
Plastisessa muodossa pyritään katsojassa herättämään tilan elämys. Veistossa myös liike on tärkeä: veistos on käsitettävissä useista eri näkökulmista, jolloin voidaan puhua plastillisesta tilasta. Veistokseen kuuluva tyhjyys on yhtä tärkeää kuin siihen kuuluva muoto ja massa. Veistos tarvitsee ympärilleen myös avaruutta päästäkseen oikeuksiinsa (vuoropuhelu tilan kanssa).

Kiinnostavaa onkin miettiä miten paljon veistos tarvitsee tilaa ympärilleen eli miten laajalle sen volyymi yltää?

Käytännön esimerkkejä massasta ja volyymista voisi olla esim. lämpökynttilä (kappale, massa) tarvitsee paljon tyhjää tilaa ympärilleen voidakseen palaa kauniisti ja turvallisesti. Tai vesi uima-altaassa, joka näkyy läpi (altaan kaakelit ja muut rakenteet kuultavat veden"takaa"), liikkuu ja lainehtii, heijastaa kuvioita lähiympäristöönsä.

Missä menevät näiden elementtien tilalliset rajat?
Miten paljon tilaa (volyymia) ne vievät tilassa?

Massa
Massan ja volyymin eli tilamassan suhde on läheinen. Volyymi valtaa itsensä verran tilaa tilassa. Massa on "ainetta". Massalla on tilassa volyymi, mutta volyymi voi ulottua massaa laajemmalle joten ei voida sanoa , että volyymillä olisi aina massa. (Vertaa tyhjän ja täyden tilan vaihtelua esim. puun kokonaisessa olemuksessa, myös tyhjä tila on osa kokonaisuutta ).

Mieti oppimispäiväkirjaasi:
Minkälaisia massoja ja tyhjiä tiloja löydät arkiympäristöstäsi?
Mieti massojen ja volyymien olemusta ja luonnetta?

Massalla on
painoenergia elementille miellettävä "fyysinen paino" liike-energia, massan liike johonkin suuntaan tai tunnelma esimerkiksi painavaksi tiedetyn massan kohoavasta tai kevyestä tunnusta asemaenergia, massan paikan suhteen olevaa energiaa.

Eri massoilla on taipumus joko vetää toisiaan puoleensa tai loitontua toisistaan.

Myös tyhjällä tilalla on volyymi.

Muodon, Massan ja volyymin keskinäisiä eroja:
-Muoto voi olla tasokuvio
-Volyymiin liittyy tilavuus
-Massa on aineen painoenergiaa, joka erilaisissa suhteissaan antaa perusilmeen kokonaisuudelle.

7. Liike ja suunta

Tehdessäsi havainnon liikkeestä, mitä siitä itse asiassa pistät merkille? Onko se kohteen muoto vai liike?
Katsele ympärillesi ja mieti mikä liike ympäristössäsi aiheuttaisi syklistä liikettä?
Mikä luo kehällistä liikettä?
Entä kasvava tai kutistuva liikkeen vaikutelma, löydätkö esimerkkiä niistä?
Tai nousevasta ja/tai painuvasta liikkeen tunnusta?
Katsoessasi kuvia esim. lehdestä, mieti miten suhtaudut esim. katseen suuntaan. Mitä tunteita ja/tai ajatuksia sinussa herättää katse joka on oikealle/vasemmalle suuntautunut?

LIIKE JA SUUNTA

Liike on hyvin merkittävä osa ihmistä. Liitämme siihen monia itseämme lähellä olevia asioita tai tapahtumia mm. kasvamisen monine merkityksineen. Ihmisestä riippuen otamme haltuumme itseämme ympäröivää tilaa liikkeen avulla.

Liikehavainto on ollut ja on edelleen tärkeä osa lajinselviytymistä. (Aikojen alussa ihmisellä selviytymisen kannalta tärkeää havaita liike: saalis vai saalistaja? Nykyisin merkittävää esimerkiksi. liikenne)

Liike ei rajoitu pelkästään näköaistimukseen vaan myös tuntemuksiin. Liikettä kuvattaessa täytyy ymmärtää liike myös tuntoaistin kautta. Liikkeen näkeminen tulee ihmisen sisältäpäin ja tunteena liike liittyy usein tilanteeseen jossa olemme itse osana liikettä esim. jossain kulkuvälineessä Liikkeeseen liittyy olennaisesti aika (esim. vuorokauden vaihtelu, valoisa, pimeä jne.).

Liike vie tietyn ajan. Liike voidaan toistaa, mutta aika ei ole koskaan sama.

Keskusteltaessa omista aikakäsityksistä, tulee ilmi että käsitys muodostuu menneisyydestä, nyt-hetkestä ja tulevaisuudesta (lineaarinen käsitys ajasta).

Aikakäsityksemme perustana vaikuttaa olevan luonnossa esiintyvät jaksolliset ilmiöt:

maan liike oman akselinsa ympäri(vuorokausi), kuun kiertoliike (kuukausi) ja maan liike auringon ympäri (vuosi). Myös eliniän pituudella lienee osuutta asian ymmärtämiseen.

Ajan mittaaminen perustuu siis aina liikkeeseen, joskin aika on sovittu käsite (ajanlaskun alku, sekunnit, tunnit jne.). Aika käsitteenä on kuitenkin melkoinen mysteeri. Sillä lienee yhtä monta luonnetta ja selitystä kuin on käsityksiä maailmasta.

Liike on tapahtuma asiantilasta toiseen. Tämä tapahtuu usein välivaiheiden kautta. Liike on muutosta. Kuvassa vihje elementin ja tilan suhteiden muuttumisesta aiheuttaa liikettä.

Koska ihmisen maailmaan liittyy olennaisesti gravitaatio eli painovoima, suhteutamme myös liikettä sen vaikutuksiin eli ylös-alas -akselille ja sekä horisontaalin suuntaan.

Heittäessäsi pallon se putoaa alas, mutta painovoimattomassa tilassa on vaikea kuvitella mihin pallo päätyisi, koska ainakaan allekirjoittaneella ei ole aitoa kokemusta tilanteesta. Suhteutamme liikettä tuttuun ympäristöömme, jossa olemme tottuneet toimimaan. Toisenlainen esitys voi olla mielenkiintoinen, mutta ei tule välttämättä ymmärretyksi.

Liike on liike-energiaa jossa massaan liittyy liikepyrkimyksiä.

Energia on voimaa, joka synnyttää muutosta. Unto Pusa on määritellyt sitä näin:
Se on kyky muuttua, kyky tehdä työtä. Energia ei synny tyhjästä eikä myöskään häviä. Muutos tarvitsee siis voiman joka panee liikkeelle.
(Lähde: Unto Pusa 1979. Plastillinen sommittelu. Otatieto Oy. Kahdeksas muuttumaton painos. TKK Offset, Espoo)

On olemassa liikettä, oka on selkeästi havaittavissa ja liikettä jota ei voida havaita paljain silmin katseluhetkessä. Kysymys on joko hyvin hitaasta tai hyvin nopeasta liikkeestä. (kasvu, luoti, tms.)

Joissakin tapauksissa ollessamme itse osana liikettä emme pysty havaitsemaan omaa liikettä (maapallon liikkeet). Tällaisessa tapauksessa voi syntyä virheellinen johtopäätös asiantilasta. (esim. puheet auringon liikkeistä; noususta ja laskusta)

Taiteellinen mielenkiinto on suuntautunut vahvasti liikkeen kuvaamiseen, kun kuvataide alkoi vapautua aiemmasta, dokumentoivasta roolistaan. Tämä oli 1900-luvun taitteen molemmin puolin, jolloin valokuvan ja elokuvan keksiminen ja käyttöön otto tapahtui. Tuona aikana taidekentässä tapahtui suuria oivalluksia. Myös teollistumisen tuomat muut muutokset ihmisen suhteesta liikkumiseen vaikuttivat asiaan.

Picasso ja Braque, kubismin isät, alkoivat esittää kohteitaan mm. eri kulmista samanaikaisesti nähtynä. Umberto Boccioni (1882-1916) joka edusti futuristista taidesuuntaa ja vastasi osaksi futuristien manifestista julisti 1910 :"yleinen dynaamisuus tulee esittää dynaamisina aistimuksina; että liike ja valo tuhoavat esineiden substanssin".
(Lähde: Honour & Fleming: Maailman taiteen historia, 1992. Otava, painettu HongKongissa 1994.s.667)

Oma ryhmänsä olivat dadaistit. Heidän mukaansa aika on liikettä ja aikaa ei voida pysäyttää.

Futuristit ihannoivat kaikkea mikä liittyi koneisiin, liikkeeseen ja vauhtiin. Tästä kertoo italialaisen runoilijan Emilio Filippo Tommaso Marinettin (1876-1944) kirjoitus futuristisessa manifestissa: me teemme tiettäväksi, että maailman ihmeiden määrä on lisääntynyt yhdellä, vauhdin kauneudella...ulvova auto, joka näyttää kiitävänkuin ammuttuna, on kauniimpi kuin Samothrake Nike.(sama lähde).

Myös kineettinen taide on tapa esittää liikettä. Siinä liike toteutuu optisena ilmiönä.

Kysymys liikkeen havainnoinnista on mielenkiintoinen ja vaikea. Mitä liikkeestä oikeastaan havaitaan? Hahmo, muoto tai miten havainnon kohdistaisi pelkkään liikkeeseen. Liike liittyy aineellisuuteen, joten täysin puhdasta jakoa tuskin voi tehdä, kun puhutaan liikkeestä visuaalisuuden yhteydessä.

Kuvarajauksen yhteydessä nousi esille kuvapinnan reunan voimakas liikettä voimistava luonne. Reunaan rajattuna elementin liikkeen kuvaus saa suuremman liikevoiman kuin kuvattuna ehjänä muotona keskemmällä kenttää..

Liike kuvassa ei tarkoita pelkästään suoranaista liikkeen esittämistä. Kohde voi olla liikkeessä, eli kuva esittää esim. kävelevää ihmistä. Myös paikalleen asetetussa elementissä voi olla liikkeen tuntu, vaikkei siinä ole esitystä todellisesta liikkeestä. Kysymys on peruspinnan ja siinä olevien elementtien sekä liikevoimien vuoropuhelusta. ( muuttujien: koko, sijainti, paikka, suunta, välimatka, tiheys, massa jne. vaikutuksesta peruspinnan ja siinä olevien elementtien olemukseen). Niinpä myös abstraktissa taiteessa vaikuttavat samat liike-energian ominaisuudet suhteessa tilaan ja massaan.

MISTÄ KUVAAN MUODOSTUU LIIKETTÄ

Liikkeen kuvaamiseen tarvitaan kuvassa olevia elementtejä ja niihin liittyviä, erisuuntaisia visuaalisia voimia.

Silmä tulkitsee liikkeeksi epäterävän kuvan.

"Vauhtiviivoitus" eli kohde esim. valokuvassa on liikahtanut, jolloin kuvan kohteeseen on muodostunut viivakuvioita, jotka antavat liikkeelle suuntaa ja vihjeen siirtymisnopeudesta. Vauhtiviivat ovat käytetty keino erityisesti sarjakuvakerronnassa. Kuvioiden välimatkalla on vaikutusta liikkeen nopeusvaikutelmaan. Esim. viivalla piirretty kaatuva pystysuora keppi: lähekkäin piirretyt viivat antavat mielikuvan nopeasta liikkeestä (kaatumisesta), kun taas harvakseen piirretyt liikevaiheet hahmottuvat hitaampana liikkeenä. Vastakohta symmetria-epäsymmetria antavat myös dynaamisen tuntuman.

Kontrastit , intensiteetti, samankaltaisuus, suunta; vinous tai muoto; kaari, spiraali, aaltoviiva aiheuttavat liikettä.

Perspektiivin aiheuttamat muodon muutokset saavat aikaan esim. paineen vaikutelmaa johon liittyy liike.

Vinosuunnat aiheuttavat dynaamisuutta, koska vertaamme asioita yleensä aiemmin mainitulla horisontaali-vertikaali-akselilla.

Kuvioinnin vaihtelu tekstuurissa.

Muodon asteittainen muutos. Esimerkiksi. kuvasarja jossa liikevaiheet on kuvattu peräkkäisissä kuvissa.(vrt. plärä)

Optinen liike

Valo esim. heijastuksin
Värit
Aika:
kuvattuna saman hetken tai eri hetken tapahtumia yhdessä Liikesarjojen avulla kuvaamalla ne osittain peräkkäisinä, osittain päällekkäisinä. Esim. teoksissa:
Ciacomo Balla: Koiraa ulkoiluttamassa 1912 Harold E. Edgerton: Golfinpelaaja

Liikkeen pysäyttäminen "kesken" tai liikkeen tehokkuuden liioittelu esim. vartalon ja raajojen korostettu venyttely ja taivuttelu antavat liikevaikutelmaa. Taiteessa: luolamaalaukset, primitiivisen taiteen teokset ja sarjakuva.

Tilastolliset liikkeet, esim.sinikäyrä

Liike voi olla
lineaarista, jonomaista
syklistä ( vilkkuvalot)
kehällistä
spiraali
syvyyssuuntaista,
kasvusuuntaista

Liikkeen kuvaamisen ja esittämisen vaikeus lienee paljolti siinä, että liikettä
kuvatessa pitäisi pystyä välittämään katsojalle vaikutelma liikkeen jatkuvuudesta ja olemassa olosta, kun esitys on kuitenkin "pysäytettynä" kaksiulotteisessa pinnassa. Kysymys on illuusion luomisesta. Miten luoda tämä illuusio? Onni Oja siteeraa kirjassaan "Piirtämisen taito" ranskalaista kuvanveistäjää Auguste Rodinia ihmisen liikeen kuvaamisen kohdalla näin: elävästi kuvatussa liikkeessä pitää osan ruumiista jo olla suorittamassa seuraavaa vaihetta. Neuvo pätee hyvin kaikkeen liikkeen kuvaamiseen.

8. Rytmi

Miten rytmi mielestäsi ilmenee kuvallisesti?
Mieti esimerkkejä ympäristöstäsi.
Etsi yhdenmukaisuuksia ja/tai eroavuuksia kuvallisesta ja äänellisestä rytmistä?

Kreikan kielen sana rhytmos tarkoittaa vapaasti virtaavaa.

Useimmilla sana rytmi tuo ensimmäisenä mieleen musiikin ja siihen liittyvät asiat. Kuitenkin rytmiä esiintyy monessa muussakin yhteydessä. Eikä liene yllätys, että kuvallinen rytmi on eräs hyvin merkittävä tekijä sommittelussa kokonaisuudessa.

Rytmi ja rytmillisyys kuuluvat tiiviisti ihmisen elämään. Perustavaa merkitystä rytmille edustanee sydämen lyönnit ja hengitys.

Meitä ympäröi kosminen rytmi planeettojen ja tähtien liikkeissä. Konkreettisemmin nähtävissä olevia rytmejä ovat vuorokausirytmi ja siihen liittyvät vaihtelut kuten esim. pimeä ja valoisuus, vuodenaikojen vaihtelut ja luonnon muutokset. Rytmit vaikuttavat meihin. Mikäli rytmit ovat sekaisin (esim. uni-, vuorokausi-,tai työrytmi) ihmisen elämä muuttuu epämiellyttäväksi. Ehkä mm. näistä syitä ihminen kaipaa rytmitystä myös visuaalisesti esteettisiin nautintoihinsa.

Vaikeammin nähtävissä, mutta todistettavasti meitä ympäröi orgaaninen rytmi, joka on jatkuvaa kasvun, voimistumisen, heikkenemisen ja kuihtumisen vuorottelua. Tämä on luonnollinen elinkaari. Se on usein läsnä kuva-aiheissa tai kuvallisessa kerronnassa.

Aktiivista toimintaa seuraa lepovaihe joka jälleen muuttuu toiminnaksi. Rytmi on ajan kumppani. Myös aika on merkittävä tekijä kuvassa. Mieti, mitä vaikutusta erilaisella ajan käsityksellä voisi olla kuvalliseen viestintään?

Rajatun kuva-alueen rytmi

Rytmi sitoo katseen kuvaan ajanjaksoiksi. Noina hetkinä olemme kiinnostuneita näkemästämme. Elementtien ja kuvan kokonaisuuteen liittyvät rytmit muodostavat jatkumoita, joita silmä seuraa.

Rytmityksellä voidaan vahvistaa kohteen huomioarvoa tai johdattaa katsetta kohteeseen.

Kysymykseen: "Mikä synnyttää rytmin kuvassa?" on vaikeaa löytää yksiselitteistä tai tyhjentävää vastausta. Varsinkaan ”oikeaa” vastausta tuskin on olemassa. Tilannekohtaisesti on mahdollisuuksia erilaisille ratkaisuille. Vastausta voisi yrittää hahmotella esimerkiksi joistakin seuraavan kaltaisista asioista:

Rytmi havaitaan, kun eri osatekijät kuvassa esiintyvät jollakin tavoin säännöllisessä tai havaittavassa intervallisessa järjestyksessä eli jaksotuksessa. Säännöllisyys voi muodostua myös säännöllisestä epäjärjestyksestä. Tällöin rytmitys saattaa toimia jopa mielenkiintoisemmalla tavalla.

Musiikin ja kuvan rytmistä voisi puhua elävänä toistona. Eläväksi sen tekee mm. suhde aikaan. Vaikka rytmi toistuisikin, jokainen toisto on aina alkuperäinen ja ainoa juuri siinä ajassa, juuri siinä hetkessä.

Rytmillinen laskutoimistus: Säännöllisyys + toisto = järjestys

Rytmin kohdalla voidaan todeta samainen asia, joka on noussut jo aiemmin materiaalissa esille :ihminen kaipaa ympärilleen järjestystä pystyäkseen jäsentämään ja ymmärtämään näkemäänsä.

Rytmittämällä eriytyy tärkeä vähemmän tärkeästä.

Rytmiä voidaan jaotella mm. vapaan ja tiukan rytmin välillä.

Visuaalisen rytmin luokituksia

Orgaaninen rytmi
Rytmi joka on vapaata. Esiintyy usein luonnossa. Sille on tunnusomaista mm. epäsäännölliset välimatkat ja muotojen samankaltaisuus.
Mieti esimerkki oppimispäiväkirjaasi.

Geometrinen rytmi
Ei täysin vapaata. Voisi ehkä verrata ihmisen pyrkimykseen tehdä sidottua rytmiä vapaalla kädellä, se ei toistu täysin samanlaisena ilman apuvälineitä, koska inhimillinen tekijä aiheuttaa pientä "epätäydellisyyttä" lopputulokseen.
Mieti esimerkki oppimispäiväkirjaasi.

Mekaaninen rytmi
Täysin sidottua tiukkaa rytmiä, joka toistuu tiukasti samanlaisena. Tämä voisi olla jonkin koneen jättämää jälkeä, mutta myös ihminen pystyy tähän tietyissä tilanteissa apuvälineillä. Tunnusomaista mekaaniselle rytmille on mm. säännölliset välimatkat ja muotojen samanlaisuus.

Rytmitys syntyy yksinkertaisimmillaan mm:
muodon
koon
paikan
suunnan
värin
liikkeen
valon ja varjon
vaihteluista.

Vaihtelusta syntyvä logiikka taas toimii kokonaisuudessa.

Jotta rytmi säilyttää mielenkiinnon, tulisi toistossa olla samanlaisuutta ja eroavuutta sopivassa määrin (Lillian Garret). Tasarytmin toistelu muuttuu helposti tylsäksi.

Rytmillä voidaan luoda myös hierarkiaa elementtien välille. Hyvä lähtökohta rytmille voisi olla kyky ajatella vastakohtia samanaikaisesti. Lillian Garrettin mukaan tällainen kyky olisi ihmisellä sisään rakennettu ominaisuus.

(Lillian Garrett, 1967. Visual Design: A problem-solving approach.Robert E. Krieger Publishing Company,Huntington, New York.)

9. Geometriasta, symmetriasta ja mittasuhdejärjestelmästä

Mieti missä yhteydessä sinä kiinnität ympäristössäsi huomiota geometrisiin muotoihin tai mittasuhdejärjestelmiin? Millaisia järjestelmiä tunnet?

Kaikkiin kuviin lienee löydettävissä jonkinlainen mittasuhdejärjestelmä, jos sellaista kuvasta halutaan etsiä. Ihmisen mieltymys harmoniaan on sisäänrakennettua. Niinpä hahmottamisen helpottamiseksi jokin sopimus järjestyksestä tuntuu usein luontaisesti tarpeelliselta.

Geometrinen taide = geometrinen tyyli on peräisin jo Kreikan mantereelta ja Aigeijan meren saarilta ajoittuen 1050-700 eKr. Tuolloin vallitsi koristelusuuntaus, joka perustui kuvioihin joissa säännölliset viivaornamentit ja mittausopilliset muodot olivat hallitsevia.

Muun muassa Aristoteles on pohtinut kauneutta ja hänen mukaansa kauneus perustuu järjestykseen, sopusuhtaisuuteen ja rajoitukseen. Järjestys lienee elementtien ja elementtien sekä kokonaisuuksien välistä hierarkiaa. Sopusuhtaisuus tarkoittaa jotakin mittasuhdejärjestelmää ja/tai symmetriaa. Rajoitus sen sijaan on henkilökohtainen asia joka määräytyy ihmisen persoonallisista tekijöistä ja hänen kontekstistaan kokea jokin asia kauniiksi.

Geometriaan, symmetriaan ja mittasuhdejärjestelmiin liittyy matematiikka läheisesti. Esim. matemaattisten kaavojen visualisoinnista syntyy geometrisiä esityksiä.

Matematiikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia kehitellä suhdejärjestelmiä. Taiteilija luottaa kuitenkin useimmiten vaistoonsa, "hänellä on silmää," joka on kehittynyt ajan myötä ilmiöihin perehtymällä ja tekemällä.

Useat taiteilijat ovat kehittäneet omia suhdejärjestelmiä joita käyttävät.

Typografia kirjainleikkausten osalta tukeutuu tiukkoihin suhdejärjestelmiin ja loogisuuteen.

Eräs tunnetuimmista mittasuhdejärjestelmä lienee Kultainen leikkaus.

Kultaista leikkausta käsitteleviä sivuja.
http://edu.ouka.fi/~leenapie/kulta.htm
Kultaisen leikkauksen suhdejärjestelmän esiintyy luonnossa. mm. simpukan kotilon kierre, sarvet, kynnet jne.

Matematiikan ja taiteen yhdistyminen mielenkiintoisiksi kokonaisuuksiksi tapahtuu M.C.Escherin tuotannossa (http://www.mcescher.com/)

Mielenkiintoinen visuaalinen järjestelmä on myös kiinalainen peli/lelu TANGRAM moninaisine muunnoksineen (esim. verkkoversiot). Hakukoneilla Tangramista löytyy paljon materiaalia. (http://members.aol.com/sth777/page00.html). Tangramin periaatetta on hyödynnetty monilla designauksen alueilla.

Mikäli olette löytäneet mielenkiintoisia sivuja netistä näistä aiheista niin jakakaa ihmeessä kokemuksenne keskustelukanavan kautta koko ryhmään!

10. Valo, varjo ja väri

Valon ja varjon vaihtelusta voidaan jälleen todeta, että se on jokapäiväiseen selviytymiseemme liittyvä asia. Konkreettisesti kysymys on muotojen havaitsemisesta ympäristössämme.

Muoto tilassa ilmenee syvennyksinä varjoisina alueina ja ulokkeissa valaistuina alueina. Valaistun ja varjoisan rinnakkaiselo luo kontrastin, joka korostaa sekä varjoa valon vieressä että päinvastoin. Esimerkiksi jalkakäytävässä oleva kuoppa varjostuu tietyllä tavalla josta kulkija tulkitsee kadun pinnan muutoksen ja osaa varoa epätasaisuutta.

Pinnan ja tilan muodostumisen ero perustuu paljolti valon ja varjon vaihteluun. Tila avautuu valaistuksessa ja muotoutuu mm. varjojen avulla, joiden avulla hahmotamme mm. etäisyyttä ja syvyys.

Valon ja varjon, tumman ja vaalean vaihtelu synnyttää muodon vaikutelman. Volyymin vaikutelman. Kolmiulotteisuuden, myös kaksiulotteisella pinnalla.

Valööri

Ihmissilmin voidaan erottaa noin parisensataa mustan ja valkean väliin sijoittuvaa harmaan sävyä.

Näitä asteittaisia harmaansävyjä kutsutaan valööreiksi (ransk.sana valeur = arvo). Kysymys on valoisuusarvoista.

Pelkkien valoisuusarvojen tarkkailu on vaikeaa, koska kohteen oma väri l. paikallisväri helposti vaikeuttaa havaitsemista, sillä paikallisväriin vaikuttaa valon voimakkuus.

Valööripiirustuksissa kuva tehdään ilman ääriviivaa eri arvoisia valoisuusasteita käyttäen, valööripintoina. Tällaista tapaa tehdä kuvaa voidaan hyvällä syyllä kutsua maalaukselliseksi piirtämiseksi. Taidehistorioitsija Heinrich Wölffin mukaan 17.vuosisadalla piirustustaide muutti ratkaisevasti tyyliään muuntuen viivapiirtelystä valöörien tutkimiseksi.

Valon erilaisia ilmentymiä

VALO
Kohteessa oleva valaistu kohta, jossa kohteen todellinen paikallisväri käy ilmi.

HOHDE
Vaikutus joka korostaa paikallisväriä "hohtamaan" , eli väri näyttäytyy jopa kirkkaampana kuin oikeasti on. Tämän ymmärtämistä helpottanee toteamus siitä, että valkoinen on sitä valkeampaa mitä tummemmassa ympäristössä se esiintyy. Hohteessa on siis kysymys kontrastista.

VARJO
Kohteessa oleva alue joka ei ole valaistu. Varjoon voi sisältyä erilaisia varjon olemuksia. Esim. puolivarjo, chiaroscuro tai jopa heijastuva valo.

HEIJASTUVA VALO
Kohteen varjoisiin osiin heijastuu valoa valaistuista osista.

SYVÄVARJO
Kohteen tummin alue, jossa ei ole valoa. Tummin varjon kohta.

PUOLIVARJO
Eräänlaista valoa varjon sisällä. Esiintyy esim. valaistujen vyöhykkeiden välissä

CHIAROSCURO
Maalaustaiteessa esiintyvä ns. valohämy. Chiaroscurossa valot, varjot ja hämyt sulautuvat yhteen.

HEITTOVARJO
Kohteen esim. esineen oma varjo joka lankeaa ympäristöön. Esimerkiksi pöydällä olevasta maljakosta pöydän pintaan muodostuva varjo.

Varjostaminen on eri alueiden keskinäistä vertailua tummimman ja vaaleimman alueen välissä.

Varjojen ja valojen hienovaraisia suhteita oppii näkemään harjoittamalla silmää ja ymmärtämällä periaatteita siitä, miten valo ja varjo ovat ainaisessa riippuvuussuhteessa toisiinsa nähden. Siis siellä missä on valoa on myös varjoa ja päinvastoin.

Valööreiden tutkiskeluun auttaa jos siristää silmiään, jolloin tarkat yksityiskohdat häviävät ja valöörien kontrastit hahmottuvat helpommin.

Kuten jo aikaisemmin kävi ilmi eri arvoilla on vaikutus toisiinsa. Valkoinen on valkoisempi tumman vieressä ja vaaleamman vieressä se menettää voimakkuuttaan. Harmaa muuttuu voimakkaammaksi vaaleampien ympäröivien sävyjen vaikutuksesta. Mieti esim. sisustuksessa, kuinka voi vaimentaa harmaan lattian tai seinäntukirakenteet.

Kuitenkaan puhtainkaan valkoinen ei ole valkoista (tämä koskee pigmenttejä ja värejä materiaalina tai materiaalissa, ei siis valosekoitusta). Siihen sisältyy hiukan mustaa ja päinvastoin. Etualalla valo on selkeästi kirkkaampaa ja voimakkaampaa, jolloin kontrastit ovat myös selkeämmät kuin etäämmällä sijaitsevilla tasoilla (väriperspektiivi).

Kuvassa valon ilmaisuun vaikuttavat

Valon suunta
Valon määrä
Valon laatu

Yleisimpiä kohteen valaistustapoja:

1) SUORA ETUVALO
Valo tulee kohteeseen suoraan edestä. Tämä valo muotoilee niukasti, koska siitä ei synny juurikaan varjoja. Kappaleen muoto ja volyymi eivät erotu.

2) EDESTÄPÄIN TULEVA SIVUVALO
N. 45 asteen kulmasta etuviistosta tuleva valo. Se muotoilee hyvin ja korostaa kappaleen muotoa ja volyymiä. Tätä voidaan pitää aika yleispätevänä valaistusratkaisuna.

3) SIVUVALO
Valo tulee kohteeseen sivusta. Toinen puoli jää syvään varjoon. Hyvin dramaattinen esitys. Käytetty paljolti esim. omakuvissa.

4) VASTA - JA PUOLIVASTA VALO
Valaistus tulee kohteen takaa tai takaviistosta, jolloin kohde jää katsojan puolelta varjoon. Käytännössä tähän törmää usein valokuvatessa. Eli kun kohde on kuvaajan ja ikkunan välissä. Kohde (tai useasti ainakin lopputuloksessa) on kuvaajasta nähtynä varjossa ja lähes musta. Kohde on ns. vastavalossa. Tilanteesta pelastuu käyttämällä salamaa huolimatta siitä onko muutoin pimeää tai ei.

5) YLÄVALO (KOHTISUORA)
Valo lankeaa kohteeseen ylhäältä. Valaistus on hyvin luonnollinen. Siksi se on yleispätevä eri tilanteisiin ja paljon käytetty. Myös piirrettäessä ja maalattaessa tämä on suosittu valaistus. Ylävalo edustaa klassista valaistusta. Tämä valaistus korostaa kolmiulotteisuutta kohteessa.

Alhaalta tulevaa valoa käytetään harvoin. Se aiheuttaa hyvin voimakkaat varjot. Eli on luonteeltaan hyvin dramaattinen.

Valolla on voimakas huomioarvo.
(Mieti messuosastoa, jossa keskimmäinen osasto on hyvin valaistu ja laitaosat ovat varjossa. On todennäköistä, että ihmiset tungeksivat juuri valaistulla osastolla. Tässä tapauksessa huomioarvo nousee, koska valkoinen= kirkas on vielä kirkkaampi tummemman vieressä.)

Hyvin valaistu kohde vetää huomiota puoleensa. Jos kohde on varjossa, sitä on raskasta katsoa ja jos vain voi valita kirkkaammin valaistun kohteen, ei jaksa vaivautua tihrustamaan tummempaa. Tämä ominaisuus tuntuu lisääntyvän iän karttuessa :-).

Tämä pätenee esim. taustan ja tekstin suhteen. Taustaa vaaleampaa tekstiä on usein hyvin raskas lukea erityisesti kun tekstiä on paljon. Mikäli teksti on tärkeää, anna sille voima vaaleammasta taustasta jonka kuviointi ei kilpaile tekstin kontrastin kanssa. Usein tässä yhteydessä joku neropatti perustelee taustakuvan valintaa tehokeinona, mutta se paljastaa amatöörin, jos homma nimittäin ei toimi. Pitää osata päättää mikä kuva-alueessa on tärkeää. Valita mielellään vain yksi sellainen kohta ja tukea sen esiin tuomista kaikin visuaalisin keinoin. Tuntuu idioottimaiselta hidastaa viestinnän tehoa visuaalisesti, mikäli on nähnyt yleensä vaivan tehdäkseen viestin!

Valon lähteestä riippuvaa luokitus

A) Suora valo.
Valo tulee jostakin lähteestä tai suoraan esim. auringosta. Varjot ovat terävät ja kontrastit voimakkaat.

B) Hajavalo.
Valo on ehkä hämyistä ja hajaantunutta. esim kun aurinko on pilvessä tai on puolipilvistä. Myös huoneeseen tuleva valo esim. ikkunan tai oven kautta on hajavaloa. Hajavalo muotoilee pehmeästi ja poistaa teräviä rajoja varjoilta sekä vähentää kontrastisuutta.

Valoon liittyen merkittävä taidesuuntaus on Impressionismi joka sijoittuu 1800-luvun ja 1900-luvun taitteeseen. Impressionisteja kiehtoi juuri valon merkitys ja sen kuvaaminen sinä hetkenä, sellaisena kuin se esiintyi. Merkittäviä impressionisteja olivat mm. Renoir, Monet, Manet (Aamiainen ruohikolla 1865-66), Cèzanne...