Materiaalin alkuperiäiset sivut

Johdanto

"Knowledge is of two kinds. We know a subject ourselves, or we know where we can find information upon it" (Samuel Johnson). Tietoa on kahdenlaista: tiedämme asiasta itse tai sitten tiedämme mistä voimme löytää siitä tietoa.

Tiedonlähteellä tarkoitetaan tässä dokumentteja, joista voi löytää tallennettuja vastauksia tiedontarpeisiin. Periaatteessa mikä tahansa merkitysten kantaja voi antaa vastauksia tiedontarpeisiin, niin ihminen kuin esinekin. Tämän kurssin kannalta tiedonlähde on dokumentti. Dokumentti, joka kertoo tapahtumasta on tiedonlähde, ei itse tapahtuma. Kaupungin kartta on tiedonlähde, ei koko kaupunki. Jos pitää selvittää, montako huonetta on Louvren linnassa Pariisissa, niin voi kyllä matkustaa Pariisiin laskemaan Louvren huoneet. Louvre ei kuitenkaan ole tässä mielessä tiedonlähde. Sen sijaan esimerkiksi kirja Louvren linnasta, jossa on pohjapiirrokset tai valmiiksi laskettu ne huoneet, on tämän kurssin mielessä tiedonlähde. Samoin tiedonlähteenä voi toimia joku ihminen, joka tietää Louvren huoneiden lukumäärän, koska häneltä voi sen kysyä.
Tiedonlähde on myös eri asia kuin kanava. Kanava tarjoaa pääsyn tiedonlähteeseen. Eri jakelukanavissa voidaan esittää samoja sisältöjä. Esimerkiksi tietokannat ja Internet eivät ole tässä mielessä tiedonlähteiden erityistyyppejä vaan jakelukanavia. Jakelukanavia ovat myös esimerkiksi sanomalehdet, televisio ja radio, kirjasto ja kirjakauppa. (Esim. Savolainen (1999) teoksessa Tiedon tie : johdatus informaatiotutkimukseen s.77. BTJ Kirjastopalvelu 1999.)

**Informaatiokompetenssi**

Informaatiokompetenssi sisältää tiedonhaun, hankinnan seulonnan ja käytön taitoja. Näiden taitojen merkitys korostuu informaation tarjonnan kasvaessa, muillekin kuin informaatioammattilaisille.

Tiedonlähteen valinta

Keskeistä tiedonhankinnassa on paikallistaa ja löytää ne lähteet, jotka sopivat käsillä olevaa ongelmaan ja tehtävään.

Tiedonlähteen valintaan vaikuttaa mm.
  • ongelman tyyppi (halutaanko vastaus kysymykseen, tietoa jostakin aiheesta tai viittauksia tietyn alan kirjallisuuteen)
  • informaation saatavuus (voidaanko kysyä työtoverilta tai tarvitseeko mennä kirjastoon etsimään tietokannoista)
  • informaation relevanssi (tehtävälle)
  • informaation muoto ja ymmärrettävyys (informaatio sopivassa muodossa tehtävää varten)
  • informaation ajankohtaisuus (onko ajankohdalla merkitystä)
  • informaation perusteellisuus, monipuolisuus ja luotettavuus
  • informaation sovellettavus ja jalostusaste
  • informaation hinta (käyttökustannukset)
  • käyttäjän tottumukset
  • käyttäjän viitekehys (organisaation ominaispiirteet)
  • käyttäjän tiedot lähteistä
  • käyttäjän aikaisemmat kokemukset
  • käyttäjän informaatiokuormitus ("information overload")
Erityyppisiä informaatioresursseja

Informaation etsinnän erilaiset apuvälineet
  • (lähteet) joista löytyy suoraan vastaus ongelmaan (erityyppisiä käsikirjoja, hakuteoksia ja muuta käsikirjastomateriaalia)
  • sekundäärilähteet, jotka ohjaavat primäärilähteelle, josta löytyy vastaus kysymykseen (kirjastoluettelot, bibliografiat, virtuaalikirjastot, hakukoneet (WWW), tietokannat)
  • välineet, joita tarvitaan halutun informaation tunnistamiseen tai kuvaamiseen (erilaiset indeksit, aiheluokituskaavat ja tesaurukset)
Informaatioresurssit eli -lähteet voidaan jaotella eri ryhmiin:
  • Suulliset ja kirjalliset lähteet
  • Informaalit ja formaalit lähteet
  • Sisäiset ja ulkoiset lähteet (organisaation sisäiset; organisaation ulkoiset)
  • Primääri-, sekundääri- ja tertiäärilähteet
Lähteitä on eri muodoissa:
  • Painettu media (kirjat, aikakauslehdet, muut painetut dokumentit)
  • Tietokonetulosteet
  • Graafiset (valokuvat, kaaviot, piirrokset, kuviot)
  • Mikromuotoiset (mm. mikrofilmi, mikrokortit, jotka optisesti suurennettuna ihmisen luettavissa)
  • Analoginen muoto (vanhemman malliset levyt, nauhat ja kelat, ääni- ja videotallenteet)
  • Digitaalinen muoto (verkkoyhteydet ja -osoitteet, CD-levyt, levykkeet, digitaalisessa muodossa tallennetut nauhat ja muistikortitit )
Informaalit ja formaalit/ sisäiset ja ulkoiset lähteet

Informaalit ja formaalit lähteetInformaali kommunikaatio on käyttökelpoinen, kun tarvitaan tuoretta informatiota nopeasti. Se on nopea tapa, joustava, vuorovaikutteinen ja helppo käyttää. Informaalien lähteiden huono puoli on, että ne eivät ole yleisesti saatavissa. Useimmat vakiintuneet tutkijat ovat hankkineet itselleen informaalin kontaktiverkon. Informaatio, joka saadaan informaalisti esimerkiksi kuulopuheena, sähköpostina ja henkilökohtaisten kontaktien välityksellä voi olla vaikeaa varmistaa ja epätäydellistä. Informaali viestintä on vaikeaa sellaisella, joka ei ole verkostossa mukana. Tieteellisessä kommunikaatiossa informaalit kanavat ovat tärkeitä. Suulliset keskustelut, muistiinpanot ja kirjeenvaihto (sähköposti) muodostavat usein perustan formaaleille primäärijulkaisuille konferenssipainatteina, aikakauslehtiartikkeleina ja teknisinä raportteina.

Formaaleista lähteistä informaatio voidaan varmentaa, ja niitä on helppo käyttää tarvittaessa. Lähteisiin viittaaminen on myöskin helppoa. Informaatio voidaan esittää yksityiskohtaisesti, taulukoina, piirroksina jne. Haittapuolena formaaleissa lähteissä on julkaisuviive ja tavallisesti maksullisuus. Maksullisuuden ongelmaa lievittää esimerkiksi lähteiden käyttömahdollisuus kirjastoissa, joissa käyttö on asiakkaan näkökulmasta maksutonta.


SISÄISET LÄHTEET
ULKOISET LÄHTEET
INFORMAALIT LÄHTEET
Keskustelut kollegojen kanssa organisaation sisällä
Tapaamiset
Keskustelut organisaation ulkopuolisen asiantuntijan kanssa 
Kirjeet, sähköposti, keskustelulistat, newsryhmät
Tapaamiset
FORMAALIT LÄHTEET
Sisäiset dokumentit
Pöytäkirjat
Oman organisaation raportit
Sisäinen puhelinluettelo
Aikakausjulkaisut
Kirjat
Raportit ulkopuolelta
Yleinen puhelinluettelo

Esimerkkejä informaaleista ja formaaleista, sisäisistä ja ulkoisesta kommunikaatiosta

Formaaleja lähteitä ovat kaikki tallenteet, niin kiveen hakatut kirjaimet kuin nauhoitteet ja painatteetkin, jotka ovat ainakin periaatteessa julkisesti saatavilla. Informaaleja lähteitä ovat henkilöt ja tilanteet, joista voi saada informaatiota, samoin kuin sellaiset tallenteet, jotka eivät ole julkisia. Esimerkiksi henkilökohtainen kirje on siis informaali lähde. Informaalit lähteet perustuvat henkilökohtaisiin suhteisiin, eivätkä ne ole kaikkien käytettävissä.

Primääri-, sekundääri- ja tertiäärilähteet

Primäärilähteet käsittävät alkuperäismateriaalin (aikakauslehdet, erityistutkimukset, tutkimusraportit, konferenssijulkaisut, lait, patentit, standardit, tohtorinväitöskirjat, päivälehdet), sekundäärilähteet sisältävät valikoituja viitteitä toisiin aineistoihin (tiivistelmä- ja indeksijulkaisut, bibliografiat, käsi- ja taulukkokirjat, kirjastoluettelot), tertiäärilähteet ovat viitekokoelmia, joiden avulla voi löytää primääri- ja sekundäärilähteitä (bibliografioiden bibliografiat, kirjastojen yhteisluettelot, kirjallisuusoppaat ja kirjakauppaluettelot)


PRIMÄÄRILÄHTEET
SEKUNDÄÄRILÄHTEET
INFORMAALIT 
LÄHTEET
Keskustelu asiantuntijan kanssa
Kirje, sähköposti
Newsgroup (Internet)
Keskustelu kirjastonhoitajan tai tiedonhakuasiantuntijan kanssa
FORMAALIT 
LÄHTEET
Aikakauslehtiartikkelit 
Kirjat 
Raportit 
Patentit 
Kokotekstitietokannat
Bibliografia
Bibliografinen tietokanta
Primääri- ja sekundäärilähteet

PRIMÄÄRILÄHTEET
SEKUNDÄÄRILÄHTEET
TERTIÄÄRILÄHTEET
HENKILÖ
+
(välittäjä)
-
DOKUMENTTI
Ammattikirjallisuus
Henkilökohtainen kirje
Patentti
Käsikirjat
Bibliografiat
Luettelot
Bibliografiat käsikirjoista
Bibliografiat bibliografioista

Suulliset lähteet ovat aina primäärilähteitä, kirjalliset lähteet usein myöskin sekundääri- tai tertiäärilähteitä (onko tiedonhaun välittäjä myös sekundäärilähde?)

Määritelmiä :dokumentti on fyysinen informaation kantaja, esimerkiksi painettu paperiarkki, kirja, tallenne;

bibliografia : luettelo dokumenteista tietyn järjestelmän mukaan riippumatta dokumenttien kuulumisesta johonkin kokoelmaan;

luettelo : kuvaus dokumenteista, jotka kuuluvat tiettyyn kokoelmaan. Esimerkiksi kirjastoluettelo luettelokorteilla tai sähköisenä.

Bibliografinen ketju
Tieteellisen kommunikaation bibliografinen ketju AIKA 
VUOSIA
TOIMINTA
TUOTE
0 vuotta
Tutkimus- tai kehitystyö
Laboratoriopäiväkirjat, muistiinpanot, alkuperäiset kuvat, tietokoneohjelmat ym.

Informaali viesintä
Kirjeenvaihto; muistinpanot, selonteot, sisäiset seminaarit

Preliminääri kommunikaatio
Kirjeet kustantajalle; kirjeet toimitukselle
1 vuosi
Löydön ja innovaation suojaus
Patentti

Konferenssi
Preprint; proceedings; reprint

Tutkimusraportti
Tekninen raportti, tutkielma, projektiselonteko, tohtorinväitöskirja
2 vuotta
Aikakauslehtiartikkeli
Preprint; artikkeli, reprint

Informaation esitys ("korvike", sekundäärilähde)
Bibliografia; Abstrakti- och indeksijulkaisu; SDI

Levitys ja tuotteistus
Hakemisto; taulukot; oppikirjat, standardit
3 vuotta
Yhteenveto, lyhentäminen, yleistäminen
Katsaus (review); erityistutkielma (kirja); encyklopedia

Esityksen esitys (tertiäärilähde)
Bibliografioiden bibliografia; kirjallisuuskatsaus

Informaation käyttö


Tiedon paikallistaminen primäärilähteistä

Painetuilla primäärilähteillä on vakiintuneita rakenteita, jotka auttavat paikallistamaan niistä tietoja. Tutkimusraportilla ja selvityksellä on vakiintunut rakenteensa jossa keskeinen asia löytyy tiivistelmästä ja johtopäätöksistä, minkä vuoksi tutustuminen aloitetaan normaalisti tiivistelmästä ja johtopäätöksistä.

Sanahakemisto - vastaa käyttötavaltaan tietokantojen vapaasanahakutoimintoa. Sanan kohdalla on hakemistossa viittaus sivuun tai alilukuun, jossa sana esiintyy.

Asiahakemisto - hienojakoinen sisällysluettelo, joka on aakkostettu merkitsevimmän sanan mukaan

Glossary - sanaselityksiä teoksessa esiintyvistä sanoista, jotka epätavallisia

Henkilöhakemisto - viittaus teoksessa esiintyviin henkilönnimen mukaan aakkostettuna

Kronologinen hakemisto - mainitut asiat historiallisessa aikajärjestyksessä

Erikoistarkoituksiin on kehitetty harvinaisempia järjestysratkaisuja, esimerkiksi symbolien muodon mukainen hakemisto (tavaramerkit ja symbolit), värin mukainen hakemisto (värikartta) lukuarvon tai koodin mukainen hakemisto (esimerkiksi postinumerohakemisto, tuoteluettelon hakemisto).

Tutkimusraportit muistuttavat rakenteiltaan toisiaan, mikä helpottaa tiedon paikallistamista niistä. Raporteissa on yleensä esimerkiksi tiivistelmä, sisällysluettelo, selvitys lähtökohdista ja johtopäätökset. Osien järjestys vaihtelee hiukan, seuraava on yksi tavallisimmista:

0. tiivistelmä
1. sisällysluettelo
2. johdanto
3. selostus
4. kontribuutio (mitkä olivat tulokset ja mitä uutta)
5. yhteenveto/johtopäätökset 

6. lähdeluettelo
7. liitteet

Hyvän alkukäsityksen raporttien sisällöistä saa tutkimalla taulukot, kuviot, sisällysluettelo ja tiivistelmä. Jos julkaisu tämänkin jälkeen vaikuttaa tutustumisen arvioiselta, tutustutaan tarkemmin. Pelkkään tiivistelmään ei viitata lähteenä, vaikka niitä on luettavissa esimerkiksi viitetietokannoissa. Näiden tiivistelmien tarkoituksena on auttaa lukijaa päättämään, onko raportti hänen kannaltaan tutustumisen arvoinen.

Tiedonlähteiden kurssin pikaopas

**Tiedonlähteet**
Nykyajan ihminen tarvitsee laajennettua lukutaitoa, informaatiokompetenssia. Se on taitoa tunnistaa tiedontarpeensa, käyttää sopivia tiedonlähteitä ja arvioida näiden lähteiden tarjoamia tietoja. Tiedonlähteitä on monenlaisia ja -tyyppisiä. Lähteiden valinnassa auttaa tietää, mihin tarkoitukseen mikäkin tiedonlähdetyyppi soveltuu. Sopivan tiedonlähteen valinta alkaa tiedontarpeen analysoinnilla: mihin kysymykseen oikein etsitään vastausta.

**Neuvontatyö**
Kirjasto- ja informaatiopalvelut saattavat dokumentoitua tietoa sitä tarvitsevien käyttöön. Kirjastossa kuunnellaan käyttäjän ääntä. Kirjasto välittää parhaimmillaan oikeaa tietoa oikeille henkilöille oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeassa muodossa.

**Tieteellisen tiedon välitys**
Voidaksemme käyttää tarjolla olevia tiedonlähteitä tehokkaasti tarvitsemme ymmärrystä myös miten tieto syntyy, välittyy ja tallentuu. Tässä luvussa käytetään esimerkkinä tieteellisen tiedon välitystä. Tieteellisen tiedon tuotannon perusrakenteet ovat syntyneet satojen vuosien kuluessa. Ne ovat edelleen muutosvaiheessa.

Kirjastolaitos
Sekä yleisillä että erikoiskirjastoilla on organisaationsa, jossa kirjastoilla on työnjakoa. Erikoiskirjastot keskittyvät kokoelmissaan johonkin tiettyyn tiedonalaan tai aihepiiriin ja sen organisaation tarpeisiin, jonka alaisuudessa toimivat. Keskuskirjastoilla on kattavammat aineistokokoelmat ja ne hoitavat joitakin toimintoja keskitetysti, esimerkiksi kaukolainausta ja tietopalvelua.

**Arkistot**
Yhteiskunta on pyrkinyt helpottamaan informaation löytämistä ja varmistamaan sen säilymistä laajalla kirjasto- ja arkistoverkolla

**Hakuteokset**
Hakuteokset ovat tiedonlähteitä, jotka on erityisesti tehty tiedon nopeaa ja helppoa löytämistä silmällä pitäen. Niitä tehtäessä on jo valmiiksi mietitty, mihin tiedontarpeisiin ne voivat vastata. Niiden sisältö on harkiten valikoitu, rakenne ja hakuominaisuudet mietitty ajateltujen käyttötapojen mukaan. Tämän vuoksi hakuteokset saattavat sopia paremmin tarpeisiin kuin suuremmat ja täydellisemmät tietokannat.

**Bibliografiat**
Bibliografia on julkaisuluettelo. Bibliografioita käytetään julkaisujen identifiointiin, tietyistä aiheista tehtyjen julkaisujen etsintään tai esittelemään aihealueen tai tieteenalan parhaat julkaisut. Nykyään bibliografiat voivat olla yhtä hyvin painetussa kuin elektronisessa muodossa.

**Kansallisbibliografiat**
Kansallisbibliografiat sisältävät tietoja julkaisuista, jotka on julkaistu jossain maassa tai kielellisesti rajatulla alueella. Kansallisbibliografioilla on tiedonhankinnallisen tehtävän ohella suuri periaatteellinen merkitys. Kansallisbibliografiat ovat nykyään usein käytettävissä vain elektronisessa muodossa.

**Tietokannat**
Tietokanta ei oikeastaan ole oma tiedonlähteiden luokka, vaan se on tekninen keino järjestää digitaalisessa muodossa olevaa tietoa tallennusta ja hakua varten. Monet hakuteokset ja muut tiedonlähteet, kuten tietosanakirjat, bibliografiat ja rekisterit, ovat nykyään käytettävissä tietokantoina.

**Aikakauslehtiartikkelit**
Aikakauslehtiartikkelit ovat nykyaikaisen tieteen tärkeimpiä julkaisumuotoja ja tiedonlähteitä. Jatkuvasti kasvavan aikakauslehtiartikkelienmäärän hallitsemiseksi ja niissä olevan tiedon käyttöön saamiseksi tuotetaan indeksi- ja abstraktijulkaisuja, viitetietokantoja ja kokotekstitietokantoja.Yhä suurempi osa tieteellisistä aikakauslehdistä on saatavissa elektronisessa muodossa. Myös yleistajuisten aikakauslehtien artikkeleista on käytettävissä tietokantoja.

**Verkkoresurssit**
Internet on mahtava tiedon ja tiedonlähteiden kokoelma, jonka hyödyntäminen on pinnallisesti helppoa. Täsmällisen, käsitteellisesti hankalan ja luotettavan tiedon etsiminen vaatii hakutaitoja, kokemusta ja tietoa Internetin rakenteesta. Verkossa olevaa tietoa on arvioitava kriittisesti.

**Järjestettyjä lähteitä verkossa**
Usein tieto verkossa on hajallaan pieninä palasina, mutta verkosta löytyvät myös perinteisten hakuteosten ja muiden tiedonlähteiden lajit kuten matrikkelit, tietosanakirjat, kirjastojen luettelot. Myös uusia syntyy, kuten virtuaalikirjastot ja elektroniset tekstiarkistot. Tärkeää on löytää sellaisia tiedonlähteitä, joiden laadun joku takaa.

**Portaalipalvelut**
Joidenkin internet-palveluiden perustavoite on, että palvelun kautta kulkee mahdollisimman paljon kävijöitä ja näistä mahdollisimman monet käyvät säännöllisesti. Tällaiset palvelut voivat rahoittaa toimintaansa myymällä mainostilaa. Käyttäjän kannalta tässä on hyvää, että saadaan maksullisten palvelujen etuja asiakkaalle maksutta "ilmaiseksi", haittana että sponsoreiden rahat sanelevat sisältöjä.

**Viranomaistiedonlähteet: säädökset ja virallisjulkaisut**
Lakeja ja muita säädöksiä, määräyksiäja ohjeita tulvii tuhansittain vuodessa: miten tavallinen kansalainen tai alan ammattilainen pysyy mukana? Säädökset ja monet muut virallisjulkaisut ovat nykyään saatavana verkon kautta.

**Tilastolliset tiedonlähteet**
Tilastotieto on numeroiksi tiivistettyä, tarkistettua, järjestettyä ja jalostettua informaatiota. Tilastot ovat usein julkisen vallan tuottamaa ja takaamaa tietoa, mutta myös yksityiset yritykset tarvitsevat tilastoja toimintansa seurannassa. Tilastot ovat yhteiskunnan ja tuotannon ohjausväline, jonka avulla parhaassa tapauksessa yksityinen ihminenkin pysyy kehityksen kelkassa. Tilastotiedonlähteitä on saatavilla painettuna ja verkon kautta.

**Patentit, standardit**
Patentit ja standardit sisältävät usein tuoreinta tietoa jonkin tekniikan alan kehitysvaiheesta ja ne ovat lisäksi luotettavia, koska ne ovat käyneet läpi vaativan arviointiprosessin. Tavallinenkin kansalainen voi nykyään saada ruudulleen patenttitietoa koko maailmasta. Viitetietoa standardeista on tarjolla verkosta. Itse standardeihin pääsy verkon kautta on ainakin toistaiseksi rajoittunutta; joudutaan turvautumaan painotuotteisiin.

**EU-lähteet**
EU:n jäsenmaan kansalaisten on syytä tuntea perusasiat näiden järjestöjen julkaisuista, jotka muodostavat rikkaan tiedonlähdeperheen. Myös muiden kansainvälisten järjestöjen julkaisuissa on käyttökelpoisia tiedonlähteitä.

**Informaatiotutkimuksen tiedonlähteitä**
Informaatiotutkimuksen monialaisuudesta seuraa, että lähteetkin ovat monelta alalta. Tässä osiossa mainituissa lähteissä on painotus on kirjasto- ja informaatiopalveluissa. Alan tutkimuksen ja opetuksen kannalta myös tärkeitä ovat mm tietojenkäsittely (tiedonhaku), kielitieteet (kieliteknologia), ja yleensä viestintä (tiedonhankinta, tiedonhallinta).

**Tiedonlähteiden arviointi**
Kauniiltakin näyttävä tiedonlähde tai pitkä rivi hakukoneen osumia voi olla arvoton, ellet osaa arvioida tiedonlähteiden luotettavuutta. Painettuihin ja elektronisiin tiedonlähteisiin sopivat useimmiten samat arviointiperusteet, mutta erojakin on.

**Viittaaminen lähteisiin**
Johdonmukaista ja tiivistä viittaustekniikkaa varten on ohjeensa, ja niitäkin monta erilaista.

Kirjasto tietoresurssina

Mitä kirjastossa tapahtuu?Kirjaston tietopalvelutyötä voi tutkia eri näkökulmista, joita ovat neuvojan ja kysyjän näkökulmat. Tutkimustietoa neuvontatapahtumasta on saatu tarkkailemalla ja tekemällä muistiinpanoja, pitämällä päiväkirjaa, tekemällä haastatteluja ja kyselyjä. Neuvontatyön tavoitteena on asiakkaan tyytyväisyys. Jos palvelu on hyvää, niin asiakas voi olla tyytyväinen, vaikkei saakaan oikeaa vastausta. Voidaan käyttää myös testikysymyksiä, joista henkilökunta yrittää selviytyä. Tässä tekniikassa on käytetty 55 prosentin sääntöä; tietopalvelu on menestyksellinen, jos se pystyy vastaamaan vähintään 55 prosenttiin saamistaan tehtävistä.

Yhteenveto eri vuosina tehdyistä testikysymyksiin perustuneista tutkimuksista osoittaa, että 55 prosentin raja jäi usein saavuttamatta. Ajan kuluessa tilanne ei ole juuri parantunut:


%

%
Crowley 1968
USA
54
Werger 1979
Länsi-Saksa
45
Childers 1970
USA
55
Weech, Goldhor 1982
USA
70
House 1974
Englanti
40
AKF 1982
Tanska
44
Ramsden 1977
Australia
50
Elkær, Haag, Gade 1984
45
Childers 1978
USA
47
Salvsen, Ulvik 1993 Norja
24
(Lähde: Salvesen & Ulvik 1994)

Vastausten onnistumisprosentti ja 55 prosentin sääntö on helppo mittari, mutta ei kerro kaikkea ja voidaankin kysyä, onko se ainoa oikea tapa mitata neuvontatyön tuloksellisuutta. Tietopalvelun antama vastaus voi olla täysin oikein, mutta palvelu ei silti välttämättä tyydytä. Jos oikea vastaus on asiakkaalle käsittämätön, töykeästi tarjoiltu, liian myöhään annettu, ei palvelu silloin ole täysin pätevää. Lisäksi kysymykset, joihin löytyy täsmällinen vastaus eivät ehkä olekaan tyypillisiä tiedontarpeita. Usein asiakkaat kysyvät tausta-aineistoa tai esittävät asian kierrellen ja kaarrellen. Neuvonnan onnistumista ei pysty aina mittaamaan pelkästään sillä, onko välitetty informaatio oikein. Enemmänkin neuvonnan onnistumisesta kertoo asiakkaan kokemus. Lopulta asiakas ratkaisee itse, onko palvelu tyydyttävää. Asiakastyytyväisyydestä on tehty tutkimuksia, esimerkiksi, kuinka halukas asiakas on palaamaan saman kirjastonhoitajan luokse uudestaan. Mitä suurempi osa asiakkaista on halukas palaamaan, sitä parempi on neuvonnan tulos. Tälläkin tekniikalla saatiin pelottavan alhaisia tuloksia, sillä vain 40% käyttäjistä halusi palata. Halukkuus palata saman neuvojan luokse ei täysin riipu siitä saiko asiakas edes omasta mielestään oikeita vastauksia vaan enemmän palaamishalu riippuu vuorovaikutuksesta.

Henkilökunta kirjastossa toimii asiakaspalvelussa, tekee tietopalvelua, järjestää aineistoja ja hoitaa kokoelmaa ja ylläpitää kirjastotietokantaa.

Neuvontahaastattelu

Neuvontahaastattelu on enemmän kuin oikean vastauksen antamista. Tilanne on herkkä, koska tiedon tarvitsijan ja neuvojan suhde on monimutkainen. Siihen sisältyy myös vallankäyttöä koska, neuvoja saattaa tukahduttaa kyselijän valta-asemaansa käyttäen. Kun asiakas kiertää kuin kissa kuumaa puuroa, eikä suostu kertomaan todellista kysymystään, niin onko silloin oikein oikaista ja sanoa: tätähän te
etsitte, tässä on vastaus? Kysyjän tukahduttaminen on yhtä paha kuin "ei oo" (Dervin: Neutral questioning. - RQ 25(4): 506-513, 1986)

Kirjastopalvelujen haasteita:

Kirjastopalveluissa toiminnalle tuottavat haasteita vaihtuvat päivystysvuorot, joihin kaikki osallistuvat. Kirjastohenkilöstöllä ei ole jatkuvaa kontaktia neuvontaan. Neuvontatyötä ei myöskään opita teoriassa, koska vasta työ auttaa kehittymään hyväksi neuvojaksi. Usein asiakkaiden kysymykset johtavat neuvojaa harhaan. Neuvonta toimii myös kirjaston näyteikkunana, jonka vuoksi neuvontaan tarvitaan voimavaroja. Myöskin herkkyyden ylläpitäminen vaatii huomiota, koska rutinoituminen tehtävään heikentää sen helposti.

Tiedon tarvitsijan ja neuvojan suhde on monimutkainen ja herkkä
- vallankäyttöä
- vrt. lääkäri-potilas -suhde: perinteinen malli on lääketieteellinen (tai
medikaalinen),
- uudelleenhahmotus: vastavuoroinen malli ->
- lääkärin ja potilaan suhde: vastavuoroinen kommunikointi

Asiakas-neuvoja -suhde:
- neuvoja asiantuntijan osassa?
- neuvoja voi tyrmätä kyselijän valtaasemaansa käyttäen
- pyrittävä vuorovaikutuksellisempaan kommunikointiin

Hyvän neuvoja ominaisuuksia:

Neuvojalle edullisista ominaisuuksia on havaittu lukuisia. Monipuolinen yleissivistys ja myönteinen suhtautuminen ihmisiin auttavat hakuhaastattelussa ja tiedontarpeiden jäsentämisessä. Hyvä stressinsietokyky auttaa selviytymään asiakkaiden vaatimuksista. Omassa kirjastossa
  • oman kirjaston (tms.) aineiston tuntemus
  • atk-taidot
  • erit. tieteellisessä kirjastossa: aihealueiden tuntemus
Millainen on hyvä neuvoja asiakasnäkökulmasta? Ohjeita hyvään neuvontatyöhön: Hyvä neuvoja on
  • helposti lähestyttävissä:
  • tulee vastaan
  • tekee asiakkaan olon luontevaksi
  • on valmis palvelemaan
  • synnyttää heti katsekontaktin asiakkaaseen, hymyilee
  • siis: osoittaa huomioivansa asiakkaan käyttäen myös ei-kielellistä ilmaisua
  • asiakasta palvellessaan osoittaa olevansa tietoinen muistakin palveltavista
  • on asiakkaiden näkyvissä mahdollisimman paljon
  • liikkuu käsikirjastossa (neuvonta-alueella) tarjoten apuaan (muttei tyrkytä)
Ja myös:
  • osoittaa kiinnostusta kaikkien asiakkaiden kysymyksiä kohtaan
  • ei suhtaudu yliolkaisesti
  • jatkuva katsekontakti, puhuu kohti
  • sopiva etäisyys
  • ilmaisee ymmärtävänsä asiakkaan tarpeita (eleet: nyökkäys, pienet sanat, kysymykset)
  • ei vaikuta kiireiseltä
  • keskittää huomionsa asiakkaaseen
Hyvä neuvoja kuuntelee ja kysyy: neuvontahaastattelu
  • kuuntelu- ja kyselytaito
  • äänensävy, lämpö, rohkaisu
  • ei nappaa asioita asiakkaan suusta
  • toistaa omin sanoin asiakkaan kysymyksen ja tarkistaa ymmärsikö kysymyksen oikein
  • käyttää haastattelun alkuvaiheessa avoimia kysymyksiä
    Esim.: "Kertoisitteko lisää aiheestanne."
    "Voitteko antaa jotain lisätietoja?"
    "Kuinka paljon tietoa tarvitsette?"
  • kysyy suljettuja tai selventäviä kysymyksiä hakutehtävän viimeistelyssä
Esim. "Mitä olette tähän mennessä löytänyt?"
"Minkätyyppistä tietoa tarvitsette (kirjoja, artikkeleita)?"
"Tarvitsetteko historiallista vai ajankohtaista tietoa?"

  • pyrkii selventämään hämmentävää terminologiaa ja välttää ammattikieltä
  • säilyttää objektiivisen asenteen asiakkaan kysymystä kohtaan eikä esitä
  • siitä arvostelmia
Hakuprosessi
  • jäsentää kyselyn osakysymyksiksi
  • alkaa vastauksen etsimisen kyselyn rajoitetuimmista osista
  • keskustelee hakustrategiasta asiakkaan kanssa
  • selostaa haun etenemistä asiakkaalle
  • esittelee tarvittaessa kuinka tiedonlähteitä käytetään
Seuranta:
  • kysyy asiakkaalta onko vastaus tyydyttävä tai kuinka asiakas on onnistunut etsiessään itse vastausta
  • rohkaisee asiakasta palaamaan lisäapua hakemaan
  • ohjaa asiakkaan tarvittaessa edelleen toiseen kirjastoon tms.
  • [RUSA Guidelines for behavioral performance of reference and information
  • services professionals. - RQ 36(2): 200-203, 1996]
Lisähuomioita:
  • keskity asiakkaaseen, ole kiinnostunut, tee hänestä "hakutoveri"
  • älä anna tunnetta, että asiakas haaskaa aikaasi triviaalilla kysymyksellään
  • opasta perille tarvittaessa
  • näytä miten laitteet toimivat
  • selitä mitä teet
  • tunne kirjastosi ja sen tiedonlähteet (+ verkko)
  • älä kyllästy
  • älä hukuta asiakasta tietoon
  • älä hylkää asiakasta, ota selvää miten vastauksen etsiminen onnistui
  • älä linnoittaudu tietokoneen kuvaruudun ja näppäimistön taakse [ks. lisää: Dewdney, Patricia & Ross, C. S.: Flying a light aircraft: reference service evaluation from a user's viewpoint. - RQ 34(2): 217-30, 1994]
Miksi asiakkaat eivät kysy suoraan sitä mihin he haluavat vastauksen?

- kaksi pääasiallista tapaa alkaa kysely:
A. "Onko teillä (sitä ja sitä julkaisua tai tietoa siitä ja siitä)?"
"Missä on (se ja se julkaisu, osasto)?"
B. "Haluan tietoa aiheesta X." "Tarvitsen kirjan aiheesta X."
- todellinen tiedontarve ei ilmene kysymyksestä (laaja aihe tai tietty
julkaisu).

Avauskysymyksen tehtävä
  • voi olla muutakin kuin varsinaisen tiedon saaminen:
  • se voi ennemminkin olla "faattista kommunikaatiota" = kosketuksen synnyttävää kommunikaatiota.
Ross & Dewdney: alkukysymys ei olekaan tyhjentävä esitys tiedontarpeesta
vaan se sisältää neljä asiakkaan lausumatonta kysymystä:
Olenko oikeassa paikassa?
Oletko vapaa auttamaan minua?
Onko välillämme yhteys (Kuunteletko ja oletko halukas auttamaan)?
Ymmärrätkö kysymykseni aiheen (yleisesti)? Kuvailen ongelman joka koskee
X:ää.
PACT = Place + Available + Contact + Topic

Asiakkaan malli kirjastosta
  • asiakkaat uskovat, että kirjaston aineistot on pääasiassa järjestetty osin aiheen mukaan, osin muodon mukaan, ja että eri fyysiset sijainnit vastaavat eri aiheita ja aineiston muotoja
  • näin ollen asiakkaat kysyvät aiheen (esim. valaskalat) ja muodon (esim. sanomalehdet) mukaan ja olettavat mm. että tieto löytyy kirjoista, joita kirjastossa on jne (osaksi oikein)
Asiakkaiden kaksi muuta oletusta:
  1. asiakas olettaa, että jos hän vain voi paikallistaa osaston tai aihealueen, hän voi itse löytää vastauksen kysymykseensä ja
  2. että kirjastonhoitajat (tai kuka tahansa kirjastossa työskentelevä) tietää missä nämä paikat ovat, koska se on heidän työtään
Neuvontatyön tulevaisuus?
  • verkko, CD ROM, näyttöluettelot?
    tutkimusten mukaan käyttäjät eivät tee hienostuneita hakuja
    vaan printtaavat kymmeniä sivuja ja satoja viitteitä
  • monimutkaistuva työympäristö =
    perinteiset ja elektroniset lähteet hallittava rinnakkain: teknostressi
  • työnkuva voi muuttua opastavammaksi, kouluttavammaksi
  • erikoistuminen

Tieteellisen tiedon välitys

Montako vuotta kestää, ennen kuin tutkimustulos päätyy oppikirjaan?

Lisätietoa: Tieteellisen tiedonvälityksen historia

Viestintä aikaperspektiivissä

Tieteellisen viestintäjärjestelmässä vaikuttavat sadan vuoden aikana vakiintuneet käytännöt, joiden muutokset ovat hitaita. Garvey (1979) kuvailee painettuun viestintään perustuvaa mallia. Esimerkiksi asiantuntijoiden ennakkotarkastama tieteellinen aikakauslehtiartikkeli on tällainen tieteen vakiintunut käytäntö. Tieteellisessä viestinnässä informaatio siilautuu vuosien kuluessa tutkimus- ja kehitystyöstä primääriaikakausjulkaisuihin, sekundäärijulkaisuihin ja lopulta oppikirjoihin ja hakuteoksiin. Tiedeyhteisö ja tieteellisen viestintä tässä prosessissa pyrkivät varmistamaan laadun ja oikeellisuuden. Alustavat tulokset ovat epävarmempia kuin toistuvasti eri testeissä havaitut. Pitkällä aikavälillä tieteellisen viestinnän oletetaan olevan itseään korjaava järjestelmä, jossa mahdolliset virheet ja harhakäsitykset oikenevat. Uusinta informaatiota halutaan eniten, sillä se suuntaa tulevaa tutkimustoimintaa ja vie tiedettä eteenpäin. Nopeimmin uusin informaatio saadaan henkilökohtaisilla suhteilla. Ensimmäinen painettu tulos ilmenee myöhemmin, esimerkiksi patenttina, sisäisenä raporttina tai seminaariesitelmänä. Konferenssiraporttien lasketaan ilmestyvän n. 3-6 kuukautta tutkimusprojektin päättymisen jälkeen. Aikakauslehtiartikkeleilla viive on jo noin 2 vuotta. Sekundäärilähteet seuraavat myöhemmin ja oppikirjoihin päätyminen saattaa kestää kymmenen tai kaksikymmentäkin vuotta. Koska jo muutama vuosi tutkimuksessa merkitsee suuria muutoksia, on ymmärrettävää, että tiedeviestintä painottuu tieteellisiin aikakauslehtiin ja mahdollisimman nopeisiin kanaviin.

Tiedonlähteillä on tutkimus- ja kehitystyössä suosimisjärjestys, 1. ensisijainen, 2 toissijainen jne :
Taso 1: ideat/faktat ja tutkimus, ennakkotiedot
Taso 2 : Tutkimuksen kuvaukset, konferenssiraportit ja aikakauslehtiartikkelit
Taso 3: Tiivistelmä- ja indeksijulkaisut
Taso 4 : Erityistutkielmat (monografiat, kirjat, opinnäytteet)
Taso 5: Sanakirjat, ensyklopediat, patentti- ja standardiluettelot

Crawford ym.(1996) esittelee tarkemmin tieteellistä kommunikaatiota, jossa on tapahtunut huomattavaa muutosta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tieteellisessä kommunikaatiossa informaaleja lähteitä käytetään viimeisimpien tulosten selville saamiseen, kun taas formaaleja lähteitä käytetään informaationhankintaan niin pian kuin ne ovat saavutettavissa ja voidaan tallentaa. Formaali viestintä muodostaa perustan tieteelliselle viestinnälle. Internet on työkalu, jota voi käyttää informaaliin ja formaaliin viestintään, sekä organisaation ulkoiseen että sisäiseen viesintään. Internetin käytön tutkijayhteisössä arvellaan saavan lisää merkitystä tieteellisen tiedon välityksessä. Mahdollisuuksia antavat esimerkiksi sähköposti, keskustelufoorumit ja -ryhmät. Konferenssiesitelmät julkaistaan usein elektronisessa muodossa, samoin tieteelliset aikakauslehdet. Verkkojulkaiseminen tapahtuu usein samalla painetun version kanssa.

Erityisesti verkkojulkaisemisen yleistyminen 1990-luvulla on aiheuttanut muutoksia informaation kulkuun. Aiemmin kokonaan ulkopuolisille näkymätön informaali kommunikaatio on tullut sähköisessä muodossa osittain näkyväksi. Jo ennen projektien varsinaista käynnistymistä niistä on saatavissa tietoja internetin kautta. Samoin erityisaloilla, kuten Human Genome Project (ihmislajin perintötekijöiden kartoitus), on tulokset löydettävissä tietokannoista ennen painettua julkaisemista. Tieteellinen aikakauslehti on säilyttänyt muutoksista huolimatta ensisijaisen asemansa julkaisukanavana. Tieteellinen kommunikaatio tukeutuu vahvasti painettuun viestintään. Esimerkiksi uudesta tutkimustuloksesta saa kunnian se, joka ensimmäisenä julkaisee tuloksen alansa tieteellisessä aikakauslehdessä, ei se joka samaan aikaan raportoi asiasta internetissä tai väittelee aiheesta kahvipöydässä.

Painoviestinnässä pysyttelyyn on syynsä, tärkeimpinä niistä, että tieteelliset aikakauslehdet ovat tieteilijöiden hallitsemia kanavia, joissa toteutuu kollegiaalinen laaduntarkkailu. Tutkijoiden menestyksen mittana on uuden tiedon luominen ja sen levittäminen. Menestystä osoittaa julkaiseminen arvostetuissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Menestyminen vastaavasti helpottaa rahoituksen saamista jatkohankkeille. Tämän vuoksi tutkijalle on tärkeää, että juuri hän julkistaa tuloksensa eikä joku toinen. Kun tutkimus on kesken, tuloksista ei välttämättä haluta kertoa, etteivät muut kuittaa niitä nimiinsä. Tässä tutkija on samalla riippuvainen toisten tutkijoiden hyväksynnästä kun kilpailee näiden kanssa. Erityisaloilla on vain pieni joukko asiantuntijoita, joskus vain muutama kollega, joilla on tarvittava asiantuntemus vahvistamaan tai kumoamaan uudet tulokset tai niiden tulkinta. Uusin alkeishiukkasfysiikka on tyypillinen esimerkki niin erikoistuneesta alasta, että ulkopuolisten on vaikea arvioida tulosten merkitystä.

Tieteenalan sisällä tutkijoilla on kahdenlaisia rooleja, aloittavia "pieniä" tieteilijöitä, jotka käyttävät paljon formaaleja tiedonlähteitä ja pyrkivät itse julkaisemaan paljon. On myös pienempi joukko vakiintuneita "suuria" tieteilijöitä, jotka käyttävät tiedonlähteinä suhdeverkostoaan, ohjattaviaan ja kollegoitaan. He toimivat usein myös tieteenalansa tärkeimpien julkaisujen toimituskunnassa ennakkotarkastamassa käsikirjoituksia, mikä antaa heille tieteenalansa portinvartijan roolin. Vakiintuneiden tutkijoiden portinvartijaroolista seuraa kahtalainen vaikutus. Ensinnäkin portinvartijat pysyttelevät alansa asiantuntemuksen kärjessä ja vaikuttavat asenteillaan tieteenalan kehitykseen. Toisaalta heidän edustamastaan tieteenalan linjasta ja oletuksista poikkeavien artikkelien on vaikea saada julkaisulupaa.

Konferenssijulkaisut

Monet tärkeät tutkimustulokset esitetään aluksi kansallisissa tai kansainvälisissä tapaamisissa ja konferensseissa. Konferenssijulkaisut julkaistaan joko "preprint"-muotoisina, ennen tapahtumaa tai jaetaan sen aikana tai myöhemmin ("proceedings"). Konferenssijulkaisuissa on tietoja uusista tutkimustuloksista aikaisessa vaiheessa, joskus ainoan kerran, jos tutkimusta aiheesta ei enää jatketa. Huonona puolena konferenssijulkaisuissa on, että niitä on vaikea paikallistaa ja saada käsiin. Konferenssijulkaisut jaetaan yleensä konferenssin osallistujille, jolloin levikki on rajoitettu. Yliopistokirjastoihin näitä proceedings-julkaisuja päätyy esimerkiksi siten, että konferensseihin osallistuvat tuovat julkaisun mukanaan. Silloinkaan niitä ei läheskään aina lisätä kirjaston kokoelmiin. Kunkin konferenssin julkaisut ovat tavallisesti ainakin ne järjestäneiden organisaatioiden kirjastoissa. Etsinnän voi aloittaa etsimällä LINDA- yhteisluettelosta tai Libriksestä, eli tieteellisten kirjastojen luetteloista. Tulossa olevista ja viimeaikaisista konferensseista löytyy varsin hyvin tietoja suoraan Internetistä, koska koferensseilla on esittelysivut.
.
Esimerkkejä konferenssihakemistoista Forthcoming International Scienctific and Technical Conferences. London: ASLIB, 1954- Ajanmukaisesti järjestetty, sisältää ala-, alue-. ja instituutioluettelot.

Index to Scientific and Technical Proceedings. (ISTP). Philadelphia:ISI (1978- ). Kuvailee n.100.000 esitelmää vuosittaini. Sisältää aihe, alue- ja tekijäluettelot.
InterDok. Directory of Published Proceedings. Harrison, NY: InterDokCorp.
Series SEMT Science Engineering Medicin andTechnology (1965- )
Series SSH Social Sciences and Humanities(1968)
Series PCE Pollution Control and Ecology(1974- )

International Conferences and Proceedings Received ICPR (1964- ). Boston Spa: The British Library Document Supply Centre

Tohtorinväitöskirjat (dissertations)

Usein tohtorinväitöskirjat raportoivat tutkimusta. Opinnäytteen luonteisina tohtorinväitöskirjat sopivat sille joka haluaa perehtyä perusteellisesti väitöskirjan käsittelemään aiheeseen. Väitöskirjat sisältävät tavallisesti selvityksen aihepiirinsä teoreettisista perusteista ja yleensä kattavan kirjallisuuskatsauksen. Suurilla yliopistokirjastoilla on kokoelmissaan kotimaiset väitöskirjat ja usein osa pohjoismaisista. Väitöskirjojen etsinnässä kannattaa siksi aloittaa läheltä yliopistokirjastosta, Lindasta ja Libriksestä. Ulkomaisen väitöskirjan sen sijaan löytää monesti ainoastaan siitä yliopistosta, jossa väitöskirja on tarkastettu ja hyväksytty.

Väitöskirjoista on myös USA-keskeinen tietokanta Dissertation Abstracts, jonka käyttö on vierailijalle rajoittunutta,

Dissertation abstracts international:
Section A. Humanities and social sciences.Ann Arbor, Mich. 1938-
Section B. The sciences and engineering. AnnArbor, Mich., 1938-
Section C. European abstracts. Oxford, 1976-

Tämän puutteessa voi jäljitykseen tietenkin käyttää myös Internetin hakukoneita ja ulkomaisten kirjastojen näyttöluetteloita.

Ruotsalaisia tohtorinväitöskirjoja tavoittaa esimerkiksi seuraavista julkaisuista,: Nelson, A. Akademiska afhandlingar vid Sveriges univestitet och högskolorläsåren 1890/ - 1909/10. Uppsala 1911 (Uppsala universitetsårsskrift 1911) Tuneld, J, Akademiska avhandlingar vid Sveriges universitet och högskolorläsåren 1910/11 - 1939/40. Bibliograrfi. Lund 1945. Vuodesta 1953 alkaen Svensk bokförtecknig listaa myös tohtorinväitöskirjoja. Uudemmat, vuodesta 1975, ruotsalaiset väitöskirjat löytyvät LIBRIS-tietokannasta (Ruotsin kirjastojen yhteistietokanta).

Tutkimusraportit

Tutkimusraportit esittävät ajankohtaisia tutkimustuloksia tutkimuslaitoksilta, viranomaisilta ja yrityksiltä. Raportit ovat usein saatavissa suoraan laitoksen ja viranomaisen WWW-kotisivuilta.

Tieteellisen tiedon välitys

Lähde:

Crawford, S. Y., Hurd J. M. & Weller A. C (toim.) 1996. From print to electronic: the transformation of scientific communication. Susan Medford (N.J.) Information Today.

Garvey, W. D. 1979. Communication: the essence of science. Oxford: Pergamon Press

Arkistot

Tekijät kiittävät Anne Alakallaanvaaraa arkistoja koskevasta tekstistä ja Marjo Rita Valtosta asiantuntija-avusta.

Miten arkisto syntyy?

Yhteisö tai henkilö synnyttää toiminnassaan asiakirjoja. Toimintaan kuuluvista asiakirjakokonaisuuksista muodostetaan arkisto tai arkistoja. Arkistoitavat asiakirjat järjestetään muodon, tehtävän tai sisällön perusteella arkistoyksiköiden kokonaisuuksiksi eli sarjoiksi. Arkistoyksiköt sijoitetaan tunnuksilla varustettuihin säilytysyksiköihin, joita ovat sidokset, kotelot, laatikot tai vastaavat säilytysvälineet.

Provenienssiperiaate

Arkistot järjestetään provenienssiperiaatetta eli alkuperäisperiaatetta noudattaen. Periaatteen mukaan jokaisen arkistonmuodostajan arkisto on oma kokonaisuutensa, joka sisältää vain kokonaisuuteen kuuluvia asiakirjoja. Näiden asiakirjojen on oltava omissa arkistoissaan niillä paikoilla ja niissä yhteyksissä, johon ne ovat joutuneet täytettyään alkuperäisen tehtävänsä. Esimerkiksi siis kirjeet, jotka on osoitettu tietylle organisaatiolle A löytyvät yleensä tämän organisaation arkistosta. Tiedonetsinnän kannalta tämä ei ole kuitenkaan aivan yksiselitteistä, koska esimerkiksi yksityishenkilöillä ei ole yleensä arkistoa eikä velvollisuutta luovuttaa asiakirjoja nähtäväksi. Viranomainen sen sijaan arkistoi kappaleet myös lähettämistään kirjeistä ja antamistaan lausunnoista, jolloin nämä ovat tallennettuna viranomaisen arkistossa.

Toimintaa, ei tutkimusta varten

Asiakirjat ja niistä koottavat arkistot dokumentoivat arkistonmuodostajan toimintaa. Asiakirjat luodaan täyttämään tiettyä tehtävää, ne palvelevat vasta toissijaisesti tutkimuksen primäärilähteinä. Asiakirjat sisältävät ainutkertaista informaatiota, joka voi olla tallennettu esimerkiksi pergamentille, paperille, filmille tai elektroniseen muotoon.

Arkistojen käyttöä säätelee julkisuusnormisto. Asetus viranomaisen toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta vaatii viranomaista tiedottamaan toiminnastaan (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta N:o 621/ 1999). Pääsääntöisesti viranomaisten toiminnassa syntyneet ja viranomaiselle saapuneet asiakirjat ovat julkisia. Julkisia asiakirjoja voi saada nähtäväkseen kuka tahansa alkuperäiskappaleena tai kopiona. Osa arkistoidusta materiaalista on kuitenkin määrätty määräajaksi salassa pidettävää yleisen edun tai tietosuojan takia. Esimerkiksi Sota-arkistossa ja sairaala-arkistoissa on runsaasti salassa pidettävää aineistoa. Kun yksityisarkistoja siirretään julkisiin arkistoihin, siirron yhteydessä sovitaan arkiston käyttöön liittyvistä seikoista. Yksityisillä yrityksillä tai vastaavilla organisaatioilla ei ole samanlaista velvollisuutta antaa asiakirjoja nähtäväksi kuin viranomaisilla.

Kotimaiset arkistot

Arkistot voidaan jaotella viranomaisarkistoihin, yksityisarkistoihin ja erikoisarkistoihin. Valtion ja kunnanarkistot ovat viranomaisarkistoja. Arkistoviranomaisena toimii Suomen arkistolaitos, johon kuuluvat Kansallisarkisto ja seitsemän maakunta-arkistoa. Näihin siirretään valtion eri virastojen ja organisaatioiden arkistoja. Jokaisella viranomaisella on myös omat arkistot, joita ne tarvitsevat toiminnassaan. Kansallisarkisto ja maakunta-arkistot keräävät myös yksityisarkistoja. Helsingissä sijaitseva Kansallisarkisto ohjaa koko arkistolaitoksen toimintaa, hallintoa ja kehittämistä. Kansallisarkisto keskittyy aineistoissaan koko maata koskeviin arkistonmuodostajiin. Maakunta-arkistot taas ohjaavat toimialueidensa arkistotointa. Ne kokoavat paikallishallinnon viranomaisten ja laitosten tuottamaa arkistomateriaalia.

Arkistolaitos palvelee tutkimusta, viranomaisia ja kaikkia arkistotietoa tarvitsevia henkilöitä. Sen arkistot säilyttävät viranomaispäätöksien lisäksi mm dokumentteja diplomaattisuhteista, vanhoja karttoja, valokuvia ja yhteiskunnallisten vaikuttajien ja muuten merkittävien henkilöiden yksityisarkistoja. Valtionhallinnon erikoisarkistoja ovat mm. Ulkoasiainministeriön arkisto, Sota-arkisto, Valtioneuvoston arkisto, Eduskunnan arkisto, Maanmittauslaitoksen arkistot ja Tilastoarkisto. Osa arkistoista on keskittynyt säilyttämään muodoltaan tietynlaista materiaalia kuten äänitteitä (äänitearkistot), elokuvia (elokuva-arkisto), valokuvia (Agricolan lista kuva-arkistoista kuva-arkistot).

Tiedonhakijan kannalta näihin kaikkiin arkistoihin hakemistona toimii historiaverkon sivusto Agricola
http://agricola.utu.fi/, kuten myöskin yksityisarkistoihin. Arkistolaitoksen sivuilla http://www.arkisto.fi/ erityisesti huomattava palvelu on arkistotietokanta, josta saa kuvailutietoja arkistojen kokoelmista arkiston, arkistonmuodostajaluokan ja nimen perusteella.

Yksityisarkistot eivät kuulu valtion arkistolaitoksen piiriin. Yksityisarkistoista kooltaan suurin on yritysten ja liikelaitosten arkistoja keräävä Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA. Osa yksityisarkistoista saa valtionapua, mitä kautta ne kytkeytyvät yleiseen arkistotoimeen. Näitä ovat mm. Ammattiyhdistysarkisto, Kansan Arkisto, Työväenarkisto, Toimihenkilöarkisto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto ja kansanrunousarkisto, Svenska litteratursällskapet i Finlandin historiallinen ja kirjallisuushistoriallinen arkisto ja kansanrunousarkisto sekä Urheilumuseon yhteydessä toimiva Suomen Urheiluarkisto.

Erikoisarkistoja, jotka säilyttävät yksityisarkistoja, ovat muun muassa Elokuva-arkisto, museoviraston arkistot ja Yleisradiossa toimiva Suomen äänitearkisto. Tampereen yliopistossa toimiva Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD kerää jo toteutuneiden tutkimusten elektronisessa muodossa olevia tutkimusaineistoja, erityisesti kvantitatiivisia data-aineistoja. Useat kunnat ovat perustaneet kotiseutuarkistoja joko kunnan- tai kaupunginarkiston tai paikallisen museon yhteyteen kerätäkseen alueen yksityisarkistoja ja muuta perinneaineistoa. Kotiseutuarkistoja ovat esimerkiksi Haapajärven kotiseutuarkisto ja Pyhäjoen kotiseutuarkisto. Arkistoaineistoa voi löytää myös valtakunnallisista ja paikallisista museoista ja joistakin kirjastoista. Suurimmat kirjastojen keräämät nk. yksityisarkistokokoelmat ovat Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmat ja Åbo Akademin handskriftsavdelningen. Suomen sukututkimusseuran ylläpitämään HisKi tietokantaan tallennetaan kastettujen vihittyjen ja haudattujen luetteloita eli ns. historiakirjoja, sekä muuttaneitten luetteloita 1600-luvulta alkaen. MUISTI-tietokanta on Kirjasto-, arkisto- ja museolaitoksen digitoidun kansallisen aineiston yhteistietokanta

Ulkomaiset arkistot

Suomea tai suomalaisia koskevia asiakirjoja ja muuta arkistoaineistoa ruotsinvallan ajalta löytyy erityisesti Ruotsin Valtionarkistosta (Riksarkivet) jonka kotisivulta löytyy tietoa myös suomen kielellä. Samoin Suomea koskevia asiakirjoja on myös nykyisin Ruotsin Valtionarkistoon kuuluvassa Ruotsin sota-arkistossa (Krigsarkivet) Ruotsin Valtionarkiston kotisivuilta löytyy runsaasti linkkejä ruotsalaisiin arkistoihin ja maailmalle.

Ruotsalaisista kirjastoista esimerkiksi Kuninkaallinen kirjastossa ja Uppsalan yliopiston kirjastossa, on varsin paljon Suomeakin koskevia asiakirjoja ja yksityisarkistoja.

Linkkikokoelmia, joista päästään eri puolilla maailmaa olevien arkistojen tietoihin ovat mm.

Unescon Archival Repositories of Primary Sources
Historical Manuscripts Commission ARCHON
Council of European Social Science Data Archives CESSADA

Arkistoluettelot ja arkistohakemistot

Arkistojen apuvälineitä ovat arkistoluettelot ja muut arkistohakemistot, jotka ovat olleet pääsääntöisesti paperimuotoisia aina 1990-luvun alkupuolelle saakka. Yleensä ne ovat olleet katsottavissa vain paikanpäällä, joskus niitä on myös painettu. Painetut arkistoluettelot vanhenevat nopeasti sitä mukaan, kun arkistoihin siirretään tai lahjoitetaan arkistoja.

Nykyisin verkossa on ainakin kolmea eri arkistoluettelotyyppiä. Suppeimmillaan verkosta löytyvät luettelot ovat yleisluetteloita eli listauksia arkistonmuodostajista mahdollisesti täydennettyinä arkistoon liittyvillä tiedoilla kuten aineiston rajavuosilla, laajuus ilmaistuna hyllymetreinä tai säilytysyksiköiden määränä sekä tiedot mahdollisista käyttöehdoista. Silloin ko. arkistosta löytyy paperimuotoiset luettelot. Jotkut verkossa olevat arkistoluettelot on viety sarjatasolle asti. Verkossa on arkistoluetteloita jonkin verran myös kokotekstinä. Yleensä arkistoluettelot ovat niin pitkiä, että ne on käytön helpottamiseksi tavalla tai toisella pilkottava. Vasta viime vuosina on alkanut yleistyä arkistoluetteloiden esittäminen tietokantana/-kantoina. (Esim. Arkistotietokanta ja Åbo Akademin käsikirjoitusosaston Manusam)

Perinteisesti arkistoluetteloihin ei ole sisältynyt kuvailua, vaan arkisto esitetään luettelossa sarjoina ja alasarjoina. Kuvailua on ryhdytty tekemään vasta 1990-luvulla, eikä se ole vieläkään kovin yleistä. Viranomaisille arkistojen luetteloinnista ja kuvailusta antaa ohjeita Kansallisarkisto. Yksityisarkistoissa luettelointiin löytyy miltei yhtä monta tapaa kuin on yksityisarkistojakin. Sekä tietokantana esitettyjen arkistoluetteloiden että muiden arkistohakemistojen asiasanoittaminen on vielä suhteellisen harvinaista.

Jotkut kirjastot ovat luetteloineet viitetietokantoihinsa myös arkistoviitetietoja. Tällaisia ovat esim. Helsingin yliopiston kirjaston HELKA-tietokanta ja Helsingin yliopiston Viikin tiedekirjaston metsä- ja puualan kirjallisuusviitetietokanta Forestree.

Tavallisten arkistoluetteloiden lisäksi arkistoista tehdään nk. teemaluetteloita, joihin kootaan tietoja jonkin aihepiirin asiakirjoista ja arkistoista. Ne on voitu tehdä ko. arkiston omista arkistoista tai eri arkistoista. Niitä sekä julkaistaan että tehdään vain omiin tarpeisiin ja asiakaskäyttöön. Esim. Härkönen, Mirja, Naisia, asiakirjoja, arkistoja: Suomen naishistorian arkistolähteitä, SHS, 1993

Diaari on tietyn periaatteen, tavallisesti diaarikaavan, mukaan ryhmitelty luettelo vireille pannuista asioista ja niiden käsittelyvaiheista. Diaari toimii siihen merkittyjen asiakirjojen arkistohakemistona.

Viranomaisten (esim. kunnat) ja eri organisaatioiden pöytäkirjojen ja muiden päätöksentekoasiakirjoja julkaistaan paljon verkossa. (Periaatteessa osa tiedotustoimintaa)

Projektieissa kuten MUISTIsiirretään arkistoaineistoa digitaaliseen muotoon, jolloin parannetaan aineiston saavutettavuutta ja samalla säästetään alkuperäisiä aineistoja käytön aiheuttamalta kulumiselta.

Erilaisia ja eri alojen painettuja arkistolähteiden näköispainoksia on julkaistu lähdejulkaisusarjoissa (alkaen Medeltidsurkunderista) Nk. kriittiset laitokset (Snellman samlade arbeten, Sibelius-projekti) - ovat rajatapauksia. Kokoajien näkökulmasta riippuen aineiston valikointi voi olla tarkoitushakuista, mistä syystä tutkijana on syytä olla varuillaan.

Päiväkirjojen ja yksityishenkilöiden ja sukujen kirjekokoelmien julkaiseminen:

Julkaistavat päiväkirjaotteet ja kirjeet ovat ennalta valikoituja ja siksi antavat henkilöistä halutun kuvan. Korkeatasoisista päiväkirjajulkaisuista esimerkkinä käyvät esim Svenska Litteratursällskapetin julkaisemat Magnus von Wrightin päiväkirjat.

Arkistosanastot ja termit

Arkistosanastoja ja -termejä käsittelevät mm seuraavat käsikirjat:
Benito, Miguel, Bibliotekstermer: svenska-engelska-franska-spanska-tyska-finska (1997)
Glossary of Archival Terms
Arkistolaitoksen kotisivuilta löytyy määritelmiä sen raporteissa ja ohjeissa käsitellyistä asioista.


Hakuteokset

Mikä on Heteka? Mikä tehdas sitä alunperin valmisti? Faktatietoa voi hakea monista lähteistä. Yksi vaihtoehto on hakuteos.

Hakuteokset ovat tiedonlähteitä, jotka on tehty tiedon nopeaa löytämistä varten. Niitä tehtäessä on valmiiksi mietitty, mihin tiedontarpeisiin ne voivat vastata. Hakuteosten sisältö on valikoitu, rakennetta kehitetty versio versiolta tarpeita vastaamaan. Sellaisen tiedon etsiminen hakuteoksesta, johon tekijät eivät ole varautuneet taas on työlästä, koska sen löytämiseksi ei ole apukeinoa. Esimerkiksi yli 30-vuotiaina kirjailijanuransa aloittaneiden kirjailijoiden tietojen esiin poimiminen henkilön nimen mukaan järjestetystä kirjailijahakuteoksesta edellyttää läpiselaamista, ellei siinä ole erikseen hakemistoa aloitusiän mukaan.

Helppokäyttöisyys ja tarpeisiin räätälöinti tekee hakuteoksista usein parempia tiedonlähteitä kuin suuremmat ja täydellisemmät tietokannat. Kirjastojen käsikirjastoihin, tietokantoihin ja monenlaisiin Internet-lähteisiin on koottu jatkuvasti tarvittavia tietoja. Hakuteoksina käytetään käsikirjojen lisäksi luetteloita, tilastollisia vuosikirjoja, rekistereitä, lakeja ja asetuksia sekä patentteja. (Esimerkiksi Suomen laki I - II on hakuteoskäyttöön koostettu kokoelma voimassaolevista säädöksistä, jota on täydennetty löytämistä helpottavilla asiahakemistoilla.)


Hakuteosten tyyppejä

hakuteos = tav. hakusanoittain järjestetty, tiiviitä artikkeleita usealta t. määräalalta sisältävä teos (Suomen kielen perussanakirja. Ensimmäinen osa A-K. Hki 1990. S. 161.)

käsikirja = teos, joka esittää keskeiset (käytännön) tiedot jltak. alalta. Autoilijan k. Metsänhoidon k. Kirkkok. ( Suomen kielen perussanakirja. Ensimmäinen osa A-K. Hki 1990. S. 631.)

Hakuteokset ovat kirjastojen neuvonnassa työskenteleville kirjastonhoitajille ja informaatikoille tärkeitä työkaluja. Myöskin virkamiehet, tutkijat ja tavalliset kansalaiset käyttävät ainakin joitain niistä säännöllisesti. Käsikirjat voivat vastata tavallisimpiin kysymyksiin ja usein ne ovat paras lähtökohta, kun joutuu ensimmäistä kertaa etsimään tietoa itselle tuntemattomasta asiasta tai aihealueesta.

Hakuteoksia on monenlaisia
  • hakuteokset voivat sisältää primaaria tai sekundaaria tietoa
  • hakuteokset voivat olla painetussa tai elektronisessa muodossa

Esimerkiksi auton huoltokäsikirja sisältää primääriä tietoa, koska siitä löytyy suoraan ohjeita miten toimitaan, se varsinainen etsitty tieto. Primääriä tietoa ovat myös samassa mielessä esimerkiksi taulukkokirjat ja kemian hakuteokset. Sekundaaria tietoa on taas esimerkiksi kirjallisuusoppaissa ja tuoteluetteloissa, jotka auttavat tunnistamaan ja paikallistamaan sitä varsinaista etsittyä informaatiota. Sama informaatio voi löytyä sekä painetussa että elektronisessa muodossa, kuten esimerkiksi sekä puhelinluetteloista että numerotiedustelun tietokannasta.

Hakuteosten kategoriat ovat syntyneet pitkän kehityskulun tuloksena. Suuri osa tyypeistä on syntynyt jo ennen kirjapainon keksimistä, mutta ne näyttävät säilyvän myös siirryttäessä elektroniseen muotoon. Uudet päivitys- ja hakumahdollisuudet ja tietomäärän kasvu ovat muuttaneet vain vähän hakuteoksen rakenteita.

external image fi_image8.gif

WWW:n Yahoo:n osasto Reference sisältää erilaisten aihealueiden ohella suunnilleen samat hakuteoskategoriat kuin mitä tässä verkkokurssissa esitellään painetuista lähteistä. Hakuteostyypit edustavat pikemmin tiettyjä tiedontarpeita kuin fyysisten painettujen teosten luokkia. Painettujen lähteiden perinne vaikuttaa pitkälti elektronisten lähteiden toteutukseen. Ehkä aikanaan syntyy erityisesti elektronisia keinoja käyttäviä hakuteoskategorioita, jotka poikkeavat radikaalisti painetuista hakuteoksista.

Yahoon aiheluokitusta, osasto Reference

Virtuaaliset kirjastot

Yleisen aihehakemiston akateeminen vastine on virtuaalinen kirjasto. Yleisestä aihehakemistosta sitä erottaa tarkasti määritellyt perusteet aineistovalinnoille ja niiden näkökulman ja laadun arvioinnille. Virtuaaliselle kirjastolle on myös ominaista, että se on rakennettu palvelemaan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tarpeita. Virtuaalinen kirjasto määritellään joskus kokoelmaksi informaatioresursseja, joita ylläpitävän instituution ei tarvitse sijaita missään tietyssä paikassa. Termiä voidaan kuitenkin käyttää myös kokoelmasta linkkejä elektroniseen aineistoon, joka on usein käytettävissä www:n kautta. Lähes kaikilla suurilla kirjastoilla on web-sivut linkkikokoelmineen. Jotta resurssien kokoelmaa voitaisiin pitää virtuaalikirjastona, vaaditaan, että aineisto on valittu täsmällisten laatuperiaatteiden mukaisesti. Virtuaalikirjastoja on kaikilla vakiintuneilla tieteenaloilla. Nämä kokoelmat ovat hyviä lähtökohta tarvittaessa luotettavia lähteitä esimerkiksi tutkimuksen tueksi..

Yksi vanhimmista linkkikokoelmista on the WWW Virtual Library, joka ei kilpaile katteellaan suurien kaupallisten hakemistojen kanssa, mutta joiltakin osiltaan se on yksi parhaista Internet-hakemistoista. Kutakin osa-aluetta ylläpitävät itsenäisesti alansa asiantuntijat. WWW VirtualLibraryn toiminta alkoi Webin keksijän Tim Bernes-Leen aloitteesta 1991. WWW-Virtual Librarystä löytyy myös laaja kokoelma lähteitä informaation laadun arvioinnista.

Toinen kuuluista esimerkki verkkoaineiston kokoelmasta on SOSIG, jossa painotus on yhteiskuntatieteellinen tutkimuksen ja opetuksen näkökulma. Sitä ylläpitävät yliopistokirjastot ja aihealojensa asiantuntijat

Linkkikirjasto on kirjastojen yhdessä tuottama valikoidun verkkoaineiston hakupalvelu. Linkkikirjastoon pyritään valitsemaan laadukasta, luotettavaa ja hyvää julkaisemistapaa noudattavaa aineistoa. Linkkikirjastossa aineisto on järjestetty yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmän mukaan. Sisältää n. 10 000 linkkiä.

Hakuteos
  • on kirja tai muu formaali tiedonlähde, joka on laadittu helpottamaan tietyn asiatiedon löytymistä, eikä ole tarkoitettu luettavaksi kannesta kanteen.
  • sitä käytetään paljon ja se on "käden ulottuvilla".
  • sisältää olennaisimman tiedon jostain aiheesta tai joltain alalta
  • hakuteoksesta etsitään pääasiallisesti tietoja
  • sisältää konkreettisia "tunnettuja" totuuksia, faktoja
Hakuteosten tyyppejä

Hakuteokset jakautuvat edelleen lukuisiin alalajeihin. Näitä ovat:
  • Tietosanakirjat, ensyklopediat, erikoisalojen tietosanakirjat
  • Sanakirjat
    o yleiset sanakirjat
    o käännössanakirjat
    o lyhennesanakirjat
    o riimisanakirjat
    o sitaattisanakirjat
    o synonyymisanakirjat
    o konkordanssit
  • Yleiset käsikirjat, oppaat
    o luettelot
    o taulukot
    o kalenterit
    o opaskirjat
    o osoiteluettelot
  • Karttakirjat (atlakset) ja maantieteelliset hakuteokset
  • Vuosikirjat
  • Biografiset hakuteokset, henkilökalenterit, matrikkelit
  • Hakuteosten ja käsikirjastoaineiston oppaat

Hakuteos voi olla järjestetty esim. seuraavin tavoin:
  1. aakkosellinen;
  2. kronologinen;
  3. maantieteellinen;
  4. systemaattinen järjestys.

Hakuteosten laatua voidaan arvioida seuraavin kriteerein:
  1. Kattavuus ja aineiston määrä;
  2. Kohderyhmät, amatillinen taso;
  3. Esitystapa (lay-out, kieli);
  4. Luotettavuus, aineiston alkuperä;
  5. Taulukoiden ja kuvituksen olemassaolo, tarkoituksenmukaisuus ja muotoilu;
  6. Onko hakemistoa ja kuinka käyttökelpoinen se on;
  7. Julkaisu- ja päivitysperiaatteet;
  8. Onko kirjallisuusviitteitä ja ovatko ne artikkelien yhteydessä.
Sanakirjat, tietosanakirjat ja ensyklopediat

Tietosanakirjan ja sanakirjan ero on periaatteessa selvä, sanakirja kertoo sanoista ja niiden käytöstä, mutta tietosanakirja niistä asioista, joita sanoilla tarkoitetaan. Käytännössä raja on häilyvä, koska sanakirjoissa on vaikeaa käsitellä pelkkiä sanoja kajoamatta niihin abstraktioihin ja kohteisiin joista niillä puhutaan. Tietosanakirjasta käytetään muissa eurooppalaisissa kielissä usein sanaa, jota suomen kielessä vastaa sanaa "ensyklopedia" (engl. encyclopedia, ransk encyclopédie, ruots. encyklopedi). Ensyklopedia-nimitys viittaa vanhaan, jo antiikin ajoilta periytyvään yleistiedon ihanteeseen: se tarkoittaa tietomäärää, jonka vapaan, valistuneen kansalaisen tuli omata. Vapaiden ja valistuneiden kansalaisten piiri on luonnollisesti vaihdellut historian mittaan. Nykyään ensyklopedian voi tavata kenen tahansa hyllystä (tai tietokoneesta).

Toinen useissa kielissä tavattava termi on saksasta lähtöisin oleva "Konversationslexikon", (ruots. konversationslexikon), suomeksi voitaisiin kääntää "keskustelutietosanakirjaksi". Sen synty liittyy myös yleistiedon ihanteeseen. 1600-1700-luvulta alkaen levisi hoveista ja aateliston salongeista uusi keskustelun ihanne, jonka mukaan kukin seurusteluun osallistuva toi keskusteluun mukaan oman tiedollisen panoksensa, tietenkin henkevästi esitettynä. Tällaisen sivistyneen ajatustenvaihdon vaatima tietomäärä alkoi olla niin suuri, että sen hallitsemiseksi tehtiin omia hakuteoksia, keskustelusanakirjoja. Myöhemmin nimitystä on käytetty hyvin laajoistakin tietosanakirjoista. Tälle tietosanakirjatyypille ovat ominaisia lyhyet hakusana-artikkelit, nehän ovatkin nimityksensä mukaisesti sanakirjoja eli "lexikoneja". Suppeassa muodossa samaa tarkoitusta palvelevat myös "sivistyssanakirjat", jotka sisältävät vaikeiden termien ja käsitteiden selityksiä, klassisten ja modernien kielten, erit. latinan, ranskan ja englannin usein käytettyjen fraasien käännöksiä sekä lyhennyksien selityksiä. Kaikkia näitä tarkoituksia varten on lisäksi olemassa erityissanakirjoja ja hakuteoksia, joista enemmän jäljempänä.

Ensyklopedia -kreikkaa
- oppineisuuden piiri, järjestelmä
- yleissivistys
- merkitys lopulta epävarma, ehkä alkuaan jotain aivan muuta, käännösvirhe?
- vrt. lat orbis doctrinae, orbis disciplinarum

Konversationi eli keskustelu:

external image fi_image6.gif

Meyers grosses Konversations-Lexikon. Ein Nachschlagewerk des allgemeinen Wissens. (6. p.) 1903

"Konversation (franz.), mündlicher Verkehr, Unterhaltung, Gespräch; Konversationssprache,Umgangssprache; Konversationston, Gesprächs-, Umgangston der gebildeten Gesellschaft."

Svensk Uppslagsbok (1950-luku)
"Konversera (lat. conversari, umgås, till vertere, vända), samtala, utbyta tankar, särsk. om mera bildat samtal. - Konversation, (i sht bildat) samtal."

Meurman: Sanakirja (1883-90)
"Konwersationi (lat.), kanssapuhe; konwersationisanakirja, aakkoselliseen järjestykseen laitettu asiallisten tietojen opas."

Glossary on suppea sanahakemisto, jossa sanat on selitetty lyhyesti. Glossary voi olla esimerkiksi kirjan liitteenä oleva selittävä sanasto

Konkordanssi on kommentoiva sanakirja, joka selittää toisen teoksen sanoja ja viittaa suoraan sen tekstinkohtiin.

Tesaurus on sanasto, joka nimeää sanojen välille erityyppisiä suhteita ja muodostaa näin käsiteverkoston.

Ensyklopedia on sanakirja, joka pyrkii kokoamaan ja esittelemään joko tietoa kaikilta aloilta tai tietyltä erikoisalalta. Ensyklopedia voi olla järjestetty joko hakusanojen mukaiseen aakkoselliseen tai systemaattiseen eli temaattiseen järjestykseen. Kummallakin järjestelyperiaatteella on omat hyvät ja huonot puolensa. Huonoja puolia on koetettu painetuissa tietosanakirjoissa lievittää eri tavoilla, joista tärkeimpiä ovat viittaukset ja hakemistot. Joissakin nykyaikaisissa ensyklopedioissa on pitkät artikkelit ja lyhyet hakusana-artikkelit erotettu eri niteisiin, minkä lisäksi on vielä hakemisto-osa. Elektronisissa tietosanakirjoissa tiedon pirstaloitumista torjutaan linkein, aikajanoin ja muin keinoin.

Tietosanakirjojen kaksi järjestelyperiaatetta:

Varhaisempi tietosanakirjojen järjestysperiaate on systemaattinen järjestys. Keskiaikaisen käsityksen mukaan se kuvasti Jumalan säätämää maailmanjärjestystä. Systemaattinen järjestys pitää asiat yhteyksissään, mutta vaatii käyttäjältä systematiikan tuntemista. Aakkosellinen järjestys ei edellytä systematiikan tuntemusta, mutta toisaalta se irrottaa asiat yhteyksistään ja kätkee näin asioiden väliset suhteet. Järjestysperiaatteilla on hyvät ja huonot puolensa. Puutteita lievittämään käytetään katso myös- viittauksia, elektronisessa hakuteoksessa hyperlinkkejä. Aakkosellista järjestystä voidaan täydentää systematiikalla.

Ensyklopediassa on yleensä sekä pitkiä yleiskatsauksellisia hakusana-artikkeleita, lyhyehköjä selityksiä että lyhyitä asiatietoja (esim. tunnetuista henkilöistä, maantieteellisistä tiedoista ja historiallisista tapahtumista).

Suomen kielessä tietosanakirja ja ensyklopedia ovat lähes synonyymeja, mutta yleensä ensyklopedia-nimityksellä vihjataan, että teos on laaja ja koostuu pitkähköistä hakusana-artikkeleista. Tietosanakirjat ovat parhaimmillaan ihanteellisia hakuteoksia, jotka ovat kovassa käytössä myös kirjastojen neuvontaosastoilla ja käsikirjastoissa. Ristikkäisviittaukset "katso" tai "katso myös", erilaiset rekisterit ja luettelot ja linkit
helpottavat tiedon löytymistä. Ristikkäisviittauksilla osoitetaan erillään olevien tiedonpalasten yhteyksiä. Samaan päämäärään pyritään erilaisilla rekistereillä ja luetteloilla.

external image fi_image3-1.gif

Ensimmäinen tunnettu ensyklopedia on Plinius vanhemman "Historia naturalis" (77 jKr). Plinius kertoo keränneensä n. 20.000 asiatietoa sadalta eri kirjailijalta, ja hänen ensyklopediansa, josta 32 volyymiä (eli papyrusrullaan mahtuvaa osaa) on säilynyt meidän päiviimme, käsittelee kaikkea avaruudesta ja eläintieteestä taiteeseen. Kuva on Pliniuksen teoksen painetusta laitoksesta, joka on tehty 1500 vuotta myöhemmin. 1700 vuotta myöhemmin ilmestyi toinen merkittävä tietosanakirja, "Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers", jota julkaistiin vuosina 1751-1772. Sen toimittajina olivat kuuluiset valistusmiehet Diderot & d'Alembert. Teoksessa on 17 teksti- ja 11 kuvanidosta. [lisätietoa]

Tähdenvälejä (kts. Tarkemmin: Encylopedia Britannica online, encyclopaedia)

Antiikki:
Speusippus
(300-luvulla eKr.)
Cato: Praecepta ad filium (180-luvulla eKr., kirjekokoelma)
Marcus Terentius Varro Disciplinarum libri IX
Plinius vanhempi: Historia naturalis (77 jKr.)

Keskiaika:
Vincent de Beauvais: Speculum majus (1244)
Brunetto Latini: Il tresor (1266)

Renessanssi, uusi aika:
Ranskankielisiä
Charles Estienne (1504-64) (aakkosellisia tietosanakirjoja)
P. Scaliger (Scalich): Encyclopaedia seu Orbis diciplinarum (1559)

Valistus:
Pierre Bayle: Dictionnaire historique et critique (1696-97)
- tärkeä valistushenkisen ja kriittisen sisältönsä takia
J.H. Zedler: Grosses vollständiges Universal-Lexicon aller Wissenschaften und Künste (1732-1751): 64 + 4 osaa

Chambers: Cyclopedia or a Universal Dictionary of Arts and Sciences (1728):
- alkaa lähestyä modernin ensyklopedian muotoa
- ristikkäisviittauksia ja muita nykyäänkin käytössä olevia keinoja
Diderot & d'Alembert: Encyclopédie ou Dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers (1751-1772)

Encyclopædia Britannica (1768-1771) (15 laitosta)
- kaikkein tunnetuin tietosanakirja, jota nykyään kustannetaan USA:ssa
- jokainen laitos on ollut merkittävä, usein kirjoittajina eri alojen
maailman huippuja. Tarkemmin

Muita tunnettuja nimiä tietosanakirjoissa ovat kustantamot Brockhaus, Meyer, Herder ja Larousse
jotka toimivat edelleenkin.

Suomi on moniin muihin maihin verrattuna tietosanakirjojen suurvalta. Suomessa
on myyty asukasta kohti enemmän tietosanakirjoja kuin esimerkiksi. muissa pohjoismaissa.
Suomalaisen tietosanakirjan vaiheet voidaan jaksottaa seuraavasti:

Esihistoria:
Johannes Gezelius vanh.: Encyclopædia synoptica ex optimis & accurantissimis philosophorum scriptis collecta (Turku 1672) (1264 s.)
- opiskelijoiden tarpeisiin tiivistettyä tietoa monilta aloilta

Pioneerivaihe:
Agathon Meurman: Sanakirja yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten.
(1883-1890) 945 s., 12.000 hakusanaa

Oma maa. Tietokirja Suomen kodeille (1906-) (2. p. 1920-1928, uusi laitos
1950-luvulla)
- erikoislaatuinen tietoteos, jossa artikkelit on järjestetty siten, että jokaiselle vuoden päivälle on oma kirjoituksensa.
- voidaan käyttää tietosanakirjana hakemiston avulla

Kivijalka:
Tietosanakirja (1908-1919, 1920) (Otavan ja WSOY:n yhteinen yritys
Tietosanakirja-Osakeyhtiö kustantajana)
Tietosanakirja oli suuri kansallinen hanke. Tätä teosta varten E.N. Setälä loi sanan "tietosanakirja". Kirjassa oli 10 osaa, 66.000 hakusanaa. Menestys ylitti odotukset: myytiin 16.000 kpl

Tietosanakirja-Osakeyhtiö julkaisi myös muita tärkeitä tietoteoksia, joita olivat Sivistyssanakirja (1924), Valtiotieteiden käsikirja (1921-1924), Maailmanhistoria sekä Aikalaiskirja (1920). Aikalaiskirja oli henkilöhakemisto, myöhemmin tämäntapaiset teokset ovat ilmestyneet nimikkeellä Kuka kukin on)

Otavan aikana syntyi myös Pieni tietosanakirja 1-4 (Otava 1925-1928, uusi p. 1949-1952) ja Iso tietosanakirja 1-15 (Otava 1931-1939). Pientä tietosananakirjaa myytiin 80.000 kpl ja Isoa yli 20.000 kpl.

Kilpailu tietosanakirjamarkkinoista kiihtyi 1960-luvulla:

Otavan iso tietosanakirja. Encyclopaedia fennica. 1-10 (1960-65)
- 90.000 hakusanaa
- yleishakemisto 90.000 sanaa, karttahakemisto 30.000 sanaa
- myytiin n. 100.000 sarjaa

Uusi tietosanakirja 1-24 + 2 (1960-1966, 1972) (Tietosanakirja Oy)
- yli 130.000 artikkelia
- hakemistossa 126.000 hakusanaa & 200.000 viittausta
- myytiin n. 30.000 sarjaa
- suurin Suomessa julkaistu tietosanakirja (joskin tietosanakirjojen laajuudun vertailu on ongelmallinen asia)

Facta 1-10 + hakemisto-osa (1969-71, 1974)
- myynti: yli 75.000 sarjaa

Factum uusi tietosanarkirja 1 -8 (2003)

Uppslagsverket Finland I-III. Helsingfors: Schildt, 1982-1985
- ruotsinkielinen Suomi-aiheinen tietosanakirja

Suomalaiset ensyklopediat:

Otavan suuri ensyklopedia 1-24 (1-12) + täyd. (1976- )
Spektrum tietokeskus (WSOY) 1-17. (1976- )

Esimerkkejä suomalaisten tietosanakirjojen CD-ROM-versioista: CD-Facta ilmestyi 1999, uusin versio 2005 (http://www.cdfacta.com/) Factan tiivistetty versio löytyy myös verkosta http://www.facta.fi/

Pohjoismaisia tietosanakirjoja

Norja: Aschehougs og Gyldendals store norske leksikon 1-15

Ruotsi:
Bra böckers lexikon (sisältää lyhyitä hakusana-artikkeleita), Bonniers stora lexikon, Nationalencyklopedin

external image fi_image4-1.gif
Bonniers Lexikon

Suuria kansainvälisiä tietosanakirjoja

Encyclopaedia Britannica julkaistaan nykyisin USA:ssa, Chicagossa. Britannica on saatavana painettuna ja romppuversiona Encyclopaedia Britannica Online on Britannican verkkoversio, jossa on hakusana-artikkelien lisäksi linkkejä toimituksen valitsemiin ulkopuolisiin WWW-sivuihin.

Britannica Online sisältyy nykyään FinElibin palveluvalikoimaan, ja sinne pääsee ainakin yliopistojen kirjastojen kotisivuilta http://www.britannica.com/ Britannica on suurin verkkotietosanakirja. Nykyisin se on osittain maksullinen, ilmaiseksi saa lyhyen määritelmän haluamastaan aiheesta, täydellinen artikkeli ja jatkolinkit ym. lisätiedot kuuluvat maksulliseen palveluun

MacGraw Hill Encyclopedia of Science and Technology, 7 ed. New York: McGraw-Hill (1992).
- saatavissa (kuten monet muutkin ) myös CD-ROM -muodossa

Encyclopedia com:
- ilmainen verkkotietosanakirja osoitteessa http://www.encyclopedia.com/


Wikipedia http://www.wikipedia.fi (Ilmainen tietosanakirja jota käyttäjät itse täydentävät.)

Tietosanakirjojen arviointi

Menestyksellisten ensyklopedioiden piirteitä:
- alunperin tarkoitettu painettujen arviointiin, soveltaen sopivat myös muihin muotoihin, joskin jotkin piirteet mullistuvat tai menettävät merkityksensä elektronisessa muodossa

  1. Aakkosellinen järjestys + (henkilö-, paikka-, asia)hakemisto + viittaukset
  2. Asiantuntijat kirjoittajina, allekirjoitukset tekstien alla
  3. Aihespesialistit toimituksessa
  4. Kaikkien huomattavimpien tiedon alojen, tärkeimpien aiheiden ja tapahtumien esittely
  5. Objektiivinen ja tasapainoinen kilpailevien mielipiteiden tarkastelu
  6. Jatkuva tarkistus (uusia painoksia varten)
  7. Huomattavien ja kuuluisien elävien henkilöiden mukaanotto
  8. Selkeä, elävä ja yleistajuinen tyyli
  9. Kirjallisuusluettelot tärkeimpien artikkelien yhteydessä
  10. Runsas kuva-aineisto
  11. Kestävä sidos, houkutteleva ja helppolukuinen typografia
  12. Vuosikirjojen ja täydennysosien tarjoaminen (vähintään 4 vuotta)
Tietosanakirjojen arviontiperusteita:
  1. Luotettavuus (asiantuntijat, kustantaja)
  2. Kohderyhmät
  3. Objektiivisuus
  4. Ajankohtaisuus
  5. Järjestys
  6. Kattavuus
  7. Artikkeleiden laatu (onko allekirjoitettu: vastaako joku nimellään)
  8. Kuvitus
  9. Kirjallisuusviitteet
  10. Hakemiston ominaisuudet
Kirjallisuutta tietosanakirjoista:

Häkli, Esko1981. Tiedon taika. Ensyklopedioista ennen ja nyt
Arvi, L., Poijärvi, P. 1958 Suomalaisen tietosanakirjan vaiheita
Collison, Robert 1964.Encyclopaedias : their history throughout the ages . New York : Hafner,
Tous les savoirs du monde. Encylopédies et bibliothèques de Sumer au XXIe siècle (1996)

Sanakirjat

Kirjastojen käsikirjastoissa on kaikenlaisia sanakirjoja sekä painettuina että CD-ROMeina; nykyään on myös runsas valikoima sanakirjoja verkossa ilmaiseksikin, joskin ajantasaisesta, luotettavasta ja kattavasta tiedosta joutuu usein maksamaan. Sanakirja selittää ja määrittää sanoja ja termejä, kuvailee ääntämystä ja tavutusta. Erilaisista sanakirjatyypeistä lisätietoa.

Yleissanakirjoja eri kielillä

Suomen kieli

external image fi_image7.gif


Nykysuomen sanakirja
- ilmestyi alkuaan kuutena osana 1951-61. Sen ajantasaistettu versio on:
Suomen kielen perussanakirja I-III. Hki: Valtion painatuskeskus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990.
- Perussanakirjassa on 100 000 hakusanaa. Se kattaa yleiskielen keskeiset sanavarat, ei esimerkiksi kaikkia murre- eikä lainasanoja

Myös vanhemmilla sanakirjoilla on arvoa ja käyttöä tutkimuksen kannalta, koska niistä näkyy kielen kehitys: esim. Lönnrotin Suomi-Ruotsi sanakirjasta paljastuu 1800-luvun kielenkäyttö.

Ruotsin kieli

Svenska Akademins ordbok (SAOB) - on esimerkki kattavasta, historialliseen aineistoon (vuodesta 1521 nykyaikaan) perustuvasta yleisestä sanakirjasta, jollaisia usein alettiin julkaista 1800-luvulla. SAOB:n ensimmäinen nide (A-Anlöpning) julkaistiin 1898 ja 31. nide (Stå-Stod) ilmestyi 1993. Tällaisissa sanakirjoissa voi nähdä kuinka yksittäisiä sanoja on käytetty, mitä ne eri aikoina ovat merkinneet, mikä on niiden etymologia jne. Päivittäisiin, käytännöllisiin tarkoituksiin eivät tällaiset sanakirjat luonnollisestikaan sovi kovin hyvin.

Svenska Akademiens ordlista (SAOL) - on suppea yksiosainen käsikirja, joka kertoo, kuinka nykypäivän ruotsia tavutetaan ja taivutetaan. Se on eräänlainen oikeinkirjoitussanaluettelo, josta ajan mittaan on tullut ruotsin kielen epävirallinen tavutuksen ja taivutuksen normi . Siinä on myös selityksiä epätavallisimmille sanoille, joissakin tapauksissa myös tietoja lausumisesta ja tyylistä. SAOL:in ensimmäinen laitos ilmestyi jo 1874. Uusin, 12. laitos ilmestyi 1998 ja siinä on n. 120 000 sanan sanasto.

Englanti

Merriam-Webster OnLine
- kuuluisan amerikkalaisen sanakirjan ilmainen verkkoversio, sisältää myös etymogioita (eli tietoja sanojen alkuperästä)
-kokeile etsimällä mistä kaupungeista farkkujen englanninkieliset nimitykset (blue jeans, denims) ovat saaneet alkunsa

Online etymology dictionary (tietoja sanojen alkuperästä)

Erikoissanakirjoja

Synonyymisanakirjat

- esittää synonyymejä ja lähimerkityksisiä sanoja

Synonyymisanakirja / toim. Harri Jäppinen. Hki : WSOY, 1989

Roget's Thesaurus of English Words and Phrases [
- jo 1800-luvun alussa ensimmäisen kerran ilmestynyt sanakirja, joka on
sekä synonyymisanakirja että virikkeitä ajatteluun antava "käsitesanakirja"
- painettuna ja verkossa: http://thesaurus.com/
- kokeile katsomalla millainen sanaperhe muodostuu termin "information"
ympärille

Lyhennesanakirjat- selittää hakusanoina olevat lyhenteet tai päinvastoin antaa hakusanoina oleville ilmauksille lyhennevastineet.

esim. Lyhennesanakirja. Hki : Otava, 1985. 2. p. 1986

Riimisanakirjat.

Riimisanakirjoja ei suomeksi, mutta ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi useita, esim. Odhner, Einar: Svenskt rimlexikon. Stockholm Forum 1983

Walker, J. : The rhyming dictionary of the English language in which the whole language is arranged according to its terminations. Rev. ed. London, 1963 (1924)

Warnant, Léon: Dictionnaire des rimes orales et Ècrites. Paris : Larousse, 1988

Stillman, Frances: The poet's manual and rhyming dictionary / Frances Stillman. London : Thames & Hudson, cop. 1966 (Based on The improved Rhyming dictionary by Jane Whitfield)

Käänteissanakirja- sanat aakkostettu lopusta alkuun
- käytetään kielentutkimuksessa, mutta muutenkin hauska

Tuomi, Tuomo: Suomen kielen käänteissanakirja. 2., korj. p.1980

Nimisanakirjat- esittelee etu-, suku- ym. nimien merkityksiä, taustoja ja levinneisyyttä

esim. Mikkonen, Pirjo: Sukunimet / Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala. 3. p. Hki : Otava, 1992.

Modéer, Ivar: Svenska personnamn : handbok för universitetsbruk och självstudier. 3. uppl.. Lund: Studentlitteratur, 1989.

Vilkuna, Kustaa: Suomalainen nimikirja / avustajat Marketta Huitu ja Pirjo Mikkonen. Hki : Otava, 1984.

[vrt myös Pöyhönen, Juhani: Suomalainen sukunimikartasto = Atlas of Finnish surnames. Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998
- kartoin osoitettu suomenkielisten sukunimien levinneisyys maassa
- oikeastaan kuuluu teemakarttoihin]

external image fi_image9.gif

Frekvenssisanakirjat- sanat järjestetty niiden käytön taajuuden mukaan
- usein suureen aineistoon (esim. sanomalehti- ym. teksteihin) perustuvia

Suomen kielen taajuussanasto = A frequency dictionary of Finnish / Pauli Saukkonen ... [et al.]. Porvoo : WSOY, 1979

Jussila, Raimo: Suomen murteiden taajuussanasto = A frequency dictionary of Finnish dialects / Raimo Jussila, Erja Nikunen, Sirkka Rautoja. Helsinki : VAPK-kustannus, 1992
Nusvensk frekvensordbok baserad på tidningstext = Frequency dictionary of resent-day Swedish based on newspaper material. 1-4. Stockholm : Almqvist & Wiksell, 1970-1980.

Englannin frekvenssisanakirja : 2000 perussanaa ja sanontatapaa, 2500 täydennyssanaa ja sanontatapaa / toimittanut Helena Ahti ; saksalaisen alkuperäisteoksen toimittanut Erich Weis. Porvoo : WSOY, 1988

Vogt, Helger Oleg: Venäjän frekvenssisanakirja : 2000 perussanaa ja sanontatapaa /suomeksi toim. Annikki Halko. Porvoo, 1971

Saksan frekvenssisanakirja : yli 2000 perussanaa, yli 3000 sanontatapaa = Grundwortschatz Deutsch / toim. Heinz Oehler ; suomeksi toim. = Finnische Bearb.: Rolf Ehnert. Helsinki : WSOY, 1975.

Ranskan frekvenssisanakirja / toim. Günter Nickolaus ; suomeksi toim. Eeva Koskinen ja Seppo Tella. Helsinki : WSOY, 1976

Sitaattisanakirjat

Suuri sitaattisanakirja. 4. p. Hki: Otava, 1989

Sinnemäki, Maunu: Raamatun sitaattisanakirja. Hki : Otava, 1977

Holm, Pelle: Bevingade ord (15 uppl. 1989)

Dictionnaire des citations francaises et étrangères / publ. sous la direction de Robert Carlier...[et al.]. Paris : Larousse, 1986.

Virkkunen, Sakari: Suomalainen fraasisanakirja (1974, 2. täyd. p. 1975) sisältää kulttuurihistoriallisesti merkittävien, paljon käytettyjen fraasien ja sanontojen taustoja

external image fi_image10.gif

external image fi_image11.gif

Internet Oracle: Thesaurus, Phrases & Quotations, sisältää linkkejä
moniin palveluihin, mm. Roget's Thesaurus, sitaattisanakirjoja jne.

http://www.searchgateway.com/phrases.htm

Konkordanssit

- aakkosellinen luettelo jossain tekstissä olevista sanoista ja ilmauksista
- alunperin (keskiajalla) tehtiin Raamatusta, myöhemmin yksittäisten
kirjailijoiden teksteistä
- täydelliset konkordanssit näyttävät myös sanan käyttöyhteyden, esim.
runon säkeen

Esimerkkejä:

Konkordans över J. L. Runebergs lyrik : (dikter I-III) / utgiven av Lars Huldén, Kerstin Forslund och Helena Solstrand-Pipping. Helsingfors :
Svenska litteratursällskapet i Finland, 1990

Index Agricolaensis [osat,. vuodet]
- Agricolan käyttämien sanojen luettelo

Ludwig Wittgenstein: a visual concordance of the published works (http://www.ul.ie/~philos/Ver_34/INDEX.HTM , verifierad 26.5 1999)
- ei paljon iloa aloittelijalle

Linkkejä verkon sanakirjoihin.

Yleisiä hakuteoksia

Kalenterit, luettelot, matrikkelit ja osoitekalenterit

Suomen valtiokalenteri / Finlands statskalender
- ilmestyy vuosittain (julkaisija Helsingin yliopisto)
- sisältää kalenterin ohella tietoja Suomen valtion- ja kunnallishallinnon ym. piirissä toimivista laitoksista, virkamiehistä ja muista henkilöistä

Tuote- ja palveluhakemistot, esimerkiksi puhelinluettelon keltaiset sivut,
www.fi

Sininen kirja (http://www.bluebook.fi/) yrityshakemisto

The World of Learning

World Guide to Scientific Associations and Learned Societies. 7th ed. 1998. K.G. Saur. Kuvailee n. 17.000 kansallista ja kansainvälistä järjestöä 168 maassa tieteen kulttuurin ja teknologian alalta..

Karttakirjoja ja maantieteellisiä hakuteoksia

Poliittisia, topografisia, fysikaalisia, teema-, erikoiskarttoja
(esim. korkokuvakarttoja, satelliittikarttoja, merikortteja)

Times Atlas of the World

World Mapping Today. 2nd ed. 1999. K.G. Saur.
- luettelo-osassa kattava valikoima aineistoja, ml. julkaisijan yhteystiedoit ja URL-osoitteita hyödyllisiin web-sivuihin. [tähän voi lisätä monia mielenkiintoisia esimerkkejä teemakartoista, esim.Suomalainen sukunimikartasto = Atlas of Finnish surnames. (1998)

Verkossa on runsaasti karttoja, kaupunkikarttoja esim. Tampere ja Turku (usein pääsy kaupunkien etusivuilta). Maanmittauslaitoksen karttapaikka sisältää selausmahdollisuuden Suomen alueen kartta-aineistoihin. Ammattikäyttöön maksullista. Yahoon karttahakemistot (maantieteellisiä, historiallisia, talous- ym karttoja) Goole map sisältää satelliittikuvia ja karttoja sekä ajo-ohjeita.

World Factbook. Ylläpitää CIA:
- perustietoja maailman maista

Vuosikirjat

Suomen tilastollinen vuosikirja / Finlands atatistiska årsbok tulee myös tilastoista kertovassa jaksossa, hyödyllisyyttä voi korostaa]

Mitä-Missä-Milloin. Kansalaisen vuosikirja
- helppotajuinen 50-luvun alusta ilmestynyt vuosikirja edellisen vuoden tapahtumista. MMM on käyttökelpoinen etsittäessä esim. tiettynä päivänä tapahtuneita asioita ja henkilöiden kuolinpäiviä. MMM:stä on julkaistu myös pitkän aikavälin hakemisto Vastaava ruotsalainen on
När var hur - en kortfattad svensk årsbok

Europa World Year Book
- selostaa tärkeimpiä tapahtumia eri maissa edellisenä vuonna

Keesings Record of World Events
- ilmestyy monta kertaa vuodessa
- selostuksiajankohtaisista tapahtumista, antaa myös syventävää tietoa
- saatavissa nykyään sekä painettuna että elektronisena versiona

On myös vastaavanlainen saksalainen julkaisu: Archiv der Gegenwart

Tilastollisia hakuteoksia
Statistiska verk (med uppgifter i tabellform eller i form av sammanhSngande text)

T.ex. Statistisk årsbok fsr Finland

InfoNation Tietoja YK:n jäsenvaltioista

Elämäkerralliset hakuteokset (henkilöhakemistot)

Kuka kukin on, Vem är det

http://www.kansallisbiografia.fi/ kokoelma Suomen historiaan vaikuttaneiden ihmisten pienoiselämäkertoja, osittain maksullinen

MatrikkelitEsimerkiksi agrologimatrikkeli, Diplomi-insinöörimatrikkeli

Kirjallisuusoppaat hakuteoksiin

Walford's guide to reference material (1996-1998), 7 ed., London : Library
Association, 3 vol./Walford, Albert John

Sheehy, Eugene P. Guide to reference books

Guide to reference books / edited by Robert Balay, associate editor Vee
Friesner Carrington, with special editorial assistance by Murray S.

Martin (1996), 11 ed., Chicago : American Library Association

Series: Guides to information sources: London: Bowker-Saur
Information sources in grey literature/C.P. Auger 1989
Information sources in physics, 3 ed.
Information Sources in Official Publications/ed. Valerie J. Nurcombe
1997

Lambert, Jill (1991), 2 ed. How to find information in science and
technology / Jill Lambert, Peter A. Lambert . London : Library Association

Bibliografiat

"It has been said that without bibliography, the records of civilization would be an uncharted chaos of miscellaneous contributions to knowledge, unorganized and inapplicable to human needs" (Encyclopaedia Britannica)

Bibliografian kolme merkitystä

Tapoja ryhmitellä bibliografioita

Bibliografisia tietokantoja

Bibliografioiden arviointi ja käyttö


'Bibliografian' kolme merkitystä (Forsman)

Forsman erottaa bibliografialle kolme erilaista merkitystä: (Maria Forsman: Savitaulusta tietokoneeseen. Helsinki: Kirjastopalvelu 1985) 1) bibliografiatyön tulos = bibliografinen luettelo 2) taito tehdä bibliografioita 3) tieteenala: bibliografioita koskeva tutkimustoiminta, laajemmin myös "kirjojen tutkimus". Bibliografia-termillä on siis monta merkitystä. Kirjaluettelon merkityksessä sitä on käytetty 1600-luvun puolivälistä. Pitkään myös termin "bibliotheca" yksi merkitys oli sama kuin bibliografinen kirjaluettelo.

Bibliografia on luettelo, joka sisältää sekundääri-informaatiota. Se luetteloi kaikenmuotoisia dokumentteja eli informaation kantajia. Bibliografia voi itsekin olla monen muotoinen, esimerkiksi painettu ja elektroninen. Bibliografia voidaan määritellä kirja- tai julkaisuluetteloksi, jonka aineisto on järjestetty tietyn periaatteen mukaisesti välittämättä siitä, missä ko. kirjat tai julkaisut sijaitsevat. Bibliografia on tyypillinen sekundäärijulkaisu, eli se sisältää tietoja primäärijulkaisuista. Tertiäärijulkaisu puolestaan sisältää tietoja sekundäärijulkaisuista; tyypillisiä tertiäärijulkaisuja ovat bibliografioiden bibliografiat ja luettelot bibliografisista tietokannoista.

Bibliografiat ja bibliografiset tietokannat ovat kirjastonhoitajien ja informaatikoiden työkaluja: niitä tarvitaan hankinnassa, luetteloinnissa, tiedonhaussa ja kaukolainauksessa. Tutkijoille ovat aihekohtaiset bibliografiat merkityksellisiä. Sopivan aihealueen erikoisbibliografia voi säästää paljon aikaa tiedonhaussa. Bibliografioilla on kuitenkin myös suuri merkitys tieteenalojen institutionalisoitumiskehityksessä: erikoisbibliografia osoittaa uuden tieteenalan kattaman alueen ja toisaalta pitää yllä vakiintuneen tieteenalan identiteettiä. Tämä identiteetin määrittyminen tapahtuu sitä kautta millä valintaperusteilla bibliografiaan on julkaisuja sisällytetty tai jätetty ulkopuolelle.

Bibliografisia sisältöjaotteluja:

Tässä esitellyt bibliografiatyypit ovat pelkistettyjä enemmän ajattelun jäsennyksen työkaluja kuin esimerkkejä siitä miten tietyssä bibliografiassa on sisältökysymykset ratkaistu. Käytännössä bibliografioissakin ilmenee välimuotoja:

  • enumeratiivinen tai systemaattinen bibliografia. Bibliografia voi olla pelkkä luettelo kirjallisuusviitteitä. Sitä käytetään dokumentin olemassaolon toteamiseen ja identifiointiin.
  • analyyttinen (kriittinen) bibliografia: miten kirja on fyysisenä esineenä on tuotettu ja identifioitavissa, kun sisällöt näyttävät samoilta. Esimerkkinä inkunaabeliluettelo. (Inkunaabeli tarkoittaa ennen vuotta 1501 painettua kirjaa.)
  • deskriptiivinen bibliografia: käyttää analyyttisen bibliografian menetelmiä; pääpaino tarkassa kuvailussa, miten teos tunnistetaan muiden samankaltaisten joukosta.
  • tekstuaalinen bibliografia: huomiota erityisesti sisällön ilmiasun muotoutumiseen.
  • Esimerkki: bibliografia Shakespearen näytelmien eri versioista.
  • historiallinen bibliografia: kirjan ja kulttuurin välinen suhde. Tämä on lähellä "kirjahistoriaa", history of the book, book history, histoire du livre, joka on kulttuurihistorian osa.* Esimerkki tieteenalan bibliografiasta: Suomen historiallinen bibliografia 1544-1900 (rajaus: historia)
  • Esimerkki aiheen mukaan rajatusta erikoisbibliografiasta: Jews and Judaism in traditional China : a comprehensive bibliography / Donald Daniel Leslie. - Sankt Augustin : Monumenta Serica Institute, 1998 (rajaukset: jews, traditional China)

Nykyään bibliografiat sisältävät tietoja kaikenmuotoisista dokumenteista, olivat ne sitten paperille painettuja tai elektronisia. Bibliografiat luetteloivat kirjoja, raportteja, aikakauslehti-, artikkeleita, väitöskirjoja. 1960-luvulta lähtien ja nykyään koko ajan kasvava osa bibliografioista julkaistaan elektronisessa muodossa tietokantoina. Tietokantojen koneellinen käsittely mahdollistaa käsin selausta tehokkaammat tiedonhakumenetelmät ja bibliografioiden paremman ajantasaisuuden. Bibliografioihin liittyvät käsitteet ovat kuitenkin useimmiten peräisin painettujen bibliografioiden maailmasta. Verkkoympäristössä bibliografian muoto saattaa muuttua, mutta jollakin tavalla sen funktio on edelleen toteutettava.

Käsitteitä:
  • annotaatio = lyhyt selostus dokumentin sisällöstä tai taustasta (kommentti)
  • tiivistelmä, abstrakti, referaatti = selostus dokumentin sisällöstä
  • bibliografinen katsaus (review), pohtiva katsaus jonkin alan kirjallisuuteen
  • indeksi = hakemisto johonkin kokoelmaan tai aineistoon
  • rekisteri = (virallinen) luettelo, hakemisto

Bibliografiat eivät ole pelkästään työvälineitä, vaan niillä on tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä:
  • tiedonvälitys,
  • statuksen osoittaminen (erityisesti kansallisbibliografiat),
  • tieteenalan tai aihealueen nykytilan todentaminen,
  • järjestyksen tuottaminen tietoyhteiskuntaan
Vanhastaan ovat tieteelliset seurat, aihe- tai ammattisuuntautuneet yhdistykset ja kaupalliset organisaatiot seuranneet omansa ja muiden alojen kirjallisuutta, keränneet ja julkaisseet bibliografioita, aikakauslehti-indeksejä ja referaattilehtiä sekä muita sekundäärijulkaisuja.

Tapoja ryhmitellä bibliografioita

Bibliografioita voidaan ryhmitellä lukuisten ominaisuuksien mukaan:

  1. Katteen eli sisällön mukaan erotellaan yleisbibliografiat, aihebibliografiat, erikoisbibliografiat ja henkilöbibliografiat. Yleisbibliografiat eivät rajoitu tiettyyn tai tiettyihin aihe- tai tieteenaloihin, vaan luetteloivat kaikenlaista kirjallisuutta. Näitä ovat bibliografioiden bibliografiat, yleisbibliografiat (universaalibibliografiat) ja kansallisbibliografiat. Aihebibliografiat eli temaattiset bibliografiat luetteloivat kirjallisuutta yhdellä tai usealla toisiaan lähellä olevalla tieteenalalla tai aihealueella. Erikoisbibliografiat ovat luetteloita, jotka luetteloivat julkaisuja tiettyjen formaalisten perusteiden mukaan, esim. akateemisten julkaisujen bibliografiat, aikakauslehtiluettelot, aikakauslehti- tai sanomalehti-indeksit. Henkilöbibliografiat käsittelevät jonkun tietyn henkilön tai henkilöjoukon kirjoituksia ja tuotantoa
    - Alue- tai maakohtainen bibliografia, esimerkiksi Kymenlaakson kirjallisuus ja Keski-Suomea koskevan tietokirjallisuuden bibliografia.

  2. Painetut bibliografiat voidaan jakaa ryhmiin niiden noudattaman järjestyksen mukaan. Aakkosellinen järjestys on tavallinen, mahdollisesti täydennettynä systemaattisella osalla. Systemaattinen eli aiheenmukainen järjestys voi olla jonkin luokitusjärjestelmän mukaan tai sitten aakkosjärjestyksessä olevien asiasanojen mukaan. Systemaattinen pääosa täydennetään tekijä- ja nimekehakemistolla (indeksillä). Sanakirjajärjestyksessätekijän, julkaisevan instituution ja asiasanan mukaiset tiedot kootaan yhteen aakkoselliseen järjestykseen.

  3. Ajan- eli periodin mukainen eli kronologinen järjestys. Tästä on hyvä esimerkki tunnettu suomalainen F. W. Pippingin luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista (1856-7), joka alkaa Agricolan aapisesta.

    Retrospektiivinen bibliografia luetteloi kirjallisuutta aiemmilta ajanjaksoilta.

    external image fi_image3.gif

    Jatkuva bibliografia käsittää lyhyempiä ajanjaksoja ja ilmestyy säännöllisesti; kootaan usein tietyn ajanjakson päättyessä kumulaatioksi eli aiemmat suppeat osat kootaan yhtenäiseksi bibliografiaksi

  4. Aineiston primäärisyyden mukaan primääribibliografiat ja sekundääribibliografiat, sen mukaan onko kokoaja itse ottanut tiedot luetteloitavista teoksista. Primääribibliografiat luetteloivat aineistoa joka on ollut bibliografian tekijän välittömän tarkastelun kohteena, siis primääri- eli alkuperäisaineistoa. Sekundääribibliografiat kokoavat nimekkeet, jotka on luetteloitu primääribibliografioissa; sekundääribibliografian tekeminen ei edellytä tutustumista alkuperäisjulkaisuihin

  5. Julkaisuista annettavien bibliografisten tietojen laajuuden ja tason mukaan. Puhtaat bibliografiat ottavat huomion vain sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä dokumenttien identifioinnin eli (yksilöimisen ja tunnistamisen) kannalta. Kommentoivat (annotoidut, analyyttiset, referoivat) bibliografiat liittävät mukaan selostuksen julkaisujen sisällöstä.

  6. Katteen mukaan täydelliset bibliografiat ovat kattavampia kuin valikoimabibliografiat. Täydellisessä bibliografiassa on "kaikki" tietystä aiheesta tai tietyltä alalta. Selektiivisessä eli valikoimabibliografiassa on valittu vain osa mahdollisesta aineistosta. Valikoimabibliografiassa tulee siksi olla hyvä selostus valintaperusteista. Valikoimabibliografioita ovat esim. oppaat tietyn alan kirjallisuuteen.

  7. Yleisyyden mukaan erotellaan Universaalit ja kansalliset bibliografiat. Universaalit eli yleisbibliografiat ovat yleisempiä kuin kansalliset bibliografiat. Universaalibibliografiat luetteloivat kaikkien maiden ja aikojen ja kaikkien aihealueiden julkaisuja. Tämä universaalisuus on tietenkin utooppinen tavoite, aina on rajoituksia. Kansallisbibliografiat luetteloivat jonkin maan kootun kirjallisen tuotannon kaikilla aloilla.

  8. Erikoisbibliografiat rajoittuvat tiettyyn muodolliseen kategoriaan, esim. akateemisiin julkaisuihin (mm. väitöskirjoihin), salanimellä julkaistuihin julkaisuihin, aikakauslehtiartikkeleihin. Erikoisbibliografiat luetteloivat tietyllä aihealueella julkaistua kirjallisuutta. Niitä on esiintyy lähinnä kirjastojen käsikirjastoissa. Jos haluaa tutustua johonkin uuteen asiaan tai aihealueeseen ja löytää tuoreen aihetta käsittelevän bibliografian, on erinomaiset mahdollisuudet jatkotiedonhakuun. Erikoisbibliografiat ilmestyvät usein erillisinä julkaisuina tai omina tietokantoinaan, mutta lyhyitä hyödyllisiä bibliografioita sisältyy usein aihealueen kurssikirjoihin tai tietosanakirjoihin. Väitöskirjojen lähdeluetteloita pidetään usein aiheensa kattavina bibliografioina, joskin väitöskirjan aihe voi olla hyvinkin rajattu. Painetut bibliografiat ovat yhä tärkeitä monilla humanistisilla tieteenaloilla, oikeustieteessä ja yhteiskuntatieteissä, mutta ehkä vähemmän luonnontieteissä. Bibliografisia erikoistietokantoja aikakauslehtiartikkeliviitteineen käytetään kaikilla tieteenaloilla. Esimerkki erikoisbibliografiasta: Suomen historiallinen bibliografia=Finsk historisk bibliografi / H:ki - Suomen historiallinen seura. Tämä bibliografia on ilmestynyt monessa osassa ja kattaa tällä hetkellä ajanjankson 1544 - 1990; nykyään tiedot sisältyvät myös artikkelitietokanta ARTOon.

  9. Itsenäisyyden mukaan. Itsenäiset bibliografiat ilmestyvät erillisinä julkaisuina tai tietokantoina. Piilobibliografiat (kryptobibliografiat) sisältyvät muihin teoksiin. Esimerkiksi tutkimusjulkaisujen liitteinä on kirjallisuusluettelot.

  10. Henkilöbibliografiat ovat luetteloita jonkin henkilön (tai henkilöiden) julkaisuja tai häntä koskevia julkaisuja [esimerkki: Ett mångsidigt författarskap. Jan-Magnus Janssons & Mustelin: Festskrifter, minnesskriftet.] Biobibliografat ovat teoksia, joissa henkilön kirjallisen tuotannon luettelon ohessa on lyhyet elämäkerrat. Esimerkki biobibliografiasta on: Suomen kirjailijat 1945-1980.

  11. Bibliografioiden bibliografiat ovat kansallisia tai kansainvälisiä, kuten Besterman: A World Bibliography of Bibliographies; A Guide to Nordic Bibliography) [erityinen esimerkki Grönroos: Finlands bibliografiska litteratur (1975)]. Nykyään bibliografioiden bibliografioiksi lasketaan myös soveltuvin osin tietokantojen luettelot, esim. Gale directory of databases ja Nordguide. Kansallisbibliografioistakin on sekundääribibliografioita, kansallisbibliografioiden bibliografiat. Esimerkki tästä on An annotated guide to current national bibliographies. Erikoisaloilla on myös bibliografioiden bibliografioita.


external image fi_image-3.gif
external image fi_image4.gif
external image fi_image2.gif
  1. Bibliografisen informaation tason mukaan, onko taso signaalitason mukainen, analyyttinen vaiko analyyttis-synteettinen. Signaalitaso antaa vain bibliografisen kuvailun perustiedot eli osoittavat että julkaisu on olemassa; tällaiset ovat suuret yleisbibliografiat. Analyyttinentaso sisältää tiivistelmätietoa, yhteenvetoja, käännöksiä, ja indeksitermejä. Analyyttis-synteettinen taso on yleiskatsausinformaatiota, yleistyksiä, johtopäätöksiä ja tulkintoja bibliografian kattamasta aiheesta tai alasta. Tyypillisesti analyyttis-synteettistä ainesta on valikoivissa bibliografioissa.

  2. Luettelot (katalogit) näitä ovat mm. kirjastoluettelot ja kirjakauppojen varastoluettelot. Kirjastoluettelo voi saada kansallisbibliografian luonteen, jos on riittävän kattava. Kansallisbibliografiamainen kirjastoluetteloita ovat esim. 1) USA:n Library of Congressin luettelo 2) National Union Catalog (NUC), valtava amerikkalaisten kirjastojen yhteisluettelo. Varastoluetteloita ovat esimerkiksi. Books in Print, joka on amerikkalaisten myynnissä olevien kirjojen luettelo.

    Aikaisemmin ilmestyivät monet luettelot painettuna mutta nykyään elektronisena. Näitä ovat kirjastojen yhteisluettelot - esim. suomalainen LINDA - kirjahuutokauppaluettelot ja antikvariaattiluettelot.

  3. Yhteiskunnallisen tehtävän mukaan erotellaan kansallisbibliografiat, eri alojen erikoisbibliografiat ("State-of-the-art" -bibliografiat), valikoimabibliografiat ja kirjakaupan ja kustantajien luettelot.

  4. Fyysisen muodon mukaan erottuvat vanhat muistinvaraiset käsinkirjoitetut bibliografiat, korttiluettelot, painetut bibliografiat ja bibliografiset tietokannat.
Muutamia esimerkkejä painetuista bibliografioista (poimittu LINDAsta):
An annotated critical bibliography of Robert Browning / Philip Drew - New York : Harvester Wheatsheaf, 1990 - henkilöbibliografia, analyyttinen, primääribibliografia (alkuperäisjulkaisut bibliografian tekijän käytössä)

Early printed books to the end of the sixteenth century / Besterman, Theodore - 2. ed., Genève : Societas Bibliographica, 1961- takautuva erikoisbibliografia

Merenkulkualaa koskevat opinnäytetyöt korkeakouluissa ja yliopistoissa 1975 - toukokuu 1989 / Jari Linhala - Turku : Turun yliopisto, 1989 - akateemisten opinnäytteiden erikoisbibliografia

Guide to current national bibliographies in the third world / G.E. Gorman and J.J. Mills - 2. rev. ed., London : Saur, 1987 - bibliografioiden bibliografia.

A world bibliography of bibliographies and of bibliographical catalogues, calendars, abstracts, digests, indexes, and the like / Theodore Besterman 4. ed. rev. and enlarged . Totowa, N.J. : Rowman and Littlefield, 1971 - bibliografioiden bibliografia, universaali kate

Mises : an annotated bibliography : a comprehensive listing of books and articles by and about Ludwig von Mises / comp.by Bettina Bien Greaves and Robert W. McGee. - New York : Foundation for Economic Education, 1993 - annotoitu (kommentoitu) henkilöbibliografia sekä henkilön omista että häntä käsittelevistä julkaisuista

Bibliografisia tietokantoja:

Suomen kansallisbibliografia FENNCIA

BALTIC - Marine Environment Bibliography. / The Baltic Marine Environment Protection Commission (HELCOM, Helsinki Commission)

Tietokannan oma esittely: "The Baltic Marine Environment Bibliography covers bibliographic information on the Baltic Sea, i.e. all marine areas from the Gulfs of Finland and Bothnia in the east and north to the Belt Sea and Kattegat in the west. It contains references to reports including "grey literature", journal articles, books, conference proceedings, dissertations etc. The bibliography covers material from the year 1970, currently ca. 11 000 references."

FINDOC - bibliografisk databas sver dokument om mänskliga rättigheter / Institutionen för mänskliga rättigheter, Åbo Akademi

Bibliografioiden arviointi ja käyttö

Bibliografioiden tuottamisessa on laatueroja, kuten muussakin kirjallisuudessa. Esimerkiksi bibliografian täsmällisyydellä, näkökulmalla ja annettavien tietojen yksityiskohtaisuudella on paljon merkitystä käytössä.

Bibliografioiden arviointiperusteita ovat mm:
  1. Ideologinen tausta (käy parhaassa tapauksessa ilmi erityisesti esipuheesta, järjestysperiaatteista ja kriittisistä referaateista)
  2. Bibliografian yhteiskunnallinen tehtävä (funktio)
  3. Kate ja dokumentointiperiaatteet
  4. Kohderyhmät (kenelle tarkoitettu)
  5. Bibliografian metodologinen taso
  6. Bibliografian käyttökelpoisuus
  7. Esitystapa
Käytettäessä (erityisesti painettuja) bibliografioita kannattaa kiinnittää huomioita seuraaviin seikkoihin:

  1. Nimekesivu
    • minkä alan teos kattaa
    • tärkeimmät bibliografiset tiedot (missä painettu, kuka kustantaa, onko taustalla jokin auktoriteetti, tieteellinen tai ammatillinen seura tai yhdistys jne.)
  2. Johdanto
    • minkälaisia tietoja ei ole otettu mukaan
    • kielialue, ajanjakso
    • rajoitukset
    • erityispiirteet (lyhenteet, symbolit, aakkostusperiaatteet)
  3. Sisällysluettelo
    • sisällön järjestystapa (systemaattinen, aakkosellinen)
    • missä järjestyksessä eri aiheet ja ilmiöt on esitetty
  4. Sisältö
    • rakenne
    • hakusanato
    • luettelointijärjestelmä
    • ristikkäisviittaukset (ks., ks. myös)
    • liitteet, supplementit eli täydennysosat
    • hakemisto (register)
    • tekstin yksityiskohtaisuus, vaativuustaso lukijalle: (tieteellinen teksti yleensä vaativampaa ja yksityiskohtaisempaa kuin populääri, viiteluettelon hyväksikäyttö vaatii lisätyötä verrattuna selittävään tekstiin)
Taustaa ja lisätietoja:

D.W. Krummel: Bibliographies. Their aims and methods. 2nd printing. London & New York 1986.
Maria Forsman: Savitaulusta tietokoneeseen. Hki: Kirjastopalvelu, 1985. s. 9-12.
Roy B. Stokes: Bibliography. Teoksessa: Encyclopedia of Library and Information Sciene. Vol. 2, s. 407-419. [ynnä muita artikkeleita samasta hakuteoksesta, ks. erillinen indeksiosa]
Bibliographic Index: a Cumulative Bibliography of Bibliographies. New York : Wilson, 1938 -
Directory of Online Databases. New York : Quadra/Elsevier, 1979 -
Madsen, Mona: Dokumentsøgning. Et udvalg av bibliografier og kataloger. København: Danmarks Biblioteksskole, 1993


Kansallisbibliografiat

Kansallisbibliografiat: johdanto

Kansallisbibliografiat sisältävät yleensä tietoja kaikista kirjoista ja usein aikakauslehdistä, jotka on painettu tai julkaistu jossain maassa tai kielellisesti rajatulla alueella. Kansallisbibliografioiden painetut versiot ilmestyvät tavallisimmin vuosittain. Usein yksi nide tai volyymi voi kattaa monta vuotta tai (varsinkin taannehtivista kansallisbibliografioista puhuttaessa) jopa vuosisatoja. Kansallisbibliografiat ovat käyneet läpi monivaiheisen kehityksen julkaisumaassaan, näin on tapahtunut myös Suomen kansallisbibliografialle. Kansallisbibliografiat voivat jatkuvia eli siis koota tietoja koko ajan ilmestyvästä kirjallisuudesta, tai ne voivat olla taannehtivia retrospektiivisia. Jälkimmäisestä sopii esimerkiksi Suomen taannehtivan kansallisbibliografian julkaisuhanke. Pari vuotta sitten ilmestyi kaksiniteinen osa, joka kattaa ajan 1488-1700. Painetut kansallisbibliografiat ovat tavallisesti aakkosellisesti järjestettyjä, ja niissä on lyhyt systemaattinen osa. Nykyään suositaan päinvastaista rakennetta eli systemaattinen rakenne ja aakkosellinen hakemisto siihen.

Kansallisbibliografiat ovat usein paras lähde jonkin teoksen identifioimiseksi, koska teosten kuvailu niissä on tarkkaa, monipuolista ja luotettavaa. Kansallisbibliografiat sisältävät julkaisuista esim. seuraavia tietoja:

  • mitä teoksia tietty henkilö on julkaissut omalla nimellään tai salanimen suojassa;
  • mitä teoksia tietty henkilö on kääntänyt;
  • mitä teoksia tai aikakauslehtiä tietty henkilö on toimittanut;
  • kuka on kirjoittanut tai toimittanut tietyn nimisen teoksen;
  • mitkä julkaisuja tietty tieteellinen seura on julkaissut
Painetut bibliografiat sisältävät hakemistoja, joista em. tietoja löytyy. Elektronisessa muodossa olevissa kansallisbibliografioissa on monipuolisemmat hakumahdollisuudet.

Kansallisbibliografiasta voi myöskin selvittää:

  • onko haettu teos ylipäänsä olemassa;
  • minä vuonna kirja on painettu;
  • mikä on teoksen kustantaja, painopaikka ja -vuosi, hinta ja ISBN-numero;
  • tietoja teoksista, jotka eivät ole olleet myynnissä kirjakaupoissa;
  • mitä teoksia ja aikakauslehtiä on ilmestynyt tietyllä alalla.
Suomen kansallisbibliografia

Esimerkkejä vanhimmista bibliografioista, joissa suomalaisia painotuotteita on esitelty ovat Joannis Schefferi: Svecia literata ja A. Stiernman: Aboa literarata

external image fi_image-6.gif

Suomen kansallisbibliografian julkaisuhistoria on opettavainen ja tyypillinenkin esimerkki siitä, miten kansallisen ja omakielisen kirjallisuuden luettelointi on aina osaksi poliittinen ja ideologinen kysymys. Siitä johtuvat monet Suomen ja muidenkin maiden kansallisbibliografioiden omituisuudet.

Suomessakin julkaistiin kansallisbibliografiaa kahtena rinnakkaisena laitoksena aina toiseen maailmansotaan asti: suomenkieliselle ja ruotsinkieliselle kirjallisuudelle omaansa. Tämä johtui kielipoliittisista seikoista. Muun kuin suomen- tai ruotsinkielisen kotimaisen kirjallisuuden luetteloiminen oli välillä oman onnensa nojassa, välillä se luetteloitiin ruotsinkielisen kirjallisuuden bibliografiassa, sitten suomenkielisen. Vuodesta 1939 lähtien Suomen kansallisbibliografia saatettiin nykyaikaiselle kannalle siten, että samaan bibliografiaan sisällytettiin kaikenkielinen Suomessa ja suomalaisten toimesta julkaistu kirjallisuus.

Ulkomailla suomeksi julkaistun kirjallisuuden luettelointi on aikojen kuluessa hoidettu vaihtelevilla tavoilla. Nykyisten periaatteiden mukaan kukin maa luetteloi omalla alueellaan julkaistun kirjallisuuden kielestä riippumatta, joten suomalaisten kansallisbibliografian tekijöiden ei enää periaatteessa tarvitse huolehtia esim. Itä-Karjalan tai Ruotsin suomenkielisestä kirjallisuudesta. Ajan myötä Suomen taannehtivan kansallisbibliografian julkaiseminen etenee ja lopulta meillä on täydellinen elektroninen kansallisbibliografia, joka kattaa kaiken suomalaisen kirjallisuuden aina Missale Aboensesta (painettu Lyypekissä 1488) lähtien.

Suomen kansallisbibliografian elektroninen versio FENNICA on nykyään vapaasti käytettävissä, sekä WWW että Telnet-käyttöliittymällä

Suomen kansallisbibliografiaa on painetussa muodossa julkaistu seuraavassa selostetulla tavalla:

Ilman kielirajoitusta:

Suomen kansallisbibliografia = Finlands nationalbibliografi = Finnische Nationalbibliographie / neuvottelukunta: puheenjohtaja Esko Häkli ... et al. ; julkaisija: Helsingin yliopiston kirjasto OSA: : 1488-1700 (2 nidettä) / toimittaneet Tuija Laine & Rita Nyqvist. Helsinki 1996 (Helsingin yliopiston kirjaston julkaisuja ; 59)

external image fi_image2-2.gif

- ensimmäinen osa taannehtivaa, modernit vaatimukset täyttävää kansallisbibliografiaa
- mukana minkä tahansa kielinen Suomessa julkaistu ja suomalaisten muualla julkaisema kirjallisuus: valintaperiaatteet selostetaan teoksen esipuheessa
- ei kuitenkaan korvaa kokonaan (allaesiteltäviä) vanhempia painettuja bibliografioita, koska mukaan ei ole otettu niin laajasti kuin painetuissa bibliografioissa on (ks. teoksen esipuhe)
- tulevaisuudessa taannehtiva kansallisbibliografia saatavissa myös elektronisessa muodossa
- seuraavat osat (1700- ) ilmestyvät todennäköisesti vain elektronisessa muodossa
  • varhainen esimerkki kansallisbibliografian kaltaisesta luettelosta ilman kielirajoituksia on: Elmgren, S.G. : Öfversigt af Finlands litteratur 1542-1863. 1-2. Helsingfors 1861-1865.
- Tämä on Elmgrenin väitöskirjana julkaisema bibliografia, jossa noudatettiin nykyaikanakin hyväksyttyä käsitystä Suomen kirjallisuudesta kielestä riippumatta: mukana on tietoja latinalaisesta, ruotsalaisesta ja suomalaisesta - aineisto on valikoivaa, niin että esimerkiksi virallisjulkaisut puuttuvat ja nimekkeet on usein merkitty epätarkasti ja lyhentäen.

Vuodesta 1939 kaikenkielinen kirjallisuus on luetteloitu samaan kansallisbibliografiaan:

Suomen kirjallisuus = Finlands litteratur 1939- . Niteen 1939-1943 julkaisi vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, vuodesta 1944 laatijana ja julkaisijana on ollut Helsingin yliopiston kirjasto. Nykyään ilmestyy kuukausivihkoina.

Vuodesta 1944 on noudatettu (mahdollisuuksien mukaan) seuraavia valintaperiaatteita:

  1. Suomessa painettu kirjallisuus kielestä riippumatta;
  2. suomenkielinen kirjallisuus julkaisupaikasta riippumatta;
  3. kirjallisuus, jonka on tuottanut suomalainen tekijä kielestä ja painopaikasta riippumatta
  4. suomalaisten teosten käännökset kielestä riippumatta ja julkaisupaikasta;
  5. julkaisut, jotka suomalaiset ovat toimittaneet tai kääntäneet kielestä ja julkaisupaikasta riippumatta
Kansallisbibliografiaa tekevät Helsingin yliopiston kirjaston bibliografinen osasto ja Jyväskylän, Turun ja Joensuun yliopistokirjastot, Eduskunnan kirjasto sekä BTJ Kirjastopalvelu. Kansallisbibliografiatyön pohjana käytetään vapaakappaleaineistoja ja standardinumerojen tarkistuskappaleita. (ISBN ja ISBN-numeroiden hakemisen)

Aikakauslehdistöstä on omat luettelot, jotka kertovat mitä lehtiä Suomessa on julkaistu. Näihin luetteloihin ei kuitenkaan ole indeksoitu lehtien sisältöjä:

Suomen sanomalehdistön bibliografia 1771-1963 = Bibliografi över Finlands tidningspress 1771-1963 / V. Kaarna och K. Winter.
- aakkosellinen luettelo Suomessa julkaistuista sanomalehdistä, hakemistot julkaisupaikoista, toimittajista ja julkaísijoista

external image fi_image3-2.gif

Suomen aikakauslehdistön bibliografia 1782-1955 = Bibliografi över Finlands tidskriftslitteratur 1782-1955 / J. Kurikka ja M. Takkala. Hki 1983.

Suomen aikakauslehdistön bibliografia 1956-1977 = Bibliografi över Finlands tidskriftslitteratur 1956-1977 / M. Takkala, A-M. Ortamo, P. Tommila. Helsingfors, 1986.

Aikakauslehti-indeksejä, jotka sisältävät myöskin tietoja lehdissä julkaistuista artikkeleista ovat esimerkiksi Suomen aikakauslehti-indeksi 1959-1981. Sen korvasi vuodesta 1982 Suomalaisia aikakauslehtiartikkeleita 1982- . Nykyään on kätevintä käyttää tietokantoja ALEKSI ja ARTO etsittäessä uudempia artikkeleita..

Suomenkielinen kirjallisuus vuosina 1542-1938:

Pipping, F.W. : Förteckning öfver i tryck utgifna skrifter på finska = Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista. Helsingfors 1856-1857.

Pippingin luettelo on kronologinen alkaen Agricolan ABC-ciriasta. Kunkin teoksen eri painokset kuitenkin ensimmäisen painoksen yhteydessä. Teoksen lopussa on tekijän tekijänmukainen hakemisto ja hakemisto anonyymeista teoksista. Luettelo on bibliografisesti tarkka ja typografisestikin havainnollinen. Julkaisuja, joista tiedetään vain nimi on työlästä löytää. Pippingin luetteloa pidetään yhtenä tarkimmista bibliografisista luetteloista jonkin maan tai kielialueen kirjallisesta tuotannosta; siinäkin on puutteita, joita on korjattu suppeammissa luetteloissa (esim. : Rämö, Irja: Lisäyksiä Fredrik Wilhelm Pippingin bibliografiaan Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista. Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto 1984).

Pipping kertoo kirjansa esipuheessa työnsä vaiheista. Hän mm. kiittelee tärkeintä avustajaansa, koulua käymätöntä kiertolaista Matti Pohtoa, joka on Suomen kirja- ja kulttuurihistorian merkillisimpiä hahmoja. Pohto keräsi mahtavan kokoelman suomenkielistä vanhaa kirjallisuutta ja tunsi sen läpikotaisin.

Tunnetun kirjailijan ja Turun yliopiston kirjaston johtajan Volter Kilven tarkat kuvaukset vanhimmista suomenkielisistä julkaisuista: Kilpi, V. : Suomenkielisen kirjallisuuden varhaispainokset vuoteen 1642. Turku 1924.

Valfrid Vasenius: Suomalainen kirjallisuus 1544-1878. Hki 1878. Julk. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tämä bibliografia on retrospektiivinen sisältäen osin samaa aineistoa kuin Pippingin luettelo, mutta ei pienpainatteita. Siinä on aakkosellinen pääosasto, systemaattinen (aineenmukainen) hakemisto. Se jatkui lisävihkoina; Suomalainen kirjallisuus. Lisävihko 1-5. 1878-1900. Toim Valfrid Vasenius; Lisävihko 6-15. 1901-...-1938. Toim. Simo Pakarinen. Näidenkin kustantajana oli Suomalaisen kirjallisuuden seura. "Lisävihkot" olivat parhaimmillaan yli 1000-sivuisia.

Suomessa julkaistu ruotsinkielinen kirjallisuus 1542-1938:

Ajalta 1864-1877 ei ruotsinkielistä kirjallisuutta Suomessa ole luetteloitu. Tähän voi käyttää Ruotsissa ilmestynyttä Svensk bokkatalog-luetteloa, vaikka tämä kansallisbibliografia ei kuvaile erikseen Ruotsin kielellä Suomessa julkaistua kirjallisuutta

Hultin, A. : Den svenska skönlitteraturen i Finland till och med år 1885. Helsingfors, 1888 (Kattaa myös osan ruotsinkielisestä kirjallisuudesta, jota ei ole kuvailtu järjestelmällisesti 1864-1877)

Finsk (tidskrifts) bok-katalog 1878-1885. Ilmestyi liitteenä Finsk Tidskrift -lehdelle 1879-1886.

Katalog över den svenska litteraturen i Finland 1886-1938 / Svenska Litteratursällskapet i Finland.

Virallisjulkaisut

Valtion virallisjulkaisut = Statens officiella publikationer. 1961-...-1996 Julk. Eduskunnan kirjasto. Sarja on lopetettu vuoden 1996 niteeseen; tämän jälkeen virallisujulkaisuja voi etsiä esim. Eduskunnan kirjaston tietokannasta tai Fennicasta.

Yhteenveto Suomen kansallisbibliografiasta

Suomen kansallisbibliografia on saatavissa monessa muodossa: 1. painettuina luetteloina (Suomen kirjallisuus), pääasiassa monografioita
2. elektronisena VTLS- tietokantana FENNICA, joka sisältyy LINNEA-verkostoon; lisäksi suomen kansallisbliografia on rompuilla tietokantana.

LINNEA-verkosto vastaa myös LINDA-tietokannasta, joka on samalla Suomen korkeakoulukirjastojen (ja muutamien muiden) pääasiassa ulkomaisen kirjallisuuden yhteisluettelo sisältäen samalla myös FENNICA:n aineiston. Lisätietoa ja yhteydet

Verkostoon kuuluvia tietokantoja ovat myös:

ARTO (artikkelitietokanta), VIOLA (musiikin tietokanta) ja SVEN (Ruotsin kansallisbibliografia)sekä MANDA (Suomen yleisten kirjastojen yhteistietokanta), jonka päivitys on lopetettu vuonna 2003. Sen tilalle tuli Mandis, joka on Nelli-portaalin kautta käytettävä maakuntakirjastojen virtuaalinen yhteisluettelo. Mandis-haku kohdistuu yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen kokoelmiin.

Arto on monitieteinen tietokanta, joka on tieteellisissä kirjastoissa maksutta käytettävissä, muuten maksullinen. Periaatteessa ARTO on artikkelitietokanta, mutta mukana on myös historiallisesta aineistosta kirjat, koska ARTO on samalla historiallinen bibliografia. Arton kate on yli tuhat kotimaista kausijulkaisua.

Suomen kansallisbibliografia luetteloi suomessa julkaistua tai Suomessa levitettäväksi tarkoitettua aineistoa, suomenkielistä muualla julkaistua, suomalaisten kirjoittamaa, tai Suomea koskevaa. Kansallisbibliografia on kansallisen identiteetin symboli. Se toimii apuvälineenä kansallisessa luettelointityössä, kun kootaan kirjastokokoelmia ja tehdään hankintoja. Kansallisbibliografia on myös historiallinen katsaus julkaisutuotantoon. Elektronisessa muodossa oleva kansallisbibliografia on myös statussymboli, kirjastolaitoksen edistyneisyyden osoitus. Koska kansallisbibliografiat noudattavat yhteistä dokumenttien kuvailustandardia (MARC), niillä on merkitystä myös kansainvälisen bibliografisen kontrollin toteutumiseen.

Pohjoismaiset kansallisbibliografiat

Yleisopas
Guide to Nordic Bibliography. Copenhagen1984. Supplement -osia -1990

Ruotsi

Ruotsissa on koottu bibliografioita ruotsinkielisistä painotuotteista jo ennen kirjapainotaitoa 1478. Isak Collijnin Sveriges bibliografi, joka jatkuu vuoteen 1600, käsittelee ruotsin kansallisbibliografian vanhinta osaa (julkaistu 927-1933). Svensk bibliografi 1700-1829 on LIBRIS-tietokannasta haettavissa.

Vuodesta 1830 alkaen ruotsinkielisiä teoksia voi etsiä Hjalmar Linnströmin toimittamista bibliografioista; Svensk boklexikon åren 1830-1865. Svensk bokkatalog 1876- . Svensk bokförteckning (SvB). Stockholm: Bibliografiska institutet,1953-. SvB ilmestyy joka toinen kuukausi ja kumuloituu vuosi- ja viisivuotisosiksi. Jälkimmäiset julkaistaan nimellä Svensk bokkatalog. Uppslag på författare och titlar. Vuosi- ja viisivuotisluettelot on jaettu systemaattisesti osastoihin SAB-järjestelmän mukaisesti. Ruotsinkielinen kirjallisuus vuodesta 1866 eteenpäin löytyy Libris-tietokannasta. LIBRIS on vapaasti käytettävissä internetin välityksellä

Norja: Norsk bogfortegnelse
Tanska: Dansk Bogfortegnelse

Lisätietoja ja linkkejä verkossa eurooppalaisista kansalliskirjastoista ja niiden ylläpitämistä kansallisbibliografioista : The European library

Kirjallisuutta kansallisbibliografioista:

Bell, Barbara L.: An annotated guide to current national bibliographies. 2. completely rev. ed. Julk. IFLA. München : Saur, 1998. (UBCIM publications, New series ; vol. 18.)

Bibliographie der nationalen Bibliographien / Friedrich Domay. - Stuttgart : Hiersemann, 1987


Tietokannat

Tietokantojen käyttö

Tietokannalla tarkoitetaan informaatiokokoelmaa, jota hallitaan koneellisesti. Kokoelma koostuu tietueista, tiettyä kohdetta koskevista tallenneyksiköistä. Bibliografisilla tietokannoilla, joilla tällä kurssilla on tärkeä rooli, sisältönä ovat lähteiden kuvailutiedot. Kuvailutiedot eivät siis sisällä varsinaista lähdettä vaan nimeävät esimerkiksi sen nimen, tekijän, julkaisijan, ja mahdollisesti jotain sisällöstä ja ulkoasusta. Lähdetietokannoissa sisältöinä taas ovat lähteiden informaatiosisällöt, kokonaiset lehtiartikkelit, ohjelmakoodi, kuvat ja multimedia esimerkiksi. Lähdetietokannoista siis saa esiin varsinaisen etsityn asian, bibliografisesta tietokannasta viittauksia toisiin lähteisiin.

Tietokannan määritelmiä:

  1. Informaatiokokoelma koneluettavassa muodossa, jossa informaatiota voidaan käsitellä.
  2. Tekstien tai tietojen kokoelma, joka kattaa tietyn rajatun aiheen tai alueen.
  3. Informaation varasto, joka käsittää rajatun alueen tai aiheen, ja jota on tarkoitus käyttää tiettyyn tarkoitukseen.
  4. Pysyvästi tallennetun tiedon kokoelma, jota jokin yritys tai organisaatio käyttääEtsittäessä laajasti tietoa jostakin aiheesta aloitetaan usein jostain sekundäärista julkaisusta (bibliografia, indeksi, luettelo). Näitä on saatavissa painetussa muodossa ja tietokantana CD-ROM-levyillä, suorasaantisena (online) ja internetin kautta. Monenlaisia hakuteoksia ja käsikirjoja on nykyään käytettävissä tietokantoina ja suuntaus on, että kirjastot tarjoavat entistä useammin käsikirjastoaineistoja ja hakuvälineitä tietokantoina.
Tietokantoja on tarjolla vaihtelevin ehdoin. Yleensä esimerkiksi CD-ROM-kantojen käyttöikeudet on sopimuksissa rajattu niin, että yhden käytettäväksi lisensoitua tietokantaa ei saa asettaa jaettuun verkkoon puhumattakaan avoimesta verkosta. Niinpä jotkut tietokannat ovat käytettävissä vain paikallisesti kirjastoissa (paikalliset CD-ROM -tietokannat). Korkeakulujen verkossa on korkeakoulun henkilökunnan ja opiskelijoiden käytössä olevia tietokantoja, joissa käyttö on rajattu korkeakoulun verkkoon. Suorasaantisista tietokannoista osa vaatii käyttäjätunnuksia. Internetissä on vapaasti käytettäviä tietokantoja (esimerkiksi Libris, Medline, kirjastojen luettelot)

Tietokantojen tyyppejä

(näistä tarkemmin, esim. Järvelin, Kalervo (1995). Tekstitiedonhaku tietokannoista)

1. Sisältöön perustuva jaottelu:

Korviketietokannat sisältävät tietoa primäärilähteissa olevasta informaatiosta eli niissä viitataan primaarilähteisiin

  • Bibliografiset tietokannat eli viitetietokannat (esim.. KATI, Medline, PsychLit)
  • Kirjastoluettelot
Indeksit / rekisterit / hakemistot (esim. Yritysfaktat)

  • Luettelot
Lähdetietokannat (faktatietokannat, tietopankit)

Tekstitietokannat

  • Kokotekstitietokannat (esim. NEXIS, FINLEX)
Tesaurukset, termiluettelot

Faktatietokannat (numeeriset tietokannat)

Muut
  • Ohjelmistotietokannat (esim. Internetissä)
  • Kuvatietokannat
  • Äänitietokannat
  • Hypermedia-tietokannat www:ssä
  • Tietokannat tietokannoista
2. Jakelutapaan perustuva jaottelu:
  • CD-ROM -tietokannat
  • Online-tietokannat
  • WWW-tietokannat
3. Käyttöalan mukainen jaottelu:
  • Monitieteiset tietokannat (tieteidenväliset tai tiederyhmäkohtaiset)
  • Alakohtaiset tietokannat
Tietokantojen valinta

Tietokannan valinnassa voi käyttää mm seuraavia kriteereitä:
  • valitse tietokanta kysymyksen tai hakulausekkeen aihealueen mukaan. Usein joutuu valitsemaan kaksi tai useampiakin tietokantoja.
  • valitse niin spesifi tietokanta kuin mahdollista
  • minkä tyyppisestä tietokannasta ja minkä tyyppisestä dokumentista on kyse?
  • mistä aineisto on peräisin (mistä aikakauslehdistä artikkelit ovat peräisin; mistä maista markkinatiedot kerätään jne.)
  • kuinka pitkän aikajakson aineisto kattaa? Kuinka ajankohtaista se on?
  • tietokannan kieli
  • käytetäänkö luokitusjärjestelmää?
  • avainsanojen valinta ja muoto?
Bibliografiset tietokannat

-Sisältävät viitetietoa (viite, bibliografiset tiedot) dokumentteihin, esim. suureen määrään aikakauslehtiartikkeleita

  • informaatio on osin strukturoitua (tekijä, aikakauslehti, painovuosi), osin tekstiä (otsikko, abstrakti)
  • informaatio on epäsuoraa, se kuvaa jotain dokumenttia. Tarkoitus on viitteen kautta löytää tai paikallistaa dokumentteja
  • hakukysymykset ovat tyypillisesti epämääräisiä ("artikkeleita tietystä aiheesta")
  • hakutulokset ovat usein epätäydellisiä
Kirjastoluettelot
  • sisältävät tiedot yhden tai useamman kirjaston kokoelmista
Faktatietokannat
- sisältävät suoraan käytettävissä olevaa tietoa tilastoja, markkinatietoa, kemiallisia kaavoja, geenisekvenssejä, termejä tai numeerisia arvoja

  • informaatio on rakenteista eli strukturoitua
  • hakulausekkeet muotoillaan usein hyvin eksaktisti
  • vastaukset ovat täydellisiä, eksakteja, virheiden riski pieni
  • informaatio saadaan välittömästi
Kokotekstitietokannat
- Uutistietokannat, lakikokoelmat tai kokotekstiartikkelit yhdestä tai
useasta julkaisusta.

  • informaatio pääasiassa strukturoimattomana (rakententeistamattomana) tekstinä
  • informaatio saadaan suoraan, mutta vaatii läpilukemista ja analyysiä
  • hakutulos voi olla epätäydellinen ja sisältää virheitä
Kuvatietokannat
- sisältävät graafista aineistoa,

  • esim. sanomalehtien digitaaliset kuva-arkistot
  • koostuvat usein kahdesta osasta: tekstiosasta, jossa on kuvien kuvailu, tietoja kuvista ja kuvatekstit (haettavissa oleva osa) ja osa itse kuvat sisältävä osa, josta kuvat voidaan ottaa käyttöön, kun ne on paikallistettu.
Esimerkki:
Projektet Bildarvet - fyra bilddatabaser vid Bildsamlingarna, Åbo Akademis
bibliotek (http://www.abo.fi/library/bildarvet/)
- Trip-tietokanta, jossa on linkit eri palvelimella oleviin kuviin.

Artpic, Taideaineiden laitokset

Bildsam, Åbo Akademis bildsamlingar

Etnpic, kansantieteelliset laitokset

Musicpic, Sibeliusmuseo / Musikvetenskapliga institutionen

Tehtävä: Etsi Åbo Akademin kuvakokoelmasta kuvia Turun kaupunginkirjastosta vuosisadan alusta

Suomen Valtion taidemuseon kuvista on myös kuvatietokanta verkossa. Katso. esimerkiksi miltä Werner Holmbergin maalaus Kyröskoski näyttää ja mitä muita Holmbergin töitä on Ateneumissa:

Äänitietokannat

Arkivet för ljud och bild, ALB on Ruotsin kansallinen arkisto, jonka tehtävänä on tallentaa ääntä, liikkuvaa kuvaa, radio- ja tv-ohjelmia, filmejä, videoita, äänilevyjä, CD-levyjä, äänikasetteja, multimediaa jne.

Suomessa ei ole vastaavaa julkista laitosta, mutta yksityiset asianharrastajat ovat perustaneet Suomen äänitearkiston, johon pyritään (ja onkin lähes onnistuttu) kokoamaan täydellinen, ennen vuoden 1981 vapaakappalelakia ilmestyneiden suomalaisten äänilevyjen kokoelma ; tietoja ja mm. luettelot: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1901-1945 ja Suomalaista laulutaidetta äänilevyillä 1902-1945. Myös ääninäytteitä kappaleista jotka on äänitetty ensimmäisen kerran 50 vuotta sitten ja joitten tekijöitten ( säveltäjä tai sanoittaja ) kuolemasta täytyy on vähintään 70 vuotta. http://www.yle.fi/aanilevysto/firs/

Cd-rom-tietokannat

CD-ROM (compact data-read only memory) on optinen levy, jossa voi olla aineistoa 650 MB. (MB eli Megatavu tarkoittaa hieman yli miljoonaa tavua; tavu voi sisältää esimerkiksi yhden kirjaimen. Tavu taas on kahdeksan bitin jono, jossa bitin arvona voi olla päällä tai pois ). CD-ROM:it eli romput soveltuvat hyvin esim. hakuteosten, multimediatietokantojen ja bibliografisten tietokantojen tarjoamiseen. Näitä tietokantoja voidaan käyttää omalla tietokoneella tai ne voidaan sijoittaa paikalliseen verkkoon. Monilla korkeakoulukirjastoilla on suuri määrä CD-ROM-tietokantoja paikallisissa verkoissaan, jolloin tietokannat ovat käytettävissä haettavissa kaikilta tietokoneilta, jotka kuuluvat korkeakoulun paikallisverkkoon. DVD on CD-ROM -teknologiasta edelleen kehitetty teknologia, joka on varsinkin multimediassa vallannut markkinoita suuremman tallennetilansa vuoksi (4700 MB ja yli).

Monet tietokannat ovat nykyisin käytettävissä sekä CD-ROMeina että suorasaantisina (online). Periaatteessa haku tapahtuu samalla tavalla, mutta tiettyjä eroja on:
- CD-ROM-versiota ei päivitetä niin usein kuin online-tietokantaa
- käyttökustannukset eivät CD-ROMia käytettäessä ole riippuvaisia käyttöajasta.
- Online- ja CD-versioilla on usein hieman erilaiset, ainakin erinäköiset käyttöliittymät

Online-tietokannat

Online-tietokannat eli suorasaantiset tietokannat ovat elektronisten tietokantojen muoto, jolle on tyypillistä mm. että ne sijaitsevat palvelimella, johon otetaan yhteys omalta tietokoneelta . Monia online-tietokantoja ylläpitävät kaupalliset tietokantojen tarjoajat (datahosts) ja niiden käyttö on maksullista.

Online-tietokantojen historia alkoi toden teolla 1972, jolloin Dialog alkoi tarjota tuotteitaan myyntiin. Yhteys tietokannan tarjoajaan ja haku tietokannasta oli pitkään melko monimutkaista ja vaati yleensä ammattimaista informaationvälittäjää (informaatikkoa). Viime vuosina monet online-tietokannat tulleet käyttöön WWW:n kautta ( esim. Dialogweb). Online-tietokanta saattaa vaatia käyttöoikeuden ja salasanan. Haun kustannukset voivat perustua hakuaikaan tai näytettyjen viitetietojen määrään. Online-tietokantojen hyvä puoli on se, että ne voidaan päivittää vaikka kerran päivässä tai viikossa. Jos tätä mahdollisuutta käytetään, tietokannan sisältö on silloin ajankohtaisempaa kuin harvemmin asiakkaille jaettavissa painatteissa ja rompuilla.

WWW -tietokannat

Nykyään on yhä useampi tietokanta käytettävissä WWW:n kautta. Esim.
- Libris
- Medline (PubMed)
- Eric

Elektroniset aikakauslehdet

Monista aikakauslehdistä tuotetaan sekä painettu että elektroninen versio. Elsevierin julkaisemat lehdet esimerkiksi ovat saatavana suorasaantisena sähköisesti.

Tietokannat tietokannoista

Tietokantatietokannat vastaavat idealtaan bibliografioiden bibliografioita. Tietokannat tietokannoista sisältävät tietoja saatavilla olevista tietokannoista

Esim. . Gale Group julkaisee luetteloa Gale Directory of Databases - Vol. 99 (99th ed.) 1998 (ISBN/ISSN: 0-7876-2298-2), jossa on tiedot yli 13.000 tietokannasta ympäri maailmaa, mukana tietokannan kuvaus sekä tietoja aiheesta, kielestä, maantieteellisestä katteesta, käytettävyydestä ja hinnasta sekä yhteystiedot tuottajaan. On käytössä myös online-tietokantana, CD-ROMina ja levykkeellä. Dialog oli edelläkävijä tietokantatuottajana. Palvelussa kanta Dialindex, kanta 411 on tietokanta Dialogin kaikista tietokannoista.

Tietokantojen tuottajat ja tietokantapalvelujen välittäjät

Online-tiedonhakujärjestelmä tai tietopankki on yleisesti käytettävissä oleva, usein maksullinen palvelu. Organisaatio, joka ylläpitää
järjestelmää, tarjoaa yhden tai useita tietokantoja (jotka sijaitsevat yhdellä tai usealla suurtietokoneella) sekä hakukielen tai ohjelman, jonka
avulla on mahdollista etsiä ja poimia haluttua tietoa tietokannoista. Palvelua ylläpitävät kansalliset tai kansainväliset organisaatiot, jotka
ovat erikoistuneet tieteellisen tiedonvälitykseen, tai kaupalliset yhtiöt tai yritykset.

Tietokantojen välittäjät eivät usein itse tuota tietokantaa vaan toimivat "tietokantatavaratalona", joka tarjoaa eri tuottajien tietokantoja. Sen
vuoksi monet tietokannat ovat käytettävissä useiden tietokantavälittäjien kautta. Tietokantavälittäjien toiminta perustuu tietoverkon ja tietojenkäsittelyn kehitykseen. Kehitys alkoi 1960-luvulla, kun luonnontieteellisiä ja teknisiä abstraktijulkaisuja siirrettiin magneettinauhalle. 1970-luvulla kehitettiin ensimmäiset online- (interaktiiviset) järjestelmät. Ensimmäiset tietokantojen välittäjät olivat amerikkalaisia yrityksiä. Edelläkävijä on Dialog (yhä yksi suurimmista), joka toi markkinoille kolme online-tietokantaa 1972.

Suomessa kolme suurinta tietokantojen välittäjää ovat Tieto, Helsingin kauppakorkeakoulun Helecon ja VTT .

Tiedonhaku tietokannoista

Tiedonhaku tietokannasta on suunnittelua vaativa prosessi. Tietokone ei ole informaatikko eikä kirjastonhoitaja, jolla on "sormenpäätuntuma" asiakkaan tiedontarpeisiin. Tietokantahauissa hakija yrittää muotoilla sellaisen hakulausekkeen, joka kuvaa jotakin mahdollisimman oleellista ja erottelevaa etsittävästä aineistosta ja joka informaatio on myös kuvattu tietokantaan.

Tietokannoista tapahtuvan haun etuja manuaaliseen hakuun nähden:
  • haun tuloksen saaminen nopeampaa
  • haku tapahtuu suuresta aineistosta. Monet tietokannat, erityisesti suuret bibliografiset tietokannat sisältävät aineistoa varhaiselta 1970-luvulta alkaen
  • ajankohtaisuus. Painetut tiedonlähteet ilmestyvät aina tietyllä viiveellä.
  • joustavuus. Hakustrategiaa voidaan muuttaa haun aikana.
  • aineistosta voidaan hakea yksityiskohtaisesti käyttäen monia lähestymistapoja (esim. bibliografisesta tietokannasta julkaisuvuoden, sivumäärän, kuvituksen yms. mukaan)

Aikakauslehtiartikkelit

Mitä apua abstraktijulkaisusta on tiedonhaussa?

  • Indeksi- ja abstraktijulkaisut; artikkelitietokannat; elektroniset aikakauslehdet
  • Tieteellinen aikakauslehti
  • Indeksi- ja abstraktijulkaisut
  • Bibliografiset artikkelitietokannat (viitetietokannat)
  • Artikkelit kokotekstitietokannoissa
  • Elektroniset aikakauslehdet
Tieteellinen aikakauslehti

Tieteellinen tutkimustieto kertyy tieteellisiin aikakauslehtiin aiemmin kuin esimerkiksi kirjoihin. Erityisesti luonnontieteissä, tekniikassa ja lääketieteessä aikakauslehti on hallitseva julkaisemisen muoto. Kirjamuotoisten erityistutkimusten eli monografioiden merkitys on vähentynyt tieteellisessä kommunikaatiossa. Näin tieteellisistä aikakauslehdistä on tullut tiedeyhteisön viestintäjärjestelmän perusta. Tietellisillä aikakauslehdillä on useita tehtäviä. Ensinnäkin lehti toimii artikkelien jakeluyksikkönä. Lehdissä informaatio on jatkuvasti käytettävissä varastoituna, esimerkiksi kirjaston hyllyillä. Toiseksi itse lehti toimii artikkeliensa yleisenä laadun mittarina, koska eri lehdillä on erilainen julkaisukynnys ja luotettavuusstatus. Kolmanneksi lehtitilaus on keino koota maksuja julkaistavasta informaatiosta. Neljänneksi kukin lehti on profiloitunut sisällöltään, jolloin lehti toimii viitekehyksenä aihepiiristään niille artikkeleille, jotka julkaistaan tietyssä lehdessä (Lindqvist, Mats: Citations in ...)

Indeksi- ja abstraktijulkaisut

Yksittäisen ihmisen voimavarat eivät riitä tutustumaan edes murto-osaan painettuna ilmestyvästä kirjallisuudesta. 1500-luvulta alkaen on käytetty erilaisia apuvälineitä alkuperäismateriaalin paikallistamiseen, esimerkiksi sisällysluetteloita, tiivistelmiä ja erilaisia indeksejä. Tieteellisten aikakauslehtien määrän kasvettua voimakkaasti 1600-luvulla alettiin julkaista erillisiä indeksejä aikakauslehtiin. Indeksit helpottivat artikkeleihin sisältyvän tiedon hakua. Vähitellen indeksit alkoivat kattaa useampia aikakauslehtiä tietyllä aihealueella. Referaatti- tai abstraktijulkaisut, jotka sisältävät dokumenttien tiivistelmiä, saivat alkunsa viimeistään 1682, kun The Weekly Memorials for the Ingenious -nimistä julkaisua alettiin julkaista Lontoossa. The British Librarian julkaisi 1737 tiivistelmiä hyödyllisistä kirjoista ja väitti kattavansa kaikki tieteet. Tällä tavalla syntyivät nk. sekundääriset tiedonlähteet, joiden tehtävä on suodattaa primäärikirjallisuutta ja ilmaista yhteyksiä kirjallisuuden sisältämiin tietoihin. Viimeisen 100 vuoden aikana on kehitetty aiheittaisia, kansallisia ja kansainvälisiä indeksointi- ja referaattipalveluja, joita yhteisellä nimityksellä kutsutaan "dokumentaatioksi". (osa tiedoista peräisin artikkelista "library" Encyclopædia Britannica Online -palvelusta )

Indeksi- ja referaattijulkaisut sisältävät luetteloita ja bibliografioita primääriaineistosta. Ne kirjaavat etupäässä aikakauslehtiartikkeleita, joskus myös konferenssiesitelmiä, raportteja ja väitöskirjoja. Indeksijulkaisu voi kattaa yhden tai useampia, usein suuren joukon, aikakauslehtiä rajatulta alalta. Indeksijulkaisuissa on tiedot artikkelin otsikosta, tekijästä ja artikkelin identifioimiseen tarvittavat tiedot. Näitä tietoja ovat esimerkiksi julkaisu, volyymi, vuosikerta, vihko/numero ja sivut. Painetussa versiossa on tavallisesti ainakin tekijä-, asiasana- ja otsikkohakemisto. Referaatti- eli abstraktijulkaisussa on lisäksi tiivistelmät artikkelien sisällöstä.

external image fi_image-1.gif

Indeksijulkaisuja on joskus alettu koota kirjastojen aloitteesta; esimerkki tästä on Index Medicus ( jonka elektroninen versio on ilmainen tietokanta PubMed: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/PubMed/ ), jota tuottaa U.S. National Library of Medicine. Index Medicus ilmestyy kerran kuussa ja luetteloi uusia artikkeleita n. 3000 biolääketieteellisessä aikakauslehdessä joka puolelta maailmaa. Usein indeksijulkaisun aloitteentekijänä on tieteellinen seura. Jo 1900-luvun alussa alkoi the American Chemical Society julkaista abstraktijulkaisua Chemical Abstracts, joka nykyään ilmestyy sekä painettuna että elektronisena Vuosittain lisätään noin 700.000 uuden dokumentin tiedot n. 8000 julkaisusta. Indeksi kattaa aikakauslehtiartikkeleita, patentteja, symposio- ja konferenssijulkaisuja, teknisiä raportteja ja uusia kirjoja.

Uutuusindeksi Suomalaisia aikakauslehtiartikkeleita (1982 -) on painettu aikakauslehtiartikkelihakemisto artikkeleista, jotka ovat ilmestyneet n. 200 yleisesti käytetyssä kotimaisessa aikakauslehdessä. Uutuusindeksi ilmestyy 5 kertaa vuodessa. Esimerkki informaatiotutkimuksen alueelta on abstraktijulkaisu LISA (Library and Information Science Abstracts), jota julkaisee kaupallinen kustantaja Bowker-Saur sekä painettuna, CD-ROM-versiona että online-tietokantana ja ISA (Information Science Abstracts). Painetut indeksi- ja abstraktijulkaisut ovat useimmiten myös saatavissa elektronisessa muodossa. Silloinkin painetuilla versioilla voi olla käyttöä, esimerkiksi seuratessa jatkuvasti oman erikoisalan julkaisemista.

Kontentti http://www.varastokirjasto.fi:3000/digiphpt/kontentti.php ( Varastokirjaston ylläpitämään Kontenttiin on digitoitu 15 vuotta vanhempien aikakauslehtien sisällysluetteloita. Lehdet voi tilata Varastokirjastosta)

Bibliografiset artikkelitietokannat (viitetietokannat)

1960-luvulta lähtien ovat monet indeksi- ja referaattijulkaisut tulleet käytettäviksi elektronisessa muodossa, joko online- tai CD-ROM-tietokantoina. Ensimmäiset suuret online-tietokannat olivat juuri tällaisia suuria bibliografisia artikkelitietokantoja (Medline, Biosis, Chemical Abstracts). Elektronisten indeksi-ja abstaktirjulkaisujen suurin etu on se, että käyttäjä voi hakea otsikon ja abstraktin sanojen mukaan (painetussa versiossa haku rajoittuu usein kirjoittajaan ja asiasanaan). Hausta tulee merkittävästi monipuolisempaa ja joustavampaa.

Monien mielessä käsite tiedonhaku tarkoittaa juuri hakuja bibliografisista tietokannoista, joista haetaan itseä kiinnostavaa aihetta käsitteleviä artikkeleita. Viitetietokannat ovat pitkään olleet kirjastonhoitajien tärkeimpiä työvälineitä. Koska monet viitetietokannat ovat olleet käytettävissä vain tietokantapalvelujen välittäjien kautta (esim. Dialog) tai käyttösopimuksen mukaan, on haku usein vaatinut informaatioalan ammattilaisen (informaatikon) välittäjäksi. Nykyään tiedontarvitsijat hakevat usein itse viitetietokannoista, jotka joko ovat yleisesti käytettävissä www:ssä kuten PubMed tai käyttäjien saavutettavissa yhteislisensseinä varsinkin korkeakoulujen, yliopistojen ja muiden organisaatioiden tietoverkkojen kautta. Esimerkiksi Cambridge Scientific Abstracts-tietokantakokoelma on yhteislisenssin ansiosta käytettävissä tunnuksitta käytettäessä yliopistoverkkojen sisältä käsin.

Tieteellisten aikakauslehtien artikkelitietokanta ARTO

Ensimmäinen kotimainen lehtiartikkelien kokotekstitietokanta on ELEKTRA, jossa on lähes 7000 artikkelia yli 30 kotimaisesta tieteellisestä aikakauslehdestä sekä useita kymmeniä väitöskirjoja. Aineistoa kartutetaan jatkuvasti. ELEKTRAn aineisto on tällä hetkellä käytettävissäArto-tietokannan

Kotimaisten aikakauslehtiartikkelien viitetetietokanta ARTO on käytettävissä ainakin korkeakoulukirjastoissa. ARTOn tuottaminen on hajautettu korkeakoulukirjastojen kesken. Aiemmin ARTOn rinnalla toiminut KDOK-tietopankin KATI-tietokanta on sisältyy nykyään kokonaisuudessaan ARTOon. ARTOssa on viitetietoa myös muista kuin aikakauslehtiartikkeleista, esim. nykyään siihen sisältyy myös Historiallisen bibliografian aineisto. ARTOsta saa ajantasaista tietoa osoitteesta: http://www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/linnea/tietokannat.htm

Yleistajuisten aikakauslehtiartikkelien tietokanta Aleksi

Tavallisten yleistajuisten aikakauslehtien artikkelit käsittelevät usein ajankohtaisia kysymyksiä, joihin tieteelliset aikakauslehdet ehtivät reagoida vasta myöhemmin hitaamman julkaisuprosessinsa vuoksi. Yleistajuisten aikakauslehtien kieli ja esitystapa on myös mukautettu suuren yleisön tai eri alojen ei-akateemisten ammattilaisten ymmärrettäväksi välttäen tieteellistä sanastoa ja akateemista muotoa. Sen vuoksi myös yleisaikakauslehtien artikkeleita etsitään päivittäin. Etsimiseen on Suomessakin olemassa oma maksullinen tietokantansa, Aleksi, jota ylläpitää BTJ Kirjastopalvelu Oy. Aleksi on käytössä useimmissa yleisissä kirjastoissa ja korkeakoulukirjastoissa.

Aleksin WWW-sivujen (http://www.btj.fi/?path=btj_aleksi) mukaan Aleksi/On Line sisältää viitetietoja yli 290 aikakauslehden ja 15 sanomalehden artikkeleista ja arvosteluista. Yleisimmät kotimaiset aikakauslehdet ovat edustettuina yleislehdistä eri tieteenalojen pääjulkaisuihin, esimerkkeinä Anna, Kielikello Suomen kuvalehti ja Synteesi.. Artikkeliviitteiden kokonaismäärä oli vuonna 2006 noin 530 000, ja se karttuu vuosittain noin 35 000 viitteellä. Aikakauslehtiartikkelien viitteitä löytyy vuodesta 1982 ja sanomalehtien vuodesta 1996 lähtien. Kirjallisuusarvosteluviitteitä on vuodesta 1998 alkaen..

Aleksin ja ARTOn erot

ARTO on painottunut luonnontieteellisiin ja erikoisalojen aikakauslehtiin. Sosiaalitieteiden ja ajankohtaisten asioiden suhteen painotusta on Aleksissa. Molemmissa suurin osa lehdistä on samoja. Ajankohtaisista aiheista tietoa etsiessä kannattaa hakea molemmista tietokannoista, minkä lisäksi hyödyntää verkkohakuja ja muita lähteitä.

Tehtävä: tee sama haku sekä ARTOon että Aleksiin ja vertaa tuloksia, tarkastele myös tietokantojen lehtilistoja: Kummassa esim. on Suomen Kuvalehti tms, Havaitsetko lehtilistoissa selviä eroavaisuuksia ja päällekkäisyyksiä? Mistähän erot lehtilistoissa johtuvat? Kummassa tietokannassa on sanomalehtiä?

Esimerkkihakuja, keksi itse lisää:
- Tietoja Vladimir Putinin urasta,
- artikkeleita Nalle Puhista,
- Wankel-moottorin nykyvaiheet,
- pedofiilijutut Suomessa ja Belgiassa
- Kiinan ja Tiibetin suhteet
- Huumetestien luotettavuus

Aleksi cd-rom (julk. BTJ Kirjastopalvelu) on artikkeliviitetietokanta, joka sisältää myöskin viitteitä aikakauslehtiartikkeleihin (ei sisällä sanomalehtiartikkeliviitteitä) ja lisäksi Helsingin kauppakorkeakoulun ylläpitämän FINP-tietokannan (taloustieteellisiä artikkeleita) ja Teknillisen korkeakoulun artikkelitietokannan TALI (tekniikan alan artikkeleita). Aleksia päivitetään neljästi vuodessa.

Ulkomaiset artikkelitietokannat

Ulkomaisia artikkelitietokantoja tuottavat suuret (tieteellisten) lehtien ja kirjojen kustantajat sekä artikkelien välittämiseen erikoistuneet tietokantojen tuottajat. Tietokantojen lehtitarjonta kattaa yleensä monta tieteen alaa. Yksittäinen lehti saattaa olla tarjolla sekä kustantajan että yhden tai useamman lehtiä välittävän teitokannan kautta. Lehden ajallinen saatavuus riippuu välittäjästä ja kustantajasta.

Ongelmana artikkelitietokannoissa on yleensä käyttöoikeuksien korkea hinta.
Joidenkin lehtien osalta lehden kustantaja ei salli uusimpien lehden numeroiden käyttöä artikkelitietokannan kautta - niihin on lehden tilaajilla pääsy vain kustantajan omalta lehtisivulta.

Suurimmat artikkelitietokantojen tarjoajat:
  1. Elsevier - kustantaa noin 1500 lehteä sekä kirjallisuutta, välittää yli 120 kustantajan elektronisia julkaisuja
    Lehtiä käytetään ScienceDirectin kautta - http://www.sciencedirect.com/
  2. ProQuest - välittää yli 8,500 julkaisijan lehtiä ja kirjoja Internetin kautta (sanomalehtiä, tieteellisiä lehtiä, muita kausijulkaisuja)
    ProQuest - http://www.umi.com/pqdauto
  3. Ingenta - välittää noin 250 kustantajan julkaisuja
    Ingenta - http://www.ingenta.com/
  4. Emerald - kustantaa noin 150 lehteä mm. hallinnon alalta
    Emerald - http://miranda.emeraldinsight.com/vl=1126251/cl=190/nw=1/rpsv/cgi-bin/emeraldft?action=new
  5. John Wiley & Sons - kustantaa yhteensä noin 1000 lehteä, elektronista kirjaa ja tietokantaa
    Wiley InterScience - http://www3.interscience.wiley.com/cgi-bin/home
  6. EBSCO Industries - välittää 250 000 lehteä Internetin kautta
    EBSCO - http://search.epnet.com/
(lähde TKK:n tietopalvelu)

Suuri määrä artikkelitietokantoja sisältää nykyään artikkeleita kokoteksteinä Tavallisimpia jakelutapoja ovat etäkäyttöpalvelu Iinternetin kautta ja CD-ROM.

Elektroniset aikakauslehdet

Lehtiä on saatavissa sekä painettuina että elektronisina versioina Internetistä. Järjestöt, tutkimuslaitokset, viranomaiset - erilaiset organisaatiot - julkaisevat verkossa oman alansa lehtiä ja organisaationsa tiedotuslehtiä. Esimerkiksi EBSCOhost, LINK ja ABI/inform tarjoavat elektronisina versioina aikakauslehtiä, joista julkaistaan myös painettua muotoa.

Maksullisten lehtien käyttöoikeus on niillä, jotka ovat ostaneet käyttöoikeuden tai työskentelevät organisaatiossa, jossa on elektronisen lehden käyttöoikeus. Maksullisia lehtiä tarjotaan yleensä artikkelitietokantojen kautta.

Tyypillistä elektroniselle lehdelle on edelleen, että se on
  • useimmiten suuren monikansallisen kustantajan lehti
  • keskittynyt uudehkoihin vuosikertoihin,
  • englanninkielinen
  • luonnontieteellinen tai biolääketieteellinen
Suurimmilla päivälehdillä on verkkosivut, joilla on osittain sama ja osittain eri informaatiosisältö kuin painetussa lehdessäkin. Verkkosivusto voi tarjoita jotakin lisäarvopalveluja, mutta verkkoversiossa ei välttämättä ole kaikkia artikkeleita mitä painetussa versiossa. Kotimaisia sanomalehtien liiton jäsenlehtiä voi tavoittaa Sanomalehtien liiton verkkosivujen kautta: http://www.sanomalehdet.fi.

Open Access julkaisut

Open access on tapa julkaista tieteellistä tietoa verkossa siten, että se on vapaasti kenen tahansa luettavissa, tulostettavissa ja levitettävissä edelleen ilman maksuja tai käytön esteitä. Kattavin open access -tiedelehtien hakemisto on Lundin yliopiston ylläpitämä Directory of Open Access Journals http://www.doaj.org/. Sieltä löytyy myös suomalaisia open access-lehtiä.

Blogit

Blogi on yhden tai useamman kirjoittajan ylläpitämä nettipäiväkirja. Usein blogin lukijat voivat kommentoida sitä. Se voi olla joko kaikille avoin tai suljettu, jolloin sitä pääsee lukemaan vain kirjoittajan luvalla Blogi voidaan nähdä myös aivan uutena mediana ja kulttuurina, jonka avainsanoja ovat vuorovaikutus ja verkostoituminen. Suomessa blogeihin ovat voimakkaimmin tarttuneet viestintäyritykset, kuten sanomalehdet ja tv-kanavat. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Blogi)


Verkkoresurssit

Tiedon etsintä Internetistä

Monille tiedonhaku Internetistä ja yleensäkin elektronisista lähteistä on arkipäivää. Internetin kautta voi hakea vaikkapa junien aikatauluja tai etsiä vapaana olevaa kirjaa kirjastojen tietokannoista tai seurata väittelyä keskusteluryhmissä. Verkottuminen lisäksi sanahakupalvelut (http://www.google.com jne.) ovat helpottaneet tietojen saavuttamista, esimerkiksi tuoteinformaatiota ja tutkimus- ja harrastustoiminnassa tarvittavia lähteitä löytyy Internetistä runsaasti. Muutoksen kääntöpuolena ihmiset joutuvat yrityksen ja erehdyksen menetelmällä opettelemaan ja käyttämään monimutkaisia välineitä. Hakutyökaluja kehitetään jatkuvasti, eikä niiden käyttäjällä ole yleensä tarkkaa käsitystä niiden toiminnasta. Myös lähteiden valikointia ja lähdekritiikkiä eli sisältöjen laadun arviointia tarvitaan enemmän, koska avoimessa verkossa ei ole julkaisukynnystä. Maksuttoman informaation lisäksi tietoverkossa on maksullisia palveluita. Kaikkeen Internetissä olevaan tietoon ei siis pääse käsiksi välittömästi ja vastikkeetta. Monet palvelut, varsinkin maksulliset, edellyttävät rekisteröitymistä palvelun käyttäjäksi. Silloinkin saattaa saada näytteitä maksutta (ks. esim. http://www.issn.org/, http://www.kauppalehti.fi/ ja http://www.keltainenporssi.fi/).

Internetin sisältöä kartoittavien palveluita on toimintaperiaatteiltaan erilaisia, esimerkiksi:
  • Toimitustyöhön ihmisvoimalla perustuvat hakemistot
  • Ilmoittamiseen perustuvat hakemistot, maksettuihin mainoksiin perustuvat hakemistot
  • Automaattiseen verkon läpikäyntiin perustuvat sanahakupalvelut
Yleensä palveluissa on näiden erilaisia yhdistelmiä. Esimerkiksi aihehakemisto Yahoo hakee ensin on ihmistyönä kootusta linkkihakemistosta ja lisäksi automaattisesti kootusta tietokannasta. Lisäyksen kohteita voi ehdottaa ja lisäksi on maksettuja mainoksia.

Mainoslauseissa internetiä on markkinoitu ajankohtaisen informaation valtaväylänä. Internetin arkipäiväistyttyä sen informaatiolta odotetaan mainoslauseiden mukaista ajantasaisuutta. Teknologia antaa mahdollisuuden ajantasaisuuteen, mutta siitä seuraa myös, että verkoista haettava informaatio on muuttuvaista ja voi kadotakin varoittamatta. Verkossa lojuu myös valtavia määriä vanhentunutta informaatiota, jota kukaan ei korjaile ajan tasalle. Kun verkkoresurssia pitäisi käyttää lähteenä, epävarmuus ajantasaisuudesta haittaa ja houkuttelee maksullisten, mutta sen vastikkeeksi säännöllisesti toimitettujen palvelujen pariin. Sisällön määrä verkossa on kasvanut liian nopeasti, että mikään etsintäväline pystyisi sen täydellisesti kartoittamaan. Samaan aikaan, kun uusia hakuvälineitä ilmaantuu kilpailemaan yleisöstä, vanhoja vaipuu unohduksiin. Varmaksi voi arvata vain, että muutokset jatkuvat.

Kattavimmin verkkojen sisältöihin pääsee toistaiseksi hakumottorien (search engine) avulla (Google, MSN search ym.) Joka on joskus etsinyt tietoa Internetistä hakumoottorin avulla, tietää, että hakutuloksena voi saada jotain ihan muuta kuin oli ajatuksena. Aina vika ei ole tiedonhakijassa. Valmistelemattomasta tiedonhausta seuraa satunnaista harhailua, kun heitetään nopeasti mieleen tulevia sanoja ja assosiaatioita hakulomakkeen kenttiin. Samoin saattaa käydä, vaikka olisi huolellisesti valmistautunut. Tilanne aiheutuu osaltaan Internetin julkaisemisen valvomattomuudesta, jolloin yllättäviä sisältöjä löytyy ja jää löytymättä. Perusteellisempaan verkkotiedonhakuun kannattaa silti valmistautua. Järjestelmällisyys johtaa varmemmin tulokseen, kuten muussakin tiedonhankinnassa. Silloin voi kysyä itseltään

  • Mikä on tiedonhankinnan tavoite?
  • Minkälaista aineistoa etsitään?
  • Miten paljon aikaa on käytettävissä?
  • Miten paljon hankinta ja etsintä saa maksaa?
  • Miten paljon aineistoa olet valmis seulomaan oleellisen löytämiseksi?
  • Miten arvioit hakuprosessin onnistumista?
  • Mitkä ovat sopivimmat etsintätyökalut?
  • Miten voit arvioida kriittisesti löytyvää aineistoa?
  • Miten koostat ja esität löytösi?
Kaikki nämä vaikuttavat siihen, miten itse tiedonetsintää kannattaa tehdä. Jos esimerkiksi on todella kiire ja riittää, että löytää jotain näytteeksi, silloin hakusana ja vilkaisu yhteen hakumoottoriin saattaa riittää. Jos täytyy tehdä perusteellista lähdekartoitusta opinnäytettä varten, on aiheellista tehdä käsiteanalyysiä ja miettiä tarkkaan, mikä kaikki voisi tulla kysymykseen lähteenä ja hakuvälineenä. Aikaa ja vaivaakin saattaa kulua kuukausimääriä aineistoja seuloessa. Maksullisien palvelujen käyttöönkin saatetaan turvautua, jos budjetti sen sallii.

Sanahaut ja hakumoottorit

Eri hakumoottoreiden tuntemat lähteet ovat vähemmän päällekkäisiä kuin voisi odottaa. Jokainen hakumoottori antaa lisäksi ainutkertaista aineistoa. Meta- tai megahakukoneet lähettävät kyselyn useille hakumoottoreille ja kokoavat tulokset. Tuloksena on suppea valikoima osumia, mikä ainakin hyvin täsmällisissä hakuaiheissa saattaa antaa hyviä tuloksia (esim. Dogpile http://www.dogpile.com/). On myös useita palveluita yhteen käyttöliittymään kokoavia aloitussivuja, (esim. hakukoneet.fi). Metahakijoiden varjopuoli on siinä, että ne ottavat huomioon vain muutaman ensimmäisen osuman kustakin hakukoneesta, jolle ne lähettävät kyselyn. Jos tarvitsee kattavampaa tulosta hausta, on syytä käyttää useita (3-5) hakukonetta, kutakin erikseen. Kesäkuussa 2006 johtavia hakumoottoreista olivat http://www.google.com/, http://www.yahoo.com/ , http://www.search.msn.com/ .Yllättävää tai ei, myöskin kotimaisia lähteitä etsittäessä näiden kate oli parempi kuin kotimaisilla sanahakupalveluilla ja hakemistoilla. Hakumoottoreiden kehityskilpaa seuraa http://www.searchenginewatch.com, jossa on koottuna paljon hyödyllisiä yksityiskohtia ja vertailuja. Toinen hyödyllinen osoite on http://www.searchengineshowdown.com

Semanttinen verkko

Toistaiseksi World Wide Web on ihmislukijoille tarkoitettu, eikä siinä ole paljon tukea verkkosivujen merkitysten eli semantiikan automaattiselle jäsentämiselle. Informaatiomassojen hallinnan näkökulmasta olisi kuitenkin toivottavaa, että verkkoaineistoista voisi automaattisesti rajata merkityksiä. Tätä tavoitetta varten meneillään on kehityshankkeita, kuten XML-rakenteenkuvauskieltä käyttävät metakielet, jotka mahdollistavat dokumenttien sanojen tilastollista esiintymistä suoremman keinon tietokoneen käsitellä dokumentin sisältöä. Näin mahdollistuvat esimerkiksi yksinkertaisia päättelyitä vaativat tiedonhaun laajennukset ja rajaukset. Semanttisen verkon käyttökelpoisuus on sidoksissa siihen, että rakenteen kuvaukset yleistyvät käyttöön ja niitä käytetään johdonmukaisesti. Lisää aiheesta: esim. Wikipedia: semantic web; Tim Berners-Lee: The Semantic Web. Scientific American, May 2001.

Internetin sisällöistä lyhyesti

Internetin palveluita käytetään tavallisimmin selainohjelmistojen avulla. Internet Explorer on valta-asemassa, mutta sen rinnalla markkinaosuuttaan kasvattanut varsinkin Mozilla Firefox. Internetissä päätoiminto on nykyjään WWW-sivujen selaus katselu, mutta peruspalveluista on tiedonlähdemielessä huomattava lisäksi ainakin sähköposti, keskusteluryhmät ja postituslistat. Lisäksi osa internetin sisällöistä vaatii erityisten apuohjelmien käyttöä, joita kuten uusia sisältömuotojakin kehitellään koko ajan. Tarvitaan ohjelmia esimerkiksi videon ja äänen toistamiseen sekä vektorianimaatioiden ja käyttöliittymätoimintojen esittämiseksi. Yksi esimerkki on Acrobat Readerin Adobe, pdf-muoto verkkodokumenttien esittämiseksi paperidokumenttien näköisinä internetissä.

On useita tallennemuotoja, joissa informaatiota ladataaan tietoverkon yli sitä mukaa, kun sitä esitetään. Tällä tavoin kierretään tietoliikenneverkon rajallista siirtonopeutta multimediaa toteutettaessa.

Internetin monimediallisuudesta huolimatta edelleen tehokkain hakutapa käyttää tekstiä, hakua tekstisisältöjen perusteella. Tavanomaisin hakutapa hakumoottoreissa on sanahaku. Miten paljon hakujaan voi hienosäätää, vaihtelee hakumoottorin toteutuksen mukaan. Tavallisimmin fraaseja voi jäljittää merkitsemällä fraasin ympärille lainausmerkit esim. "näin on hyvä". Sanahaussa useampia sanoja voi yhdistää hakulauseiksi, jolla voi esittää monimuotoisempia hakuehtoja, esimerkiksi täydellistä täsmäytystä tukevissa palveluissa kurkku and hoito* not (kasvihuon* or vihann*). Tällä tavoin saattaa onnistua rajata kurkunviljely eroon itselääkinnästä. Valitettavasti oikea lauseke onkin toiselle hakumoottorille väärä, sillä eri koneilla on erilaiset hakukomennot eli hakukieli, tiedonhakumallikin voi olla erilainen. Erilaisia tiedonhakumalleja ovat esimerkiksi täydellinen merkkijonojen täsmäytys, osittaistäsmäytys, ja dokumenttien tilastollinen samankaltaisuus ja linkityksiin perustuva samankaltaisuus.

Fraasihaku on useimmissa järjestelmissä toteutettu samalla ilmaisulla, lainausmerkeillä. Kokeile esimerkiksi, paljonko hakutuloksia löytyy hakukoneista ja hakemistoista hakulauseella: "lapsen silmin" tai esimerkiksi omalla nimelläsi. Löytyneen määrän lisäksi eroja löytynee siitä, missä järjestyksessä löytyneet lähteet ovat.

www.google.com
www.altavista.com
www.yahoo.com
www.fi (Tuloksissa on huomattavia eroja, mikä kertoo paitsi katteen eroista, myös erilaisista tavoista järjestää hakutulokset.)

Asiasanahaku on mahdollista vain sellaisissa järjestelmissä, joissa on asiasanoitusta. Asiasanoitusta käyttävät kontrolloidut resurssit, lähinnä virtuaalikirjastot ja viitetietokannat. Hierarkkisissa aihehakemistoissa voidaan hyödyntää rakennetta laajentamaan ja supistamaan etsittyä aihetta. Esimerkiksi Yahoo aihehakemistossa osassa Art History on alaosioina eri taidesuuntien alihakemistoja ja yläkäsitteenä Arts.

Vaikka World Wide Web onkin eniten mainostettu verkkomedia, on syytä huomata Internetin muutkin peruspalvelut,
  • Keskusteluryhmät
  • Postituslistat
  • Sähköposti (helposti penkoessa unohtuu, että Internetin kautta voi tavoittaa myös henkilölähteitä!)
  • Pääteyhteyden avulla käytettävät palvelut ja muu yhteydellinen tietokoneiden etäkäyttö.
Kuten WWW:ssä, ei näissä muissakaan palveluissa ole kaikenkattavaa yleistyökalua. Keskusteluryhmistä suuren osan voi tavoittaa viestiarkistosta. Huomattavalla osalla myös sähköpostilistoista on lista-arkistot, joihin listalle lähetetyt viestit tallentuvat.

Kontrolloidut ja kontrolloimattomat resurssit

Kontrolloiduille suorakäyttöisille lähteille on ominaista, että niiden kautta saa käyttöön elektronista tietoa, jonka sisältöä hallitaan keskitetysti. Kontrolloiduista lähteistä voidaan erityisesti mainita kirjastojen elektroniset tietokannat (OPAC - online public access catalog), erilaiset verkotetut CD-ROM -tietokannat, tietopankit ja niiden tarjoamat tietokannat (esim. Dialog), (vakiintuneiden, tunnettujen) kustantajien elektroniset aikakauslehdet ja linkkikirjastot.

Kontrolloimattomia resursseja ovat mm. hakumoottorien tietokannat, sähköpostiviestit, viestit elektronisiin konferensseihin tai uutisryhmiin. Samoin kontrolloimattomia ovat yksityisesti julkaistut sivustot, artikkelit, raportit, tekniset raportit, aihehakemistot, linkkilistat, joita ei ole ennakkotarkastettu yhtenäisten valintaperusteiden mukaan.
Kontrolloimattomat www-sivut, joita ylläpitävät yksityishenkilöt, harrastajaryhmät ja yritykset ovat haettavissa www- hakukoneiden välityksellä.

Kun etsitään tietoa kontrolloimattomasta elektronisesta ympäristöstä, törmätään kahteen perusongelmaan: 1) Kuinka löytää toivotun tiedon? 2) Kuinka löydetty informaatio arvioidaan?

WWW-tiedonetsinnän helpottamiseksi on useita hakuohjelmia tai -koneita (search engines). Hakukoneilla on erilaisia haku-ja indekstointiperiaatteita ja ne painottavat WWW-aineiston eri ominaisuuksia. WWW-hakuohjelmat ovat tehokkuudestaan huolimatta epätarkkoja tiedonhaun työkaluja, mikä johtuu osittain WWW-aineiston riittämättömästä indeksoinnista, Internetissä julkaisevien ihmisten piittaamattomuudesta ja hakuohjelmien omista rajoituksista. Ohjelmia myös parannellaan jatkuvasti ja siksi niiden hakuominaisuudet muuttuvat.

Ohjelmatiedostot

Tietokoneohjelmia on varastoituna esimerkiksi FTP-palvelimiin. FTP on lyhenne File Transfer Protocol -yhteystavasta, jota käytetään tiedostojen siirtoon Internetin kautta. ftp://ftp.funet.fi/ on yksi vanhimmista edelleen toimivista palvelimista. Niitä on käytetty mm. tietokoneharrastajien yhteisinä julkaisufoorumeina, ohjelmalevityksen kanavana, dokumenttien varastona jo ennen WWW:n kehittämistä. FTP-palvelinten "arkistojen" erityispiirteenä on, että aineistoa säilytetään pitkiä aikoja. Esimerkiksi jos sinulla sattuu olemaan parikymmentä vuotta vanha kotimikro jotain eksoottista mallia, on luultavaa että Funetin FTP-palvelimelta löytyy vielä siinä toimivia ohjelmia. Myöskin esimerkiksi Internetin teknisen toteutuksen standardien kehitysvaiheiden dokumentit (RFC:t) löytyvät tiedostoarkistoista.

Postituslistat (mailing lists)

Postituslistoille on ominaista, että kaikkien listan jäsenten sähköposteihin lähetetään edelleen listalle lähetetyt uudet viestit. Postituslistoja kahta päälajia, automaattisesti ylläpidettyjä ja ihmisen ylläpitämiä. Automaattisisia listoja hallinnoi tietokoneohjelma, jolle voi lähettää sähköpostitse ohjauskomentoja. Ihmisen ylläpitämän listan hoitajalle lähetetään kohteliaita pyyntöjä ja reagointiaika saattaa olla huomattavasti pidempi. Joidenkin listojen viestit arkistoituvat lista-arkistoihin, josta ne tarvittaessa saa. Jos viittaat postituslistalla olleeseen viestiin, pyri selvittämään, onko viesti lista-arkistossa. Arkistoimattomaan listan viestiin ei ole myöhemmin pääsyä, paitsi jos joku on henkilökohtaisesti tallentanut viestejä sähköpostiinsa.

Keskusteluryhmät (Usenet news)

Usenet news tarkoittaa nimestään huolimatta keskusteluja avoimessa verkossa. Keskusteluryhmät ovat erilaisia verrattuna postituslistoihin siinä, että viestit ovat samaan tapaan julkisia kuin esimerkiksi WWW-sivut, kaikille ilman mukaan liittymistä. Viestit ovat anonyymejä. Viestejä välittävät erityiset news-palvelimet. Viestejä voi lukea ja lähettää sähköpostin tapaan erityisillä sovellusohjelmilla, kuten tin (unix), selainohjelmaan sisään rakennetuilla osilla tai internet-palveluntarjoajien omilla www-käyttöliittymillä. Keskusteluryhmällä tarkoitetaan eri asiaa kuin keskustelufoorumilla, joka on www-pohjainen yhteisö- ja palvelinkohtainen keskustelupalsta.

Käyttäessäsi keskusteluryhmien viestejä lähteinä ilmoita, mistä uutisosoitteesta olet löytänyt viittaamasi viestin, sekä sen lähettäjä ja päivämäärä. Myöskin uutisryhmissä vanhimmat viestit raukeavat (expire) ryhmästä riippuen jopa parissa päivässä lähettämisen jälkeen, joten parempi lähdeviitteenä on viite news-arkistoon. Yleinen usenet-news -arkisto on esimerkiksi http://groups.google.com (aiemmin DejaNews). Se on myös informaation jäljityksessä usein käyttökelpoisempi kuin mikään yksittäinen keskusteluryhmä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kaikki ilmoitustaulutyyppiset keskustelut eivät sisälly näihin arkistoihin, eivät myöskään salasanoin suojatut foorumit.

Web 2.0, WWW:n tulevaisuus ?

WWW:n tulevaisuudesta puhuttaessa törmätään yhä useammin termiin Web 2.0. Käsite on vaikeasti määriteltävissä, mutta yhteistä useimmille sen määritelmille ovat dynaamiset sisällöt, sosiaalisuus ja vuorovaikutus. Verkon käyttäjät eivät enää ole vain tiedon etsijöitä tai kuluttajia, vaan osallistuvat itse aktiivisesti verkkosisältöjen tuottamiseen. Web 2.0:sta käytetäänkin myös nimitystä "sosiaalinen web", johon kuuluvat esimerkiksi blogit, podcastit (verkossa jaettavat äänitiedostot, joita voi ladata omalle tietokoneelle tai kannettavaan soittimeen), wikit (sivustot, joita kuka tahansa voi muokata selaimen välityksellä, esim. Wikipedia), linkkihakemistot, verkkopelit ja virtuaalimaailmat (esim. Habbo Hotel http://www.habbo.fi/)

Lue lisää:

Viteli, Jarmo (2005): Web 2.0 - Webin (r)evoluutio? http://www.virtuaaliyliopisto.fi/?node=vy_nakokulma_0512_fin

O, Reilly, Tim (2005) :What Is Web 2.0 -Design Patterns and Business Models for the Next Generation of Software http://www.oreillynet.com/pub/a/oreilly/tim/news/2005/09/30/what-is-web-20.html

Internetin resurssien arviointi

Evaluoitaessa www-aneistoa voidaan tarkkailla mm. seuraavia ominaisuuksia:

  1. Luotettavuus, uskottavuus, auktoritatiivisuus ja objektiivisuus
  2. Sisältö
  3. Kate ja täydellisyys
  4. Ajankohtaisuus
  5. Muotoilu
  6. Käytettävyys ja ymmärrettävyys
  7. Linkitys
On aiheellista aina tarkistaa, mikä organisaatio on tiedon takaajana. Luotettavuuteen vaikuttaa esimerkiksi, onko tieto kaupallisesti tai poliittisesti tai uskonnollisesti värittynyttä. Joskus on myös vaikea erottaa, onko kyse asiatiedoista vai mielipiteistä. Ehkä nopeimman viitteen informaation mahdollisesta luotettavuusarvosta saa tarkastelemalla osoitetta, josta informaatio oli luettavissa ja arvioimalla, onko osoitteen ja sisällön välillä ristiriitaa.

URL-osoitteessa ensimmäinen osa kertoo minkä tyyppinen on haettava resurssi, mikä määrää myös käytettävän yhteyskäytännön. http, mailto, ftp, telnet ovat tavallisia.

http: hypertext markup language
mailto: lähtevä sähköpostiviesti
ftp: tiedostonsiirto
telnet: vuorovaikutteinen pääteyhteys

Osoitteen pisteillä eroteltu viimeinen loppuosa kertoo organisaation tyypistä tai maasta jossa palvelin sijaitsee. Näistä domain-osan lopussa .com on vähiten erotteleva, sillä kuka tahansa voi rekisteröidä itselleen .com -loppuisen domainnimen. Myöskin .org ja .net -domainit ovat helposti rekisteröitävissä. Kansallisissa tunnuksissa, kuten .fi -loppuisissa tunnuksissa tunnuksen voi saada kaupparekisterissä oleva oikeushenkilö (yhteisö, yritys, yhdistys), jonka kotipaikka on siinä maassa. Suomessa verkkotunnuksia hallinnoi Viestintävirasto.

domain-lyhenteillä on periaatteessa merkityksiä, jotka pätevät usein joskaan eivät aina (katso lisätietoa www.internic.net, wikipedia ):

.com commercial organization or private individual (kuka tahansa voi rekisteröidä itselleen)
.org noncommercial organization (kuka tahansa voi rekisteröidä itselleen)
.net internet services related organization (kuka tahansa voi rekisteröidä itselleen)
.edu educational organication (USA)
.int organizations established by international treaties, international databases

Näiden lisäksi on avattu joukko muita yleisiä domain-lyhenteitä (.aero, .biz, .cat, .coop, .info, eu, .jobs, .mobi, .museum, .name, .pro, .travel. )

URL-osoitteen osat kertovat usein sen yhteisön nimen, jonka palvelin on kyseessä, esimerkiksi nokia.com, eduskunta.fi. Domain-nimen jälkeen seuraa useimmiten hakemistopolku ja tiedoston nimi. Tästä osoitteen osasta voi usein päätellä, onko kysymyksessä tietokanta vai vakiosisältöinen sivusto. Jos tiedostonimessä esiintyy ?%&= -merkkejä tai tiedostonimi päättyy esim .cgi tai .asp, voi arvata kysymyksessä olevan tietokannan tulostuksen. Jos osoitteesta löytyy tilde, (mato) ~ se yleensä kertoo että kyseessä on yksittäisen ihmisen kotihakemisto, jolla ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä organanisaation varsinaisen toiminnan kanssa. Yliopistoilla ja verkko-operaattoreilla on esimerkiksi runsaasti myös henkilökohtaisia kotisivuja. (Huom. Huijaussivuilla saattaa olla osoitteen loppuosassa hämäämään tarkoitettuja kohtia kuten toisen tunnetumman www-osoitteen URL. Linkin sisällä oleva URL saattaa myös olla eri kuin klikattavan linkin tekstissä näkyvä.)

esimerkiksi http://www.britannica.com/eb/article?eu=138474&tocid=214774 on tietokantatulostus, samoin kuin yleensä hakukoneiden tuloslistat.
http://www.uta.fi/~lihala henkilökohtainen kotisisivu
http://www.eduskunta.fi/ suomessa sijaitsevan organisaation kotisivu
http://europa.eu.int/index_en.htm oletettavasti kansainväliseen sopimukseen perustuva organisaatio. Verkkotunnusten rekisteröintejä (kuka omistaa verkkotunnuksen) voi seurata internetissä whois –palveluissa esim. http://www.allwhois.com/.

Monilla www-sivuilla on erilaisia versioita Internetin aineiston arviointikriteereistä. Hyvän sellaisen on koonnut University of Alberta Libraries :"Critical Evaluation of Resources on the Internet" osoitteessa http://www.library.ualberta.ca/guides/criticalevaluation/index.cfm

Lähdeviitteet

Kuinka tehdä korrekteja lähdeviittauksia Internet-lähteisiin? Viitteen tulee sisältää mahdollisuuksien mukaan seuraava informaatio:
  • lähteen tekijä, jos tiedossa
  • otsikko (täsmennä onko kyse html-dokumentin tai sivun otsikosta),
  • protokolla (ftp, http, etc) tai muu lähde, esim. sähköposti,
  • osoite josta dokumentin saa luettavakseen,
  • päivämäärä jolloin dokumentti on luotu tai päivitetty ja tämän tiedon puuttuessa päivämäärä, jolloin viitattu
Internetissä on myös vapaasti käytettävissä useita oppaita elektroniseen viittaamiseen. Esim Onnela & Suominen : Viittaaminen digitaalisiin lähteisiin, http://vanha.hum.utu.fi/satakunta/digi/viittausopas/. Käytännöt kehittyvät vielä. Oleellista on ilmoittaa sellaiset tiedot, että lähde tarvittaessa löytyy tai siitä tehdään muuten luotettava selvitys. Huonossa tapauksessa lähde voi kadota tai muuttua ennen kuin oma siihen viittaava tekstisi luetaan. Tämän varalta voi olla syytä tulostaa viitattu kohta itselle ja käyttää lainaustekniikkaa.
Tarkempia tietoja viittaamisesta verkkoaineistoihin on saatavilla sekä painettuina julkaisuina että verkkodokumentteina, esimerkiksi: SFS 8831 (1998) Viittaaminen elektronisiin dokumentteihin ja niiden osiin. Helsinki: Suomen standardisoimisliitto ja Heinsuo, Rami & Ekholm, Kai: 1997. Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuja 40.

Linkkejä

http://www.hw.ac.uk/libWWW/irn/irn.html Internet research newsletter - ajankohtaista tietoa
http://www.mozilla.com/en-US/about/ Mozilla Firefox Official site

Järjestettyjä lähteitä verkossa

Internet-kursseja ja -oppaita
Informaation etsimiseen Internetistä on monia oppaita suoraan tarjolla Internetissä. Kotimaisesta näkökulmasta aloittelijalle voi suositella Suomen yleisten kirjastojen sivuilla olevaa opastusta. Siellä selitetään verkkohaun hakutapoja. Näillä sivuilla tarjotaan myös linkkejä perusteellisempaan perehtymiseen, esimerkiksi hakupalvelujen kattavuuden arvioinnista ja hakutekniikoista.

Elektroninen kirjasto? Virtuaalinen kirjasto?

Virtuaalinen kirjasto määritellään joskus kokoelmaksi informaatioresursseja, joita ylläpitävän instituution ei tarvitse sijaita missään tietyssä paikassa. Termiä voidaan kuitenkin käyttää myös kokoelmasta linkkejä elektroniseen aineistoon, joka on usein käytettävissä www:n kautta. Lähes kaikilla suurilla kirjastoilla on verkkosivut linkkikokoelmineen. Jotta linkkien kokoelmaa voitaisiin pitää kontrolloituna resurssina, vaaditaan kuitenkin, että aineisto on valittu kiinteiden laatukriteerien mukaisesti. Virtuaalikirjastoja on nykyään kaikilla tieteenaloilla, ja ne ovat hyvä lähtökohta lähteiden etsinnässä.

Virtuaalisen kirjaston olemassaolo ei edellytä seiniä tai mitään erityisiä rakennuksia. Virtuaalinen kirjasto toteutuu digitaalisina informaatiopalveluina, joita tuottaa jokin laitos tai organisaatio. Suppeammassa merkityksessä virtuaalinen kirjasto, information gateway (katso: Desire Information Gateways Handbook) on ihmisvoimin ja julkistettujen valintaperiaatteiden mukaan koottu aihehakemisto, jossa on ainakin osittain käsin laaditut kuvailutiedot lähteistä. Paikallinen kirjasto voi olla myös elektroninen kirjasto, jos se tarjoaa käyttöön elektronisia dokumentteja. Se voi myöskin virtuaalisen kirjaston tavoin toimia väylänä (gateway) elektronisiin julkaisuihin ja kokoelmiin toisaalla. Useimmat nykyiset tieteelliset ja muutkin kirjastot toimivat myöskin elektronisina kirjastoihina.

Vanhin tai ainakin yksi vanhimmista virtuaalikirjastotyyppinen aihehakemisto on WWW Virtual Library (http://vlib.org/), joka ei kilpaile katteellaan suurien kaupallisten hakemistojen (Yahoo ym.) kanssa. Kutakin osa-aluetta ylläpitävät itsenäisesti alansa asiantuntijat. WWW Virtual Libraryn toiminta alkoi Webin keksijän Tim Bernes-Leen aloitteesta 1991.

Muita esimerkkejä virtuaalikirjastokokoelmista ovat mm. Intuten (http://www.intute.ac.uk/) kokoelma. Sen kautta pääsee mm. Social Science (http://www.intute.ac.uk/socialsciences/), Science and Technology (http://www.intute.ac.uk/sciences/), Arts and Humanities (http://www.intute.ac.uk/artsandhumanities/) ja Health and Life Sciences (http://www.intute.ac.uk/healthandlifesciences/) aineistoihin. Isojen virtuaalikirjastojen lisäksi verkossa on paljon erikoistuneita, pieniä virtuaalikirjastoja esimerkiksi: Nykytaiteen virtuaalikirjasto ( http://marikki.fng.fi/kiviki/kiviki.php)

FinElib

Suomen kansallinen elektroninen kirjasto FinELib on suomalaisten tietopalveluorganisaatioiden yhteenliittymän eli konsortion tuottama palvelu. Konsortio muodostuu yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja yleisistä kirjastoista. FinElib-konsortion tavoitteena on parantaa tutkimus- ja koulutusedellytyksiä Suomessa.


external image fi_image-11.gif

FinELibissä on erityistä, että sen hankkii ja neuvottelee kansallisia käyttölisenssejä tietokantoihin, joihin ei muutoin olisi vapaasti pääsyä internetin kautta. Näihin tietokantoihin sisältyy yli kaksi tuhatta aikakauslehteä kokotekstinä. Viitetietoja tietokannoista löytyy tätäkin kattavammin. Tosin tietokannan valinta on toistaiseksi kriittinen kysymys, sillä viitetietokantoja on lähes sata (70), eikä hakua voi tehdä kaikista samalla kertaa.

FinElibiin kuuluvien tietokantojen käyttöoikeudet eivät kuitenkaan ole täysin yhtenäiset kaikille yliopistokirjastoille ja koko maahan. Tietokannoista käytettävissä ovat vain ne, joihin kukin yliopisto- ja korkeakoulukirjasto on ostanut käyttöoikeuden. Tämän vuoksi eri yliopistoissa on yleensä pääsy oman linkkilistan kautta FinElibin lähteille, ja näissä listoissa näkyvät ainoastaaan kyseisessä pisteessä käytettävissä olevat kannat. Erikseen tässä voi mainita oppaan Tiedonhakijan sampo, joka opastaa elektronisen kirjaston mahdollisia käyttötapoja aloittelevalle tiedonetsijälle, tiiviisti ja prosessimaisesti askel askeleelta.

Kansallisen elektronisen kirjaston hankkimiin lisensseihin kuuluvat tietokantoina elektroniset lehdet, bibliorafiset tiedot ja hakuteokset. Tietokantojen kate on osittain päällekkäinen, mutta silti tulokselliselle tiedonhaulle on oleellista valita sopiva tietokanta. AbiInform ProQuest Direct sisältää esimerkiksi talouden, mainonnan ja markkinoinnin alojen artikkeliviitteitä ja kokotekstejä, kun taas EBSCO Academic Search Elite keskittyy yhteiskuntatieteiden ja humanististen alojen lehtiin. Hakuteoksina on käytössä on mm. Encyclopaedia Britannica, NetMot sanakirjasto ja Suomen laki, jotka myös sopivat hyvin eri tarkoituksiin.

Nelli portaali

Nelli-portaali on kansallinen tiedonhakujärjestelmä, joka tarjoaa yhden luukun periaatteella pääsyn erilaisiin elektronisiin tietoresursseihin. Valtakunnallisesta hankkeesta vastaa Kansalliskirjasto/FinELib.

Nelli on käytössä kaikissa yliopistokirjastoissa sekä kaikissa maakuntakirjastoissa Myös suurin osa Ammattikorkeakoulujen kirjastoista on mukana Nellissä.

Lisätietoa: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/nelli/tietoanellista.html

Kirjastojen näyttöluettelot

Kirjastoluetteloiden saavutettavuutta on viime vuosina helpottanut se, että että yhä useampi kirjasto on asettanut luettelonsa bibliografisena tietokantana käyttöön Internetissä www-käyttöliittymän kautta. Sen lomakepohjaisen käyttöliittymän ansiosta luetteloista voidaan hakea tietoa ilman, että käyttäjän tarvitsee tietää yksittäisten kirjastojärjestelmien käyttökomentoja. Internetissä käytettävissä olevista luetteloista voidaan myöskin yhdistää automaattisesti alueellisia ja kansallisia yhteisluetteloita. Yhteisluetteloilla helpotetaan teosten paikallistamista ja kaukolainausta.

Kirjastot.fi-palvelussa (http://www.kirjastot.fi) on linkkejä eri kirjastoihin ja yhtenäisiin hakupalveluihin, esimerkiksi Frank-monihaku, jolla tutkia lähteiden saatavuutta useasta kirjastosta yhtä aikaa. Tieteellisten kirjastojen etusivu Tilke on toinen hyvä lähtösivu kirjastolinkkeihin http://hul.helsinki.fi/tilke/index.html)

Suomen tieteellisten kirjastojen yhteisluettelotietokanta Linda, on korkeakouluissa ja yliopistoissa maksutta käytettävissä.

Vastaava yhteisluettelo Ruotsissa on Libris (http://websok.libris.kb.se/websearch/form?type=simple) ja Norjassa Bibsys http://ask.bibsys.no/ask/action/resources (maksuttomasti käytettävissä).

Useimmat yliopistokirjastot ovat keränneet linkkejä pohjoismaisiin ja muihin yliopistokirjastoihin ja usein myös niiden luetteloihin.

Joitakin suuria ulkomaisia näyttöluetteloita (OPAC-luettelot - online public access catalog) ovat:

Library of Congress catalog (http://lcweb.loc.gov/catalog/) tarjoaa käyttöön Yhdysvaltain Library of Congressin luettelot. Eri hakutomintojen kate vaihtelee jonkun verran.

COPAC ( http://copac.ac.uk/), antaa mahdollisuuden käyttää joidenkin Ison-Britannian ja Irlannin suurimpien yliopistonkirjastojen näyttöluetteloita.
British Library online public access catalogue (BL OPAC).
LibWeb (http://sunsite.berkeley.edu/Libweb/) on yhteys kirjastoihin ja niiden luetteloihin 90 maassa.
www.theeuropeanlibrary.org on Euroopan kansalliskirjastojen www-palvelin.

Tietokannat ja elektroniset tekstiarkistot

Internetissä on monta suurta elektronista tekstiarkistoa, joista voi löytää kokotekstin suuresta määrästä kirjallisia teoksia. Yleensä kyse on teoksista, joita tekijän oikeuslainsäädäntö ei enää suojaa, siis vanhoja teoksia.

Esimerkkejä:

Projekti Runeberg (http://www.runeberg.org) on julkistanut verkossa pohjoismaista kirjallisuutta internetissa vuodesta 1992. Palvelussa on luettavissa n. 200 nimekettä, useimmat vanhoja ruotsalaisia teoksia. Projektin sivuilta on myös linkkejä muihin samantapaisiin projekteihin. Laajempi esimerkki on The On-Line Books Page (http://onlinebooks.library.upenn.edu/) on hakemisto englanninkielisiin kokotekstikirjoihin, joita voi lukea ilmaiseksi internetissä. Hakemistossa on yli 25 000 englanninkielistä teosta. Myös Google http://books.google.com/ tarjoaa pääsyn verkkokirjoihin (kaikki ei kokotekstinä)

external image fi_image2-5.gif

The Internet Public Library Online Texts Collection (http://www.ipl.org/reading/books/index.html) on myös suuri tekstiarkisto. Vanhat klassikot ovat verkkojulkaisijoiden vapaata riistaa, esimerkiksi William Shakespearen kootut teokset voi myöskin lukea verkosta (http://www-tech.mit.edu/Shakespeare/works.html).


Portaalipalvelut

Miten tämä portaali tekee sinusta asiakkaansa?

Portaalit ovat verkkosivustoja joiden tarkoitus on houkutella mahdollisimman moni Internetin käyttäjä käyttämään sitä aloitussivunaan tai ainakin vierailemaan sivulla säännöllisesti. Portaalit houkuttelevat verkkosurffaajaa esimerkiksi uutisilla, viikon linkeillä, suosituksilla, arvioilla hyvistä verkkoresursseista, oppailla, www-hakemistoilla ja hakukoneilla, ilmaisilla sähköpostiosoitteilla, kotisivutilalla ja verkkokeskustelualueilla (Yahoo.com, Hotmail.comym.) Portaalit rahoittavat toimintansa osittain myymällä sivustostaan mainostilaa. Kotimaiset portaalipalvelut eivät toimi kokonaan mainosrahalla vaan yleensä niillä on lisäksi sponsorina tietoliikenne- tai mediayrityksiä. Myös Internet-yhteyden voi saada maksutta pelkästään rekisteröitymällä portaalin käyttäjäksi. Tämähän ei tietenkään tarkoita, että netin käyttö sittenkään olisi maksutonta, sillä puhelinoperaattorit keräävät kyllä rahansa puhelinlinjojen käytöstä.

Osa portaaleista kilpailee erikoistumalla. Ne hakevat erilaisilla palveluillaan uutta asiakaskuntaa. Verkkosurffaajalle käyttökelpoisia palveluja ovat esimerkiksi juuri maksuttomat sähköpostilaatikot, hakukoneet, kartat, hakemistot ja lähtösivun personointimahdollisuudet, joilla voi muokata lähtökuoppansa sisältöä mieleisekseen. Portaalipalveluista suurimmat on rakennettu aihehakemistojen ja hakukoneiden (Yahoo, Excite, Lycos) ja sähköpostipalvelujen ympärille (MSN Hotmail).

Portaalityyppejä ovat (Nikkilä, T. Internet 2001 - eilen, tänään ja huomenna. Jyväskylä: Docendo):
  1. Valtakunnalliset avaussivustot eli yleisportaalit, monipalvelusivustot (esim. SoneraPlaza, MSN.fi)
  2. Alueelliset ja paikalliset paikallisportaalit (esim. raahe.net)
  3. Mobiiliportaalit matkaviestinten ja Internetin yhteiskäyttöön (esim. Sonera Mobileplaza, Elisa
  4. Yhteisöportaalit, jotka muodostavat verkossa toimivia verkkoyhteisöjä (esim.Aulabaari.net )
  5. Teemaportaalit, jotka keskittyvät yhden asian ympärille (esim. Lomasuomi, Opinluotsi)
  6. Maksulliset palvelusivustot (esim. Kauppalehti)
  7. Viranomaispalvelut (Suomi.fi, Verohallinto)
Kotimaiset portaalit

Internet-palveluntarjoajilla on omia portaalejaan, joista osa kilpailee laajuudellaan ja palveluvalikoimallaan, osa paikallisuudella ja erikoistumalla. Mainosvetoinen http://www.suomi24.fi taas houkuttelee asiakkaita ilmaisen internet-liittymänsä lisäksi TV-oppaalla, uutisilla, säätiedotuksilla ja aiheiltaan asiakkaita kiinnostavilla keskustelufoorumeilla. Suomalaisia verkko sivustoja ja -palveluja jäsentävä www.fi -hakemisto tarjoaa myös sähköpostilaatikoita, ja omia suosittuihin aiheisiin erikoistuneita palveluja (deittipalvelu, työpaikat, juttuja lapsille) Kotimaisten portaalien asemaa hankaloittaa kansalaisten hyvä kielitaito, mikä johtaa osan käyttämään suuria ulkomaisia englanninkielisiä portaaleja.

Eräs portaalipalvelujen luotettavuusongelmista on siinä, että ne myyvät asiakkaidensa huomiota rahoittajiensa tuotteille. Tämän vuoksi esimerkiksi portaalissa toteutetun sanahaun tuloksiin ja portaalin sivuston materiaaliin saattaa kätkeytyä sponsorin palvelujen ja tuotteiden suosintaa. Mainosikkunoiden lisäksi portaalista voidaan myydä näkyvyyttä useilla tavoilla. Mainostaja voi ostaa hakusanan, jolloin hänen valitsemansa sivusto esiintyy tuloslistan alkupäässä, kun hakulauseessa esiintyy tämä hakusana. Mainostaja voi myös maksaa siitä, että hakurobotti käy varmasti lisäämässä hänen sivustonsa hakutietokantaan, jolloin sen löytyminen on todennäköisempää (paid inclusion) -menetelmä. Sen mukaan hakurobotti lisää maksua vastaan hakutietokantaan sivuja maksajan haluamasta verkkosivustosta, jolloin sivuston löytymisen todennäköisyys kasvaa.

Ulkomaisia portaaleja tarjoavat myös Microsoft Internet Explorerin asennus, Microsoftin portaalia (MSN, http://www.msn.com) ja Netscape omaa NetCenteriään, (http://home.netcscape.com) ohjelman asennusvaiheessa. Jos taas selainohjelmisto on jonkin internet-palvelujen tuottajan välittämä, niin silloin aloitussivuksi asetetaan tavallisimmin palvelun tuottajan omaa portaalia.

Soneraplaza on Soneran sponsoroima portaali, jossa on eri kohderyhmille suunnattuja kanavia. Kanavat toimivat myös asiakasryhmien segmentoijina mainostajia varten. Kanavien tuottamisesta vastaa oma tuottajansa ja alihankkijaverkosto.

Saunalahti.fi (www.saunalahti.fi) tarjoaa päivälehtityyppisesti kotimaan- ja ulkomaan uutisia, talous- urheilu- ja viihdeosastoineen sekä verkkokeskustelu- peli- ja GSM-palveluja.

Ulkomaisia uutispalveluja tarjoavat mm. Yahoo ja mediayhtiöt esimerkiksi CNN ja BBC (yahoo.com, cnn.com, bbc.com)

Yahoo: Full Coverage (http://www.yahoo.com/fc/)

About.com (http://miningco.com)

Monien uutispalvelujen tarjontaa myös muokata mieleisekseen, esimerkiksi:
CNN Custom News.

Kotimaisilla kirjastoilla on oma portaalinsa, Suomen yleisten kirjastojen sivut
www.kirjastot.fi. Sen toiminta on ei-kaupallista ja keskittyy kokonaan tiedonjakeluun.


Viranomaistiedonlähteet: säädökset ja virallisjulkaisut

Suomea koskeva julkinen päätöksenteko jakaantuu tällä hetkellä useisiin vyöhykkeisiin, joista selkeästi erottuvia ovat paikallishallinto (kunnat), valtionhallinto (esim. eduskunta, valtioneuvosto) ja Euroopan unioni.

Suomessa on julkinen virallinen informaatio hyvin dokumentoitua ja kansalaisten saatavilla. Suuri ja kasvava osa tiedosta julkaistaan Internetissä. Eduskunnan, valtioneuvoston ja eduskunnan kirjaston www-sivut ovat käyttökelpoisia lähtöpisteitä valtionhallintoa koskevassa tiedonhankinnassa. Sivuilta saa tietoja hallituksen kokouksista ja päätöksistä, pääsee säädöskokoelmaan ja linkkien kautta toisiin virallisiin ja lainopillisiin tiedonlähteisiin. Tästä huolimatta edelleen osa lakitiedon lähteistä on käytettävissä vain painettuna.

Paikallishallinnosta hyvänä lähtökohtana toimivat Kuntaliiton www-sivut http://www.kuntaliitto.fi/. Kuntaliiton linkit -hakemistosta löytyvät esimerkiksi eri kuntien ja kuntayhtymien yhteystiedot ja www-osoitteet. Henkilökohtaista neuvontapalvelua saa esimerkiksi kunnanvirastoista.

Virallisjulkaisujen bibliografioita:

Valtion virallisjulkaisut /Eduskunnan kirjasto = Statens officiella publikationer/Riksdagsbiblioteket, 1962 - 1996 sisältää tietoja valtion virastojen ja laitosten julkaisuista. Sarjaa ei julkaista enää painettuna. Uudemmat virallisjulkaisut löytyvät eduskunnan kirjaston luettelosta http://www.eduskunta.fi/kirjasto/

Komiteamietinnöt:

Komiteamietintöjä on luetteloitu Valtion virallisjulkaisut -bibliografiaan. Se sisältää tiedot komiteanmietinnöistä vuosina 1961-1996. Komiteanmietinnöistä julkaistu lisäksi erillisiä luetteloita: Luettelo komiteain mietinnöista ja ehdotuksista 1859-1945 (1946). Varhaisista mietinnöistä on erillinen luettelo bibliografiassa Suomen lainopillinen kirjallisuus,osa 1 1809-1848. Lisäksi Eduskunnan kirjasto on julkaissut luetteloita Valtion komiteanmietinnöt 1930-60;1961-1975, 1976-1990.

Oikeustieteellisen kirjallisuuden Bibliografia iuridica Fennica

Suomen lainopillinen kirjallisuus (Finlands juridiskalitteratur; Bibliographia iuridica Fennica.) Julk. Suomalainen lakimiesyhdistys. Tämä bibliografia kattaa vuodet 1909-1981. Vuodesta 1982 se on ilmestynyt Eduskunnan kirjaston julkaisemana ja on haettavissa tietokantana Eduskunnan kirjaston internet-sivuillalv. 1994 ilmestyi erikseen vieraskielisen juridisen kirjallisuuden luettelo: Bibliographia iuridica Fennica. Littératureen langues étrangères. Literature in foreign languages.

Yleisopas vuotta 1996 vanhempaan oikeudelliseen tietoon:

Heli Koskinen & Päivi Virta: Oikeudellisen tiedon lähteitä. Käytännön käsikirja. Lakimiesliiton kustannus 1996.

Valtiopäiväasiakirjat

Eduskunnan, valtioneuvoston (ministeriöineen) ja valtionhallinnon jakaman informaation ymmärtämistä helpottaa jos tuntee asioiden käsittelyprosessit, joiden tuloksena erilaiset dokumenttit syntyvät. Näistä prosesseista keskeisimpiä on lainsäädännön valmistelu. Se alkaa lain säätämistä tai muuttamista koskevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta ministeriöissä tapahtuvaan lainvalmisteluun, hallituksen esityksiin, eduskunnan käsittelyyn ja lopuksi lain julkaisemiseen säädöskokoelmassa. Lue lainsäädäntötyön kulusta Eduskunnan esittelysivuilta.

Lainsäädäntöprosessi synnyttää monenlaisia dokumentteja:

  • julkinen yhteiskunnallinen keskustelu sanomalehdissä, televisiossa ja internetissä
  • vaikutteet ulkoapäin: esimerkiksi EU,YK, Pohjoismaiden neuvosto, näiden julkaisut ja tiedotteet
    - hallituksen ohjelma
    - työryhmien ja komiteoiden muistiot (PM = pro memoria), selvitykset ja ehdotukset
    - ministeriöiden asianvalmistelu, selvitykset ja tiedotus
    - valtiopäiväasiakirjat (hallituksen esitykset, edustajien aloitteet, valiokuntien mietinnöt ja
    lausunnot, eduskunnan pöytäkirjat ja eduskunnan vastaus jne.)
Suomessa, kuten muissakin demokratioissa, annetaan kaikista eduskunnan toimenpiteistä tietoa julkisuuteen. Eduskunnan toimintaa ovat lainsäädäntötyö, mietinnöt, budjetin käsittely, keskustelut, kirjalliset ja suulliset kysymykset. Samoin julkistetaan tietoja oikeuslaitoksen tuomioistuinten merkittävistä päätöksistä (oikeustapaukset).

Asioiden vireille tulosta valtioneuvoston toimesta, ks. valtioneuvoston kotisivu http://www.vn.fi Valtioneuvoston päätösreferaatit julkaistaan Valtioneuvoston Viikko -julkaisussa.

Valtiopäiväasiakirjat löydät n. vuodesta 1991 alkaen Internetissä osoitteessa: http://www.eduskunta.fi/thwfakta/vpasia/tsfram.htm

Suuri osa uudemmista Suomen valtiopäiväasiakirjoista ja myös käsittelyssä olevat asiat löytyvät Eduskunnan Internet-sivuilta (http://www.eduskunta.fi) sähköisessä muodossa, ja myös 1970-80-luvun asiakirjoista on sähköiset hakemistot.

Asiakirjat löytyvät kohdasta Valtiopäiväasiat ja -asiakirjat. Jos eduskunnan työskentelyjärjestys ei ole sinulle kovin tuttu, kovin tuttu tutustu ensin

asioiden Käsittelyvaihekaavioon.

Asiakirjat on tallennettu useaksi eri tietokannaksi sen mukaan, minkä käsittelyvaiheen asiakirjasta on kyse (hallituksen esitykset eri ajanjaksoilta, kansanedustajien aloitteet ja kysymykset, pääministerin ilmoitukset jne.). Voit myös hakea tiettyä asiaa koskevia asiakirjoja Kaikki valtiopäiväasiat -hakusivun avulla. Asiakirjoja voi hakea myös voi hakea myös asisanaston avulla. Tätä hakemistoa käyttäessäsi saat kaavion etsimäsi asian kaikista käsittelyvaiheista ja asiakirjoista.

Painetut valtiopäiväasiakirjat

Vanhemmat valtiopäiväasiakirjat ovat käytettävissä toistaiseksi vain painettuina. Opas niiden käyttämiseen: Suomen valtiopäiväasiakirjat / Puttonen, Kaarina - Hki. Eduskunnan kirjasto,1984. Ruotsiksi: Det finska parlamentstrycket / Puttonen, Kaarina : Stockholm: De nordiska parlamentsbiblioteken, 1984.

  • Painettujen valtiopäiväasiakirjojen rakenne 1907-
  • Tietoa eduskunnasta ja kansanedustajista:
Eduskunnan kalenteri=Riksdagens kalender Suomen eduskunta=Finland riksdag 1922 -

  • Muiden valtioiden lakikirjoja ja valtiopäiväasiakirjoja on Suomessa käytettävissä erityisesti Eduskunnan kirjastossa.
Säädöskokoelmat

Kun laki on hyväksytty eduskunnassa, se julkaistaan Suomen säädöskokoelmassa.

Suomen Säädöskokoelma (eduskunnan säätämät lait ja asetukset) on julkaistu useassa sähköisessä tietokannassa.

Valtion säädöstietopankki http://www.finlex.fi/ on julkisesti Internetissä kaikkien kansalaisten käytettävissä. Lakien ja asetusten lisäksi löytyy säädöstietopankista tietoa esimerkiksi tuomioistuinten ja viranomaisten päätöksistä.

Hyvin samantyyppinen sähköinen lakitietokanta on Edita-kustannusyhtiön toimittama Edilex (http://www.edilex.fi). Tähän asiakas voi tilata myös maksullisia lisäpalveluja, ja näin räätälöidä palvelua asiakkaiden tai yrityksen tarpeisiin sekä seurata ajankohtaisia asioita. Edilex on maksullinen tietokanta, mutta se on hankittu useisiin kirjastoihin. FinELib-konsortion kautta.

Suomen lainsäädäntö on toki vielä saatavissa perinteisessä kirjamuodossakin. Sitä julkaisee Kauppakaari oy:

  • suomenkielinen laitos: Suomen laki, 1-2 / julk. Kauppakaari Oy. 1955 - .
  • ruotsinkielinen laitos: Finlands lag /julk. Kauppakaari. 1963 - .
  • Molemmista laitoksista on olemassa myös romppu- ja verkkoversiot.
EU-lainsäädännön elektronisia kokoelmia:

Suomen lainsäädännön ohessa tärkeä on Euroopan Unionin lainsäädäntö, josta ilmestyy suomeksi kaksi kilpailevaa EU-lain kokoelmaa (järjestetty eri periaatteiden mukaan):

Euroopan Unionin laki / Kauppakaari http://www.kauppakaari.fi (maksullinen)

Eurooppaoikeuden lakikirja/ Edita (myös CD-ROM -versio)

Kaikki EU:n säädökset julkaistaan myöskin EU:n virallisessa lehdessä (suomeksi ja ruotsiksi vuodesta 1995; sitä edeltävät vuosikerrat julkaistiin suomeksi yhtenä erikoispainoksena 1995).

Eur-lex
- WWW-tietokanta, jossa käytettävissä on EU:n voimassaoleva lainsäädäntö ja EU:n virallinen lehti ym. http://europa.eu.int/eur-lex/lex/fi/index.htm Eur-lexin käyttö on maksutonta.

(HUOM! enemmän EU-säädöksistä tämän opetusaineiston luvussa EU-lähteet)

Oikeustapauskokoelmat

Tärkeimmät oikeuskäytäntöä muovaavat ylimmät oikeusistuimet ovat Korkein oikeus ja Korkein hallinto-oikeus
- niiden ennakkopäätökset ohjaavat alempien oikeusasteiden ratkaisuja

Korkein oikeus (KO):
Korkeimman oikeuden päätöksiä selostetaan kausijulkaisussa: Selostuksia ja tiedonantoja Korkeimman oikeuden ratkaisuista vuonna . . . = Redogörelser och meddelanden angående Högstadomstolens avgöranden år . . . 1916 -
- painettuihin vuosikertoihin on usean vuoden hakemistoja.

Oikeustapaukset ja korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut haettavissa Internetissä palveluista Valtion säädöstietopankki www.finlex.fi ja Edilex Lakikanava www.edilex.fi

KHO verkossa: http://www.kho.fi/
sisätää ennakkotapauksia muutamalta viime vuodelta linkissä "Päätöksiä"

Muita ylempiä oikeusistuimia ja niiden päätöskokoelmia:

Työtuomioistuimen vuosikirja = Arbetsdomstolens årsbok 1948 -

Markkinatuomioistuimen ratkaisut = Marknadsdomstolens avgöranden 1979-

Yleiset viralliset käsikirjat ja hakuteokset

Käsikirjoja:
  • oikeustiedon tietosanakirja: Encyclopaedia Iuridica Fennica (6 osaa vuoteen 1998 mennessä)
  1. osa Varallisuus- ja yritysoikeus (1994)
  2. osa Maa-, vesi-ja ympäristöoikeus (1995)
  3. osa Perhe-, työ-ja sosiaalioikeus (1996)
  4. osa Rikos- ja prosessioikeus (1995)
  5. osa Julkisoikeus (1997)
  6. osa Kansainvälisetsuhteet (1998)

Asiakirjamalleja 6.p. 1996 (Lakimiesliiton kustannus) (myös romppuna)
- olemassa lukuisia muita asiakirjaoppaita

"kansanpainoksia"
mm. Kodin lakikirja: käytännön oikeustietoa.(Valitut palat 1995) I osa: Oikeusjärjestelmä, perhe, kotija asuminen, talous, verotus. II osa: Työ ja toimi, sosiaaliturva,vapaa-aika, yksilö ja yhteiskunta

- oikeustietoa verkossa:
Muita tiedonlähteitä

Virallinen lehti on maksullinen, ilmestyy sekä www-muodossa että paperisena. Tietoa lehdesta osoitteessa http://www.virallinenlehti.fi/

Kahta kuukautta vanhempia lehtiä voi lukea Creditan sivuilla.

Virallinen lehti huolehtii lakien toimeenpanoon liittyvistä ilmoitusvelvoitteista. Se julkaisee viranomaistiedot alkuperäisessä muodossa. Lisäksi siinä julkaistaan myös tietoa mm. valtionhallinnon virantäytöstä, yrityssaneerauksista ja konkursseista.

Suomen kunnalliskalenteri Finlands kommunalkalender/ julkaisijat Suomen kunnallisliitto ; Finlands svenska kommunförbund.Helsinki : Valtion painatuskeskus.

Selma -kokoelmatietokanta (koti- että ulkomaisia oikeustieteellisiä kirjoja ja artikkeleita)

JULHA eli Julkishallinnon yhteyshakemisto http://www.julha.fi (Viranomaisten yhteystietoja, kuten sähköpostiosoitteita, tehtävänimikkeitä yms. )

NETRA – Valtionhallinnon internetraportointi http://www.netra.fi/ (Netra sisältää valtion hallinnonalojen ja virastojen taloustiedot, henkilöstötiedot, tuloksellisuustiedot jne.)

Suomi.fi http://www.suomi.fi on julkishallinnon verkkopalvelujen portaali, josta löytyy mm. julkishallinnon yhteistietoja, asiointipalveluja ja lomakkeita, sekä tietopaketteja eri aihepiireistä mm. asumisesta, ympäristöasioista ja verotuksesta.

Ulkomaisia WWW-sivuja, jotka sisältävät viranomaistietoa

Eduskunnan kotisivulta haettavissa laaja linkkivalikoima - http://www.eduskunta.fi/kirjasto/Elki/elki.html maittain ja aihepiireittäin jaoteltuja www-linkkejä viranomaistietoon Suomessa ja ulkomailla

EU-lähteet

Mikä on Euroopan unioni?

Unionin lyhyt historia ja tietoa laajentumisen vaiheista löytyy esimerkiksi EU-portaalista http://europa.eu.int/abc/index_fi.htm

EU:n tallekirjastot ja EU-tietokeskukset

EU:n toimielimet tuottavat raportteja, lehtiä ja asiakirjoja. Suuri osa julkaisuista on saatavana Internetin välityksellä, mutta tiedonjäljitys sitä kautta voi osoittautua työlääksi. Käytännössä EU- aiheisen tiedonetsintäongelman ilmetessä voi olla käytännöllisempää ottaa yhteys asiantuntijaan EU:n tallekirjastoista, TE-keskuksista, Europe Direct tai Eurooppa-tiedotuksen toimipisteistä kuin yrittää itse löytää pyydetty tieto EU:n asiakirjoista ja verkkopalveluista.

EU-kokoelmat sisältävät lainsäädäntöä, sen valmisteluaineistoa, tuomioistuinten päätöksiä, kirjoja, lehtiä ja tilastojaPainetut julkaisut julkaistaan tavallisesti rinnakkaisversioina Internetissä. EUR-OP (Euroopan unionin viralliset julkaisut) sisältää tärkeimmät julkaisut. Eniten käytetty EU:n julkaisuista lienee virallinen lehti Official Journal of the European Union, joka ilmestyy päivittäin kaikilla EU:n virallisilla kielillä, myös suomeksi (Euroopan unionin virallinen lehti). Virallisessa lehdessä on useita erilaisia sarjoja, joista tarkempaa tietoa EU:n sivulta.

Euroopan yhteisön virallinen lehti: kuukausi ja vuosihakemistot painetussa julkaisuissa

Euroopan yhteisön virallisen lehden vuosihakemisto on indeksi yhteisön voimassaolevasta lainsäädännöstä ja yhteisön instituutioiden muista oikeustoimista. Vuosihakemisto koostuu kahdesta osasta. Osassa 1 on systemaattinen hakemisto, jossa on aiheittainen jaottelu EU:neri sopimuksista, määräyksistä, direktiiveistä, päätöksistä raporteista ja muista lainsäädäntöasiakirjoista. Osassa 2 on aikajärjestyksessä ja vuoden lainsäädäntö ja tuomiot.

Report of Cases before the Court of Justice (Part I) and the Court of First Instance(Part II) (Yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen viimeaikainen oikeuskäytäntö) Lopulliset ja vahvisteut versiot tuomioista julkaistaan joskus käännöksinä pitkällä viiveellä jos ne vaativat paljon käännöstyötä. Jos tiedetään tuomion päivämäärä, voidaan myös hakea sitä julkaisusta Proceedings of theCourt of Justice and the Court of First Instance. Nämä ovat lyhyitä tiivistelmiä kaikista tuomioista tietyllä viikolla.Viikkoraportit julkaistaan 1-2 kuukauden viiveellä. Lyhyt tiivistelmä tuomiosta julkaistaan Virallisen lehden sarjassa C.

Commission Documents (COM Documents). I COM Documents -sarjassa komissio julkaisee lakiesityksiään ja perusteluitaan.

Eur-Lex -portaali

EU:n virallisella kotisivulla on lainsäädäntötiedon portaali Eur-lex, josta voi hakea tietoa kaikilla EU:n virallisilla kielillä, myös suomeksi. Portaalin osoite on: http://europa.eu.int/eur-lex/fi/ Portaaliin on koottu perustamissopimukset, lainsäädäntö ja lainsäädännön valmistelu ja EU-tuomioistumen kannanotot.

1. Perustamissopimukset

Perustamissopimukset ja niiden liitteet ja pöytäkirjat ovat EU:n oikeuden peruslähde. Eur-Lex-Portaali sisältää kaikki perustamissopimukset alkaen Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä (Pariisi 1951).

2. Lainsäädäntö

Eur-Lex sisältää kaikki oikeudelliset asiakirjat, joita EY:n toimielimet ovat perustamissopimusten mukaisesti antaneet. Niitä ovat asetukset, direktiivit ja päätökset yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä sisä- ja oikeusasioiden yhteistyön piiriin kuuluvat asiakirjat yhteisön toimielinten perussäännöt ja työjärjestykset lausunnot, suositukset ja neuvoston päätöslauselmat.

3. Valmisteilla oleva lainsäädäntö

Valmistelevia asiakirjoja ovat kaikki asiakirjat, joilla on jokin merkitys lainsäädäntö- tai talousarviomenettelyissä.

4. Oikeuskäytäntö

Oikeuskäytäntöön sisältyvät Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätökset, Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätökset, yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuehdotukset sekä julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset.

5. Parlamentin jäsenten kysymykset

6. Yleisesti kiinnostavat asiakirjat

Yleisesti kiinnostavat asiakirjat-otsikon alla on euroopan komission asiakirjoja, joissa komissio ilmaisee kantansa yleisesti kiinnostaviin kysymyksiin. Valkoiset kirjat ovat komission julkaisemia ehdotuksia yhteisön toimiksi jollakin erityisalueella. Tiedonannot ovat komission muille toimielimille lähettämiä asiakirjoja, jotka koskevat uusia ohjelmia ja politiikkaa, mutta joilla ei ole oikeusvaikutusta. Kertomukset ovat komission selvityksiä yhteisön lainsäädännön ja politiikan täytäntöönpanosta. Vihreät kirjat ovat komission julkaisemia asiakirjoja, jotka pyytävät EU:n laajuisesti kannanottoja tietystä aiheesta, kuten televiestinnästä tai oikeudellisesta yhteistyöstä. Valmisteluasiakirjat herättävät keskustelua jollakin yleistä etua koskevalla alalla.

CELEX (Communitatis europeae lex) on EU:n oma tietokanta lainsäädännöstä ja oikeustapauksistaja siitä saa sekä lakitekstit että oikeustapaukset kokotekstinä.CELEX on periaatteessa kaikilla EU:n kielillä. CELEX on saatavana rompulla ja verkon kautta suorakäyttöisenä tietokantana. Asiakirjoja on vuoteen 2004 saakka, minkä jälkeen ei päivitetä, uudemmat löytyvät eur-lexistä.

SCAD:issa on yhteenvetoja EU:n toimista ja lainsäädäntöasioista. Sen avulla saa esiin viitteitä hajallaan oleviin lähteisiin. Esimerkiksi etsiessä hakusanoilla "social policy" saa viittaukset sekä tärkeimpään lainsäädäntöön että eri raportteihin ja aikakakauslehtiartikkeleihin, joissa aihepiiriä on käsitelty. SCAD sisältää myöskin yritystaloustietoa. Näin ollen voi etsiä tuotetta ja saada esiin sitä koskevan tärkeimmän lainsäädännön, mutta myöskin artikkelit, jotka kertovat tuotteesta markkinoilla. SCAD on Internetissä.

Bulletin of the European Union (http://europa.eu.int/abc/doc/off/bull/fi/welcome.htm).

Euroopan unionin komission julkaisu Bulletin of the European Union sopii kehityksen seurantaan EU:n jollakin osa-alueella. Siitä löytyy katsauksia viimeisimmistä tapahtumista ja viittauksia poliittisiin dokumentteihin, lakiesityksiin, lakiteksteihin ja oikeustapauksiin. Vuosittain ilmestyy 12 numeroa ja kukin numero kattaa edellisen kuukauden tapahtumat EU:ssa. Numero 4 vuodelta 1994 käsittelee siis tapahtumat huhtikuulta 1994. Numeroiden alussa Jokainen numero alkaa lyhyellä katsauksella kuukauden tärkeimmistä tapahtumista sekä viittauksilla mistä lehden numerosta voi niistä lukea. Vihkossa tehdään katsaus tapahtumiin lyhyinä referaatteina, joista viitataan esimerkiksi EU:n viralliseen lehteen, COM-dokumenttiin tai toiseen Bulletinin numeroon. Vuosihakemistosta voi etsiä tapahtumia hakea ajassa taaksepäin. Bulletinilla on käyttöä lähinnä (politiikan) tutkijoille.

Euroopan unionin instituutiot ja elimet

Euroopan parlamentti. Europarlamentin jäsenetvalitaan jäsenmaissa suorilla kansanvaaleilla. Parlamentti laatii, kehittää ja hyväksyy yhteisön lainsäädäntöä. Se laatii myös poliittisia esityksiä.
Euroopan komissio koostuu 20 komissaarista. Päätöksensä komissaarit tekevät yhteisesti. Komissio laatii esityksiä oikeustoimista ja yhteisön toimenpiteistä, valvoo näiden toteutusta ja yhdistää hallinnon ja yhteisöpolitiikan. Komission kokoonpano on hyväksytettävä Euroopan parlamentilla, jolla on myös valta erottaa komissio.

Euroopan unionin neuvosto on koostuu jäsenvaltioiden ministereistä, yksi valitaan kunkin maan hallituksesta edustamaan toimialaansa (esimerkiksi ulkomisterineuvosto koostuu 15 ulkoministeristä). Neuvosto ja parlamentti päättävät komission lakiesitysten hyväksymisestä.Neuvosto koostuu valtion- ja hallituksen päämiehistä jäsenvaltioissa sekä komission puheenjohtajasta. Neuvosto kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa päättämään tärkeimmistä poliittisista suuntaviivoista ja keskustelemaan ajankohtaisista maailman ongelmista siltä osin mitä ne koskevat eurooppalaista poliittista yhteistyötä.

Euroopan yhteisön tuomioistuin on korkein oikeusaste Euroopan unionissa. Se koostuu 15 tuomarista ja 9 pää asianajajasta.Tuomioistuin valvoo yhteisön lainsäädännön noudattamista ja lakiesitysten tulkintoja.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin valvoo yhteisön taloutta. Tilintarkastustuomioistuimessa on 15 Euroopan unionin neuvoston valitsemaa jäsentä.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on neuvoa antava komitea, joka koostuu 222 eri taloudellisen ja sosiaalisen eturyhmänedustajasta yhteisössä.

Euroopan alueellinen komitea on neuvoa antava komitea, joka koostuu 222 edustajasta kunnista ja maakunnista, jotka jäsenvaltiotvalitsevat. Se huolehtii, että alueelliset ja paikalliset edut tulevat esiin yhteisötasolla.

Lisäinformaatiota löytyy Euroopan parlamentin kotisivuilta http://www.europarl.fi/

Joitakin EU-aloitussivuja Internetissä

EU:nkotisivu:(http://europa.eu.int/) on hyvä lähtöpiste.

Lainsäädäntöasiakirjoista tietää Eur-Lex http://europa.eu.int/eur-lex/
Sieltä löytyvät EU:n perustamissopimukset alkaen Euroopan hiili- ja terhäsyhteisöstä (1945), EY:n, myöhemmin EU:n toimielimien asetukset, direktiivit, päätökset ja muut lausunnot. Oikeuskäytännöistä Eur-Lexissä on voimassaolevan lainsäädännön lisäksi valmisteilla oleva lainsäädäntö, ja EU:n tuomioistuimen
Tietoja Euroopan unionista: (http://www.europarl.eu.int/dg4/factsheets/en/default.htm)
European Parliament Fact Sheets

Tietokantoja,

Euroopan unionin tiedote Euroopan unionin tiedote (10 numeroa vuodessa) selostaa joka kuukausi komission ja yhteisön muiden instituutioiden toimintaa.Sitä julkaisee komission pääsihteeristö yhteisön virallisilla kielillä.

Ulkoministeriön eurooppatiedotus (http://www.eurooppa-tiedotus.fi/)

Suomen paikalliset EU-tiedottajat toimii Eurooppa-tiedotuksen toiminnan piirissä, ulkoministeriön elin Eurooppainformaation levittämiseen.

Eduskunnan kirjaston EU-tiedonlähdeopas

Sinun Eurooppasi EU:n ja jäsenvaltioiden julkiset verkkopalvelut

- Joensuun yliopiston EU-linkkitietokanta ELEVI

EU-ja EY-terminologia: http://europa.eu.int/eurodicautom/ European terminology database EU-terminologiaa kaikilla EU:n virallisilla kielillä haettavissa sanakirjatietokantana.


Tilastolliset tiedonlähteet

"Tilaston tehtävänä on välittää tietoa: se kuvaa numeroin yhteiskunnan ilmiöiden tilaa ja kehitystä." (Georg Luther. 1993 Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970. Helsinki: Tilastokeskus. s. 11)

Tilastollisia lähteitä tuotetaan ja käytetään erityisesti talouden ja kaupan alalla. Tilastotoimi jakaantuu julkiseen ja yksityiseen tilastointiin. Näiden työnjako perustuu mahdollisuuksiin ja tarpeisiin. Joidenkin tilastotietojen keräämiseen on vain julkisella vallalla riittävät varat ja keinot. Toisaalta joihinkin yrityksiä ja yksityisiä kiinnostaviin seikkoihin ei valtiovallalla ole intressiä, esimerkiksi markkinatutkimuksiin. Osa tilastoitavista tiedoista taas on kiinnostavaa vain julkisen hallinnon näkökulmasta. Varsinkin eri maiden sosiaalisista olosuhteista kootaan tilastotietoja. Suomessa ja muissakin maissa merkittävin osa tilastoista sisältyy ns. virallisiin tilastoihin, joita kokoavat kansalliset tilastotoimistot. Tilastotoimen kansainvälisen yhteistyön ansiosta tilastotiedot ovat ainakin osittain vertailukelpoisia. Tilastot ovat usein julkisen vallan tuottamia ja takaamia, silloin tilastoijana toimivat julkista tehtävää hoitavat organisaatiot ja viranomaiset. Internetissä on maksutta saatavilla lukuisia tilastollisia julkaisuja, mutta niitä käytettäessä tietojen luotettavuus ja ajantasaisuus on tarkistettava.

Tilastotieto on kerättyä, seulottua, tiivistettyä, tarkistettua, järjestettyä ja jalostettua informaatiota. Alkuperäinen informaatio voi syntyä yhteiskunnan toiminnan sivutuotteena (esimerkiksi väestörekisteri) tai se voi olla varsinaisin tutkimuksin hankittua, (kyselytutkimus ihmissuhteista tai television katselusta). Perusaineisto on jaettu osiin siinä tunnistettavien ominaisuuksien mukaan ja tiivistetty ominaisuuksien suhteita esitteleviksi taulukoiksi tunnusluvuiksi ja kuvioiksi. Tilastoraportit on laadittu käytettäviksi tiedonlähteinä, vastaamaan kysymyksiin, esimerkiksi "kuinka suuri osuus yli 65- vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin". Joskus myöskin veroluetteloita, kirkonkirjoja ja muita rekisteriaineistoja nimitetään tilastoiksi, samoin viranomaisten hallintokirjanpitoa ja elinkeinoelämän liikekirjanpitoa, vaikka niillä on ensisijainen muu käyttötarkoitus.

Miksi tilastoja tehdään?

Tilastoja tarvitaan valistuneeseen päätöksentekoon yhteiskunnan ohjaamiseksi. Valtiolle ja muille viranomaisille tilastot toimivat ohjauksen apuvälineinä. Ohjausuhde toimii myös toisinpäin, eli viranomaiset voivat määrätä joitakin tilastoja laadittaviksi ja toisaalta joidenkin tietojen tilastoimattomuus voi vaikuttaa päätöksiin. Esimerkiksi tilasto liikenneonnettomuuksista voi vaikuttaa liikennesuunnitteluun. Yksityisille ihmisille, järjestöille ja yrityksille tilastot ovat tuotannon suunnittelun ja toiminnan seurannan väline (tuotanto- ja myyntitilastot, kirjanpito, tilinpäätökset, laadunvalvonta). Yksityiselle ihmiselle tilastoilla on merkitystä yhteiskunnallisen tiedon yleiskatsauksellisuuden, julkisuuden ja luotettavuuden ansiosta. Esimerkiksi lehtikirjoittelussa viitataan usein tilastoihin taustatietoina. Tilastoja käytetään muutenkin tutkimuksen aineistona.

Tilastotiedon julkisuus ei ole itsestään selvä asia. Entinen Neuvostoliitto kaatui osin siihen, ettei kukaan enää tiennyt mikä on totta ja mikä valetta, kun tilastoja vääristeltiin ja salattiin tarpeen mukaan. Suomen tilastokeskuksenkin kokoamista tiedoista suuri osa sisältyy maksullisiin tietokantoihin. Voidaan pohtia, onko oikein, että julkisin varoin kerättyä informaatiota saa käyttöön vain maksusta ja sitä kautta tilastojen saatavuus riippuu käyttäjän varallisuudesta? Voidaanko tällaista menetteyä perustella sillä, että tilastotiedon käyttäjät osallistuvat suuremmalla rahallisella panoksella sen tuottamiseen kuin muut?

Historiallinen tausta

Lähde: Georg Luther: Suomen tilastotoimen historia vuoteen 1970. Helsinki 1993. Tilastokeskus. Tutkimuksia 205.

Tilastojen vierasperäinen nimitys, "statistik" tai "statistics" on alkujaan tarkoittanut valtionkuvauksia (ital. "statista" = "valtiomies"). Näissä 1500-luvun italialaisissa valtionkuvauksissa ei tarkoitettu numerotietoja, vaan mm historiaa, lakeja, hallintoa, naapurisuhteita, tapoja ja kulttuuria. Suomessa sanasta "tila" johdettu tilasto on nimen omaan numerotieto. Suomessa on myös eri sanat tilastotieteelle, tilastoteoria, tilastomenetelmät tai tilastoanalyysi, jotka esimerkiksi englanninkielessä ovat kaikki "statistics".

Tilastojen esikuvina toimivat mm tiivistetyt selvitykset valtion tilinpidosta (Ranska 1600-l. alussa). Nämä selvitykset olivat salaisia. Yleisölle julkistettiin esimerkiksi Englannissa julkaistujen syntyneiden ja kuolleiden luetteloiden perusteella tuotettu "poliittinen aritmetiikka" (John Graunt 1662). Ruotsi-Suomessa: koottiin tietoja syntyneiden ja kuolleiden määristä 1700-luvun alusta alkaen. Tanska-Norjan väestölaskenta 1769 ja 1787, Taulustokonttori 1797. Yhdysvalloissa ja Englannissa väestölaskentoja oli toteutettu vuodesta 1790 lähtien.

Ruotsi perusti taulustolaitoksen 1750-luvulla keräämään tiedot syntyneistä, vihityistä ja kuolleista kirkonkirjojen perusteella. Aluksi esimerkiksi kansalaisten iästä oli vaikea saada tietoa, koska kirkonkirjoissa saattoi olla esimerkiksi ensimmäinen tieto vasta ripille tulosta. Tietojen kerääminen johti aikanaan myös kirkonkirjojen kehittämiseen. Suomalaisen "tilasto" -sana vakiintuu käyttöön julkaisusta Suomen Suuriruhtinaanmaan Nykynen Tilasto. Yritös Alkeis- ja Rahwaan-kouluin tarpeeksi. Helsinki 1848. Paavo Tikkanen (1823-1873). Suomen virallisien tilastojen julkaiseminen alkoi 1866, edellisenä vuonna perustetun Tilastollisen päätoimiston toimesta. Tilastollisen päätoimiston toimintaa jatkoi 1970 alkaen Tilastokeskus. Suomenmaan tilastollinen vuosikirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1879, sittemmin Suomen tilastollinen vuosikirja. Väestölaskentoja tehtiin 1950, 1960, 1970, myöhemmin säännöllisesti. Jatkuva kansantulotilasto on olemassa vuodesta 1948 alkaen.

Tilastotieteen kehitys mahdollisti otantatutkimukset, jolloin voitiin taloudellisemmin tuottaa luotettavina pidettäviä tilastoja tuntematta koko tilastoitavaa joukkoa. Tilastomenetelmien kehitys auttoi laatimaan luotettavia ennusteita. Kansainvälinen yhteistyö vaikutti tilastotoimen yhdenmukaistamiseen, tätä vahvistivat kansainväliset sopimukset ja tilastokongressit. Teknisinä apuvälineinä reikäkorttikoneet ja myöhemmin 1960-luvulta alkaen tietokoneet tehostivat tilastojen tuotantoa.

Suomalainen tilastotoimi

Tilastokeskus - (www.stat.fi, www.tilastokeskus.fi) tuottaa valtaosan Suomen virallisista tilastosta. Suomen virallinen tilasto on usean julkaisijan tietyt laatukriteerit täyttävä tilastojen kokonaisuus.
Kaikki virallisen tilaston julkaisut on saatavissa Tilastokirjastosta, jotka käsittävät suuren määrän sarjajulkaisuja eri aloilta: Väestö, työvoima, tulot ja kulutus, teollisuus, rahoittaminen,koulutus ja tutkimus, liikenne, palkat, kansantalouden tilinpidot, ympäristö, yritykset.

Suomen tilastollinen vuosikirja ilmestyy vuosittain. Kuukausittain ilmestyy tilastokatsauksia. Paikallista tilastotietoa julkaistaan myös (Helsingin tilastollinen vuosikirja, Tampereen tilastollinen vuosikirja, Turun tilastollinen vuosikirja, Ahvenanmaan tilastollinen vuosikirja jne.) Tilastollinen vuosikirja on sekundaarilähde. Se sisältää koottuja tietoja virallisista tilastoista ja muista tärkeistä tilastoista.

StatFin-tilastotietokanta

Tietokannasta löytyy taulukkomuotoista tilastotietoa eri aihealueisiin jaoteltuna. Käyttöohje http://www.stat.fi/tup/tilastotietokannat/px_web_kaytto_ohje.html

Tilastokirjasto

Tilastokeskuksen kirjastolla on informaatiopalvelu joka tekee tiedonhakuja.Kirjasto hallinnoi suurta julkaisujen ja tietokantojen joukkoa, kotimaista tilastollista aineistoa, tilastoja kaikista kansainvälisistä organisaatioista (EU, YK, OECD, IMF) sekä kansallisia tilastoja noin 180 maasta.

Suomen viralliset tilastot julkaisee siis Tilastokeskus. Tilastokeskuksen lisäksi tilastoja tuottavat mm. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (STAKES), Tulli (ulkomaankaupan) Opetusministeriö KOTA tietokanta yliopistojen (tiede- ja taidekorkeakoulu) toiminnan tilastoista. Kansaneläkelaitos
Järjestöt ja yritykset tuottavat tilastoja omasta toimintapiiristään (esim Suomen Filmikamari ry. kotimaisesta elokuvateatteritoiminnasta).

Mietittävää: Mitä tietoja yrittäjä tarvitsee harkitessaan yritystoiminnan aloittamista tai suuntaamista tietylle alueelle, tietyllä alalla, tiettynä aikana jne.?

Löytyykö sosiaalietuuksien väärinkäytöstä tilastotietoja, tutkimuksia tai tulkintoja? Katso esimerkiksi: Sosiaaliturva Suomessa 1996 (STM), Toimeentulotuki (STM), Kansaneläkelaitoksen tilastollinen vuosikirja.

Miten saat selville ikäryhmäsi ennusteen keskimääräisestä jäljellä olevasta eliniästä? Mihin ennuste perustuu?

Alueellista tietoa- Bruttokansantuote alueittain (Tilastokeskus, SVT, )
- Kuntien talousarviot
- Aluebarometri
- ALTIKA, ASTIKA
- Helsinki Kympistä Nuorgamiin. Suomalaiset kuluttajat postinumeroalueittain
- SuomiCD aluetietopankki (CD-ROM)
- KuntaFakta (numerotietoa kunnittain)
- TeemaCD (aluetietoa havainnollisina karttoin
- Väestöennuste kunnittain
- Yritystoiminnan julkinen rahoitus
- Kuluttajabarometri: taulukot
- Alueellinen luottokanta
- Rakennus- ja asuntotuotanto
- Myönnetyt rakennusluvat

- Suomen yritykset
muita yritystietopalveluita: LY-tunnusCD, YRTIKA-tietokanta
- Tavaroiden tuotanto
- Teollisuuden ja rakentamisen rakennetilasto
- Ennakkotietoja teollisuudesta
- Tieliikenteen tavarankuljetustilasto

PaikallistaKaupunkien tilastojulkaisut, esm. Hki ja Hgin seutu
- Helsingin kaupungin tilastollinen vuosikirja
- Helsinki alueittain
- Helsingin seutu tilastoittain

Erityistä- Media Trends 1998 in Denmark, Finland, Iceland, Norway and Sweden (Nordicom)
- Joukkoviestimet 1998 (Kulttuuri ja viestintä 1998:1)[uus. p. engl. 1999]
- Suomessa liikkuvat liikkuvat kuvat 1996 (Kulttuuri ja viestintä 1998:1)
- Karhunen, P. & Smolander, A.: Tanssitaiteilija lähikuvassa. Taiteen keskustoimikunta (Tilastotietoa taiteesta 12/1995)

Tilastotietoa kunnista

Tilastotietoa kunnista Suomen kuntaliitto

Asumisen tilastoja Ympäristöhallinto

Yleisten kirjastojen tilastoja http://tilastot.kirjastot.fi/

Maailma numeroina

Maailma numeroina (nykyisin Kansainvälistä tilastotietoa) on Tilastokeskuksen Internet-palvelu, jossa on tiivistettyjä tilastotietoja valtioittain suomeksi kaikista maailman valtioista. Taulukot ovat Excel taulukkolaskentataulukoissa ja tiedot koskevat mm maantietiedettä, väestöä, taloutta ja kulttuuria.

Kansainvälinen yhteistyö

Tilastoinnin kansainvälistä yhteistyötä helpottavat yhtenäistäminen, standardointi, luokitukset esim. Koulutusluokitus, Toimialaluokitus ja Jäteluokitus auttavat tekemään tilastoista keskenään vertailukelpoisia. Kansainvälinen yhteistyö vakiintui tilastotoimessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Sillon kansainvälisiä tilastoja tuottivat Kansainliitto, kansainvälinen työvoimajärjestö ILO, ISI (Kansainvälinen tilastoinstituutti, jonka toiminta sittemmin kuihtui) Kansainvälisien tilastojen kokoamista vaikeuttivat kansallisten tilastointikäytäntöjen erot. Esimerkiksi Suomen väestötilasto ei perustunut väestölaskentaan. Toisen maailmansodan jälkeen kansainvälisiä tilastojärjestöjä ovat: YK:n tilastotoimisto, UNESCO, FAO, ILO, WHO, OECD. Kansainvälisissä tilastoissa on myös alueellista yhteistyötä. Tällä tavoin syntyi esimerkiksi pohjoismaiden Yearbook of Nordic Statistics 1962-. Euroopan unionin mukana saadaan jälleen uusi kerros aluellisesti yhtenäistettyä tilastointia, Eurostat.

Missä muodossa, mitä tuotetaan?

Tilastotietoja on tarjolla painettuina julkaisuina, rompuilla ja suorakäyttöisinä tietokantoina. Kotimaisista tilastoista on painetut tilastojulkaisut, kuten sarja Suomen virallinen tilasto ja tilastollinen vuosikirja. Kotimaisista tilastotietokannoista ovat esimerkkejä aluetilastotietokanta ALTIKA, aikasarjatietokanta ASTIKA, Kuntafakta kuntien ja niiden muodostamien alueiden tilastotietoja. Tilastokeskuksen internet-kotisivuilta on pääsy suureen määrään kotimaisia julkisia tilastoja - www.stat.fi. Esimerkkejä maailmantilastoista ovat Monthly Bulletin of Statistics (vol 52-1998), Statistical Yearbook of the United Nations UNESCO Statistical Yearbook, UN Demographic yearbook ja Yearbook of Labor Statistics.

Tiivistettyjä tilastoja maailmanlaajuisista tilastoista on koottu edelleen suppeita taskupainoksia, esimerkiksi World Statistics Pocketbook. UN (1997), Pieni maailmankirja. Tilastokeskus & Maanmittauslaitos 1995, Suomi Euroopassa. 1993, Vuosikerta '96. Jorma Kytömäki & Ilta-Kanerva Kankaanrinta. Turku 1996.
Tiivistettyjä tilastoja on myös aihepiirteittäin, esim opetusala (Education at a Glance), talouden tunnusluvut (Main Economic Indicators. OECD ).

Tilastotietoja pidetään objektiivisina ja puolueettomina tietolähteinä, mutta niihin kätkeytyy silti valtaa, subjektiivisuutta, herkkyyttä mielipideilmastolle. Tilastotiedotkaan eivät ole arvovapaita, sillä suhtautuminen vaikuttaa kerättävään informaatioon ja sen esitystapaan. Hyvä esimerkki tästä on vaivaistilasto, myöhemmin köyhäinhoidon tilasto ja sosiaalitilasto, jossa jo nimi kertoo arvolatautuneisuudesta. Keskustelu tiedotusvälineissä ja esimerkiksi Internetissä vaikuttaa tilastojen suunnittelijoidenkin maailmankuvaan. He taas laativat sen mukaan tilastojen jäsennykset. Jos esimerkiksi aineistoa kerätään näkökulmasta että jokin ilmiö on ongelma, niin se näyttäytyy ongelmana myös tilastoissa.

Pohjoismaiset tilastot

Pohjoismaiden neuvosto julkaisee vuosikirjaa Nordisk statistisk årsbok.

Tilastokeskukset Pohjoismaissa tuottavat yhteistä romppua, "Statistik utan gränser". Se sisältää tilastotietoa monelta aihealueeltaja koko Pohjoismaiselta alueelta. Aineisto samoin kuin sen mukana seuraava PC-AXIS ohjelmisto on on käyttökelpoinen moniin tarkoituksiinyhteiskunnassa. Sitä myydään markkinatutkimusyrityksille, kunnille ja alueellisille suunnitteluelimille sekä koulutukseen tilastotieteen,taloustieteen ja yhteiskuntasuuntautuneille aloille.

Levyllä on tilastotietoja kaikilta pohjoismailta työmarkkinoista, asumisesta, terveydenhoidosta, sosiaalihuollosta, rahoitusmarkkinoista, tuloista, julkistaloudesta, hinnoista, oikeudenkäytöstä, koulutuksesta ja vaaleista. Aineisto kansallisissa tietokannoissa on kattava omalla kielellään, käytettävissä osin myöskin englanninkielisenä versiona. Kerran vuodessa ilmestyvällä levyllä on myös kattava yhteispohjoismainen tietokanta. Tämä tietokanta on englanniksi. Kaikkiaan levyllä on yli 1200 tilastotiedostoa.

Tanskalla, Färsaarilla, Suomella, Grönlannilla, Islannilla Norjalla ja Ruotsilla on omat tietokannat rompulla. Kunkin maan tilastokeskukset ovat osatuottajina yhteistuotannossa. Tanskan tilastokeskus julkaisee myös yhteispohjoismaista tilastoa.

Ruotsi

Ruotsin valtiolliset tilastot julkaistaan painettuna sarjassa Sveriges Officiella Statistik (SOS). Statistiskacentralbyrån (http://www.scb.se) tuottaa yli 600 julkaisua vuodessa. Mm. Statistisk årsbok för Sverige (1914- ) ja Statistiska meddelanden(SM).

Tanska

Danmarks statistik (http://www.dst.dk) tuottaa mm. julkaisua Statistisk årbog.

Norja

Statisisk sentralbyrå (http://www.ssb.no) tuottaa mm. julkaisua Statistisk årbok.

Kansainväliset tilastot

Kun etsitään tilastotietoja yhdestä tai useammasta maasta, on kaksi käsittelytapaa: Voi joko käyttää kansallisia tilastoja kustakin maasta tai kansainvälisten organisaatioiden kokoamia tilastoja. Useimmat valtiot julkaisevat kansallisia tilastoja, jotka muistuttavat suomalaisia vastineitaan.

Useimmiten kansainvälisten tilastojen käytössä on etunsa, esimerkiksi että tiedot ovat vertailukelpoisempia ja että julkaisut ovat lähes aina englanniksi. Kansalliset julkaisut riippumatta siitä ovatko ne elektronisessa tai painetussa muodossa ovat yleensä maan omalla kielellä. Joskus sisällysluettelot ja taulukkojen otsikot on käännetty myöskin englanniksi.

Tavanomainen työskentelytapa etsiä ulkomaisia tilastotietoja on aloittaa etsimällä tietoja saatavilla olevista kansainvälisistä tilastojulkaisusta. Jos ne eivät ole tarpeeksi yksityiskohtaisia tai tuoreita, voi olla aihetta etsiä lisäinformaatiota kansallisista tilastoista, joiden käsiin saaminen voi viedä enemmän aikaa.

Maailmassa on yli 41 000 kansainvälistä tilastoja laativaa organisaatiota. YK:n, OECDn ja EU:n kanssa kytköksissä olevat organisaatiot ovat näistä tilastotarkoituksiin tavallisimmin tarvittuja, ja niitä on vain kuutisenkymmentä.

Kansainvälisten tilastojen bibliografioita:
International Statistics Sources, Fleming M. & Nellis, J. 1995.
Index to International Statistics, Congressional Information Service

EU-tilastot

EU-tilastot ovat löydettävissä Eurostat tilastosivun (http://epp.eurostat.ec.europa.eu/portal/page/portal/statistics/search_database) kautta. Eurostat on EU:n tilastollinen toimisto. Eurostatin tilastoihin sisältyvät Suomi ja uudet EU-maat ja loput EFTA-maat. Katsauksiinsa Eurostat on lisäksi ottanut USAn, Kanadan ja Japanin. Valitettavasti Itä-Eurooppa puuttuu. Jos tarvitaan tilastoja näistä puuttuvista Itä-Euroopan maista niin yleensä OECD:n ja YK:n organisaatiot IMF (International Monetary Fund) ja ECE (Economic Commission for Europe) ovat parhaat organisaatiolähteet. Eurostatin julkaisee vuosikirjaansa Eurostat Yearbook.

Usein tiedontarpeet ovat kuitenkin eriytyneempiä. Jos esimerkikiksi mallikansalainen Matti tuskastuu luettuaan juttuja huumerikollisuuden lisääntymisestä Suomessa ja haluaa saada yleisemmän käsityksen asiasta, hän saattaa päätyä Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen EMCDDA sivuille. Sieltä löytyy vuosiraportti Euroopan unionin huumeongelmasta, tilastoineen ja yleiskatsauksineen.

OECD-tilastoja

Itä-Euroopasta OECDn(Organisation for Economic Co-operation and Development) tilastot ovat kattavia. Suomi on mukana taulukoissa ja jopa kaikki EU-maat. OECD:n tilastot ovat yleensä myöskin nopeimpia käyttää. OECD:llä on 26 jäsenvaltiota ja se on suurin teollisuustalouden vertailutietojen lähde.

Joissakin tilanteissa on silti syytä käyttää Eurostat-julkaisuja OECD-julkaisujen sijaan. Eurostatilla on yksityiskohtaisemmat ulkomaankauppatilastot, kattavat maataloustilastot ja alueelliset tilastot. Niinpä Eurostatiin turvaudutaan ulkomaankauppaa, maataloutta ja alueellisia kysymyksiä koskevissa asioissa.

OECD (http://www.oecd.org) julkaisee joukon raportteja ja vertailututkimuksia, esimerkiksi Financial Accounts of OECD Countries, Main Economic Indicators ja OECD Economic Surveys.

YK-tilastot

Jos etsitään lukuja muista kuin EU- tai OECD-maista, joudutaan yleensä turvautumaan johonkin YK:n elimeen ja sen tuottamiin tilastoihin (http://www.unsystem.org/index8.html). Näistä voidaan mainita tässä paitsi YK:n tilastotoimisto (UNSD) myöskin Economic Commission for Europe (http://www.unece.org/stats/stats_e.htm), joka on ainoa organisaatio, joka kattaa koko Euroopan. Näinollen ECE on hyvä esimerkiksi Itä-Euroopan maiden tilastoissa, muttei kuitenkaan kata kaikkia aihealueita. Vastaaavia taloudellisia komissioita on muitakin maailmanosia varten. Tämän lisäksi YK:lla on18 ammatillista elintä kuten IMF (International Monetary Fund, Kansainvälinenvaluuttararasto), IBRD (Maailmanpankki), WHO (World Health Organization), FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations), UNESCO (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) ja ILO (International Labour Organization). Muita organisaatioita YK:ssa joita voi ajatella ovatUNICEF (United Nations Children's Fund), UNDP (United Nation Development Programme) ja UNEP (United Nations Environment Programme). Maailmanlaajuiset tilastot eivät yleensä ole yhtä tuoreita eivätkä niin yksityiskohtaisia kuin paikalliset. Poikkeuksena tästä IMF kansainvälinen valuuttarahasto, jonka luvut ovat yleensä ajan tasalla.

YK julkaisee mm. seuraavia tilastojulkaisuja: International Trade Statistics Yearbook, Statistical Yearbook, UNESCO Statistical Yearbook. IMF:n tilastokatsauksia ovat Balance of Payment Statistics ja International Financial Statistics.


Patentit, standardit

Eräillä aloilla aikakauslehtiartikkelit ja kirjat eivät ole riittävän ajantasaisia tai yksityiskohtaisia. Varsinkin tekniikan alalla tärkeitä ovat patentit ja standardit. Patenteilla ja standardeille on yhteistä, että ne määrittelevät teknisiä ratkaisuja ja käytäntöjä. Terminologiaa määrittelevillä standardeilla on välillisesti merkitystä myös tiedonhankinnan onnistumiselle, koska termejä käytetään niin tiedonhaussa kuin tekstien laadinnassa. Myös käsitteellinen yksiselitteisyys edellyttää yhteisiä käytäntöjä.

Patentit

Patentin merkitys on, että kehittäjä saa yksinoikeuden määrätyksi ajaksi valmistaa ja myydä tuotettaan tai käyttää kaupallisesti uutta menetelmää. Suomessa patentti myönnetään enintään 20 vuodeksi. Patentti annetaan vain uudelle keksinnölle, joka eroaa merkittävästi aikaisemmista ja toimii kuten patenttihakemuksessa kuvaillaan. Voimassaolevat patentit löytyvät patenttitietokannoista. On huomattava, että vanhentuneet patentit ovat samalla tavoin uuden patentin myöntämisen rajoitteena kuin voimassaolevat. Tämä tarkoittaa, että aikaisemmin patentoitua keksintöä, joka on rauennut, ei voi kukaan uudelleenpatentoida itselleen.

Patentin sijasta tai lisäksi suojataan mallioikeuksilla tuotteen fyysinen ulkomuoto jäljittelyltä. Mallisuojan myöntämisen ehdot ovat vähemmän tiukat kuin patentin.

Hyödyllisyysmalli on patentin kaltainen suojamuoto, jonka myöntäminen on käsittelyltään nopeampi kuin patentin. Erona patentteihin on, että keksinnön uutuutta ei tutkita. Enimmäissuoja-aika jonka hyödyllisyysmallille voi saada Suomessa on yleensä enintään 10 vuotta

Toisaalta on paljon keksintöjä, jotka voisivat saada patenttisuojanaa, muttei niitä haluta patentoida, koska patenttihakemus tekee samalla keksinnöstä julkisen. Patentoinnilla paljastettaisiin kilpailijoille, mihin suuntaan oma tuotekehitys on menossa. Patentin hakemisessa riskinä on myös hylkäämisen mahdollisuus. Jos patenttihakemus hylätään, niin siinä esitelty ratkaisu ei ole enää silloin liikesalaisuus, vaan on muuttunut käsiteltäessä julkiseksi - kaikki halukkaat voivat sitä soveltaa.

Tavaramerkit kuuluvat myös samanlaisen käsittelyn piiriin kuin patentit ja hyödyllisyysmallit. Tavaramerkin rekisteröinnillä suojataan tunnusmerkki oikeustoimien uhalla jäljittelyä vastaan. Tavaramerkkiin syntyy yksinoikeus myös ilman rekisteröintiä, kun sitä vuosien kuluessa käytetään johdonmukaisesti. Tavaramerkki voi olla mikä tahansa tuotteen ominaispiirre, joka on riittävän erottuva. Tavallisimpia tavaramerkkejä ovat erilaiset logokuviot.

lisätietoa patentoinnista, hyödyllisyysmalleista, mallioikeuksista ja tavaramerkkien rekisteröinnistä löytyy patentti-ja rekisterihallituksen verkkosivuilta http://www.prh.fi.

Patentin rakenne

Patenttihakemus koostuu tarkasti määritellyistä osista, joita ovat tunnistetiedot, selitys, vaatimukset, ja uutuustutkimus. Tunnistetietojen avulla patenttia voidaan yksikäsitteisesti hakea patenttitietokannoista, esimerkiksi patenttihakemuksen numeron, hakemuksen päiväyksen ja patentinhakijan yhteystietojen mukaan. Selityksestä selviää, mikä keksintö on ja miten se toimii. Selitysosan loppuun sisältyy usein yksityiskohtaisia rakennepiirustuksia. Vaatimukset -osa määrittelee miten ratkaisu eroaa aikaisemmin tunnetuista, eli ne keksinnön tunnusmerkit, joille patenttisuojaa haetaan. Suomessa patenttia haetaan patentti- ja rekisterihallitukselta. Tietoja patenteista saa myöskin patenttitietopalvelusta Patentti- ja rekisterihallituksen kotisivulta http://www.prh.fi. Sieltä voi etsiä sekä kotimaisia että ulkomaisia patentteja. Tarkemmat tiedot patenteista löytyvät ammatillisista patenttitietokannoista tai patenttijulkaisuista. Patentti- ja rekisterihallituksen kotisivu ohjaa myöskin vastaaviin ulkomaisiin patenttilaitoksiin. Uusista patenteista ja julkisiksi tulevista patenttihakemuksista tiedotetaan Patenttilehdessä.

Patentti- ja rekisterihallituksella on kirjasto, jonka Lukusalissa asiakkaat voivat käyttää maksuttomasti patentti- ja rekisterihallituksen koko dokumenttiaineistoa. Kokoelmat sisältävät useita kymmeniä miljoonia patentteja yli 40 maasta. Pääosa kokoelmasta on haettavissa tietokannasta, osa on cd-rom-levyillä ja loput mikrokorteilla ja filmeillä. Patenttitietokannasta http://fi.espacenet.com/ on löydettävissä maailmanlaajuisesti patentteja piirustuksineen ja hakemuksen näköispainoksineen pdf-muodossa. Patentin näköispainos löytyy linkin haettava patentti takaa, jos se on nähtävänä. Eri tietokannoissa on sisällössä yksityiskohtaisuuseroja. (Katso esim. supercavitating water-entry projectile ep.espacenet.com ja uspto.gov -kannoista) Tässä esitellyt patenttitietokannat ovat vapaasti yleisölle avoimia, minkä lisäksi on maksullisia patenttitietokantoja ammattikäyttöön. Tärkeitä etäkäytettäviä patenttitietokantoja ovat: Derwent World Patents Index ja INPADOC, joka kattaa julkaisuja useista kymmenistä patenttiviranomaisista kaikilta aloilta. Näihin ja moniin muihin patenttitietokantoihin päästään suurien tietokantapalvelujen välittäjien kautta, joita ovat STN International, Dialog ja Orbit.

Dialogin Derwent Word Patents Indexiä koskevilla Bluesheeteillä (http://library.dialog.com/bluesheets/html/bl0351.html#AB) on tietoja tietokannan sisällöstä ja hakumahdollisuuksista sekä esimerkkejä, miltä sen tietueet näyttävät.

Suoraan internetin kautta on pääsy maksuttomasti useisiin patenttitietokantoihin, esimerkiksi http://www.delphion.com(Derwent data), http://www.uspto.gov(USA:n patenttihallinnon tietokanta), http://www.espacenet.com(The European Patent Office)

Patenttitoimistot ja patenttiasiamiehet

Keksintöä patentoitaessa ja patenttisuojaa valvottaessa käytetään apuna patenttitoimistoja ja patenttiasiamiehiä. Patentti- ja rekisterihallitus myöntää Suomessa patentit, hyödyllisyysmallit ja tavaramerkit, mutta hakemusten laadintatyön tekevät joko hakijat itse tai käyttävät apuna patenttitoimistoja ja näiden patenttiasiamiehiä. Myöskin ja patenttien, mallien ja tavaramerkkien loukkausten seuranta tapahtuu usein patenttitoimistoilta tilattuna palveluna.

Patentti tietolähteenä

Patenttilähteitä voidaan käyttää faktatietona ongelman ratkaisemiseen tai tietyn alan kehityksen seuraamiseen. Monissa yrityksissä on tärkeää tietää, mitkä tuotteisiin liittyvät keksinnöt on jo patentoitu. Lähteistä voi saada informaatiota keksijästä, yrityksestä, insinööreistä, tutkijoista ja markkinoijista, jotka ovat mukana patentin hallinnassa. Patenttitiedon hallinnalla on suuri taloudellinen merkitys myös muille kuin itse keksijöille. Arvioidaan, että puolet kaikista tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytetyistä voimavaroista käytetään jo kuvailtujen ratkaisujen löytämiseen, koska ei tunneta patentteja, joista tämä informaatio löytyy.

Patentti Varhainen julkaisu - joskus ainoa julkaisu aiheesta
Yksityiskohtainen, perusteellinen
Yhdenmukainen ulkoasu
Yhteenvedot, päiväykset
Tietoja patentinhakijoista ja keksijästä


Standardit

Standardeissa on yleisesti käytettävissä teknistä tai muuta dokumentaatiota, joka on hyväksytty standardisoimisorganisaatiossa.Standardi kuvailee normeja suosituksia ja vakioi esimerkiksi mittoja, ulottuvuuksia ja rakennemuotoja tai käsittelee vaatimuksia yhteensopivuudesta, laadusta, turvallisuudesta ja termien ja käsitteiden merkityksistä. Standardit hyväksytään vain kun tärkeimmät asianosaiset ne hyväksyvät. Standardeja kehitetään vapaaehtoisena yhteistyönä ja myöskin standardien käyttö on vapaaehtoista, ellei niitä ei ole sisällytetty viranomaismääräyksiin.

Suomessa vahvistetaan SFS-standardeja (n. 10 000 voimassa olevaa). Suuri osa näistä on kansainvälistä tai yhteiseurooppalaista alkuperää.

Standardit ovat irtovihkoluonteensa vuoksi hiukan epäkäytännöllinen julkaisutyyppi, eikä niitä ole käytettävissä täydellisinä sarjoina lähdeskään joka kirjastossa. Standardeja on koottu teemoittain yhteen käsikirjoiksi. Esimerkiksi SFS-Käsikirja 131 Tietohuolto sisältää yksissä kansissa mm. kotimaiset viittaustekniikan, arkistoinnin, translitteroinnin, bibliografisen kuvailun ja julkaisujen numeroinnin standardardit, jotka ovat muuten hajallaan kymmenissä standardivihkoissa. (Tietohuollon standardeistä Kansalliskirjaston sivuilla.) Pienenä haittapuolena taas on, että standardeja uusittaessa standardikäsikirjoihin jäävät myös vanhenevat standardit.
Suomen Standardisoimisliitto SFS ry / Finlands standardiseringsförbund SFS koordinoi standardien laadintaa,johon osallistuvat esimerkiksi metalliteollisuuden standardisointikeskusja Suomen sähköteknillinen standardisointiyhdistys. SFS:n kotisivuilta löytyvät linkit muiden maiden vastaaviin standardisointiliittoihin.

Ruotsissa toimii SIS- Standardiseringen i Sverige (http://www.sis.se/) joka laatii SS-standardeja.

Eurooppalaisia standardisoimisorganisaatioita:

CEN(Comité Européen de Normalisation)
CENELEC(sähkötekniikkaa)
ETSI(tele)

Yhdysvaltalaiset standardisointiorganisaatiot

ANSI (American National Standards Institute)
IEEE (Institution for Elelectical and Electronics Engineers, Sähkötekniikka ja elektroniikka)

Maailmanlaajuista kansainvälistä standardisointityötäkoordinoivat Genevessä sijaitsevat organisaatiot:

ISO(International Organization for Standardization) -toimintaan osallistuu 120 maata. ISO käsittelee kaikkia kansainvälisiä standardeja sähkö- ja telealan standardeja lukuun ottamatta.

IEC(International Electrotechnical Commission). Organisaatio sähköalan standardeille.

ITU(International Telecommunication Union). Standardeja teleliikenteen alalta. Sen toimialaan kuuluvat esimerkiksi radiotaajuuksien taajuusalueiden jako radioliikenteelle, kansainvälisen puhelinliikenteen suuntanumerot, tietoliikenteen yhteyskäytännöt.

Terminologinen standardointi on erityisen tärkeää tiedonhaun näkökulmasta, koska termit ovat sanoja, joiden merkityksestä on sovittu. Silloin kun termejä käytetään sovitulla tavalla sovituissa asiayhteyksissä ne erottelevat sanahaussa tehokkaasti aihepiiriin kuuluvat dokumentit muiden joukosta. Terminologiaan keskittyneistä organisaatioista ovat mm:

Tekniikan sanastokeskus www.tsk.fi
- tuottaa ja julkaisee erikoisalojen sanastoja

Infoterm http://www.infoterm.info
- kansainvälisen terminologiatyön järjestö

ISO/TC 37
- Kansainvälisen terminologian standardisointiin keskittyvä tekninen komitea

World Standards Services Network (WSSN)


Hakuteokset

World Guide to Libraries (14th ed.) KG Saur 1999, 2 vol. kuvailee yli 47 000 kirjastoa 181 maassa. Nämä ovat kansallisia liittovaltio- ja alueellisia kirjastoa, yliopistokirjastoja muita tieteellistä kirjastoa, joiden kokoelma on yli 30 000 nidettä sekä lisäksi erikoiskirjastoja, viranomaiskirjastoja, parlamenttikirjastoja, teologisia kirjastoja ja kauppakirjastoja, joiden kokoelma vähintään 5000 nidettä).

World Guide to Libraries Plus (cdrom)

Tietosanakirjat

  • Encyclopedia of library and information science 1970-luvulta (kymmeniä osia, joihin hakemisto)
  • Encyclopedia of library history. Ed. by Wayne A. Wiegand & D.Davis, Jr. (1994)
  • International encyclopedia of information and library science. Ed. John Feather & Paul Sturges (1997)
Vuosikirjat:
  • The ALA Yearbook of library and information services
  • Advances in librarianship
  • ARIST Annual review of information science and technology
Hakemistoja: American library directory

Sanakirjoja:
  • Harrod's librarians' glossary
  • Vocabularium bibliothecarum nordicum (vanha monikielinen sanasto)
Linkkikirjastot kirjasto- arkisto- ja tietohallintoammattilaisille

MLA Museums, Libraries and Archives Council The Council of Museums, Archives and Libraries http://www.mla.gov.uk/
- museo- arkisto- ja kirjastoaiheisia verkkolähteitä painottuen britti- ja amerikkalaisnäkökulmaan

Librarians´ Resource Centre http://www.sla.org/chapter/ctor/resources/lrc/cover.htm

BUBL Information Service http://www.bubl.ac.uk/

SYKE verkkosivut http://www.kirjastot.fi(seuraa myös linkkiä kirjastoala ja keskustelulistat)


Tutkimus ja opetusSuomessa kolmessa yliopistossa on informaatiotutkimuksen alan laitos, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto ja Abo akademi

Tieteellinen seura: Informaatiotutkimuksen yhdistys

Tieteellinen aikakauslehti: Informaatiotutkimus

Toistuvat konferenssit

Special interest group on Information Retrieval ACM SIGIR

Tekstitiedonhakujärjestelmien kehittäjien Text Retrieval Conference, jossa kehitettäviä tiedonhakujärjestelmiä
evaluoidaan ja "kilpailutetetaan".

Kirjasto- ja tietopalvelualan ammatilliset yhdistykset Suomessa

  • Kirjastoseura: Kirjastolehti
  • Suomen tieteellinen kirjastoseura: Signum
  • Tietopalveluseura: Tietopalvelu
  • Suomen musiikkikirjastoyhdistys: Intervalli
  • seuroja ja yhdistyksiä myös taidekirjastojen hoitajille ym.
Ammattikenttä: kirjastonhoitajat, informaatikot yms.
- vanha matrikkeli: Kirjastonhoitajat ja informaatikot

Alan julkaisujen kirjoInformaatiotutkimuksessa ja kirjasto- tietopalvelualalta julkaistaan tutkimuksia ja väitöskirjoja usein yliopistojen sarjoissa (ACTAt). Informaatiotutkimuksen kansainvälistymisestä huolimatta toimii myös kotimainen informaatiotutkimuksen tieteellinen lehti Informaatiotutkimus, joka julkaisee suomen- ja ruotsinkielisiä informaatiotutkimuksen alaan liittyviä artikkeleita ja kirjallisuusarvioita. Informaatiotutkimuksen laitoksilla on yhteinen tieteellinen julkaisusarja: Finnish Information Studies (FIS). Ammattiryhmät julkaisevat omia ammatillisia lehtiään. Helsingin yliopisto on julkaissut tieteellisten kirjastojen opasta, joka on joka nykyään myös luettavissa verkossa http://www-db.helsinki.fi/kirjastot/

- käytännön työn oppaita (palveluista, rakennuksista jne.),
- apuvälineitä (sanastoja, luokituskaavoja)

Kustantajia esimerkiksi: BTJ-Kirjastopalvelu, Helsingin yliopiston kirjasto, muut alan laitokset.

Viitetietoa:
Kotimaisista artikkeleistä löytyy tietokanta ARTOsta, jota toimittaa Tampereen yliopiston kirjasto.

Pohjoismainen: BDI-indeks
  • pohjoismaisten kirjastokoulujen toimittama

Apuvälineitä:
  • Kirjasto- ja tietopalvelualan tesaurus

Informaatiopalvelualan palvelujen kotisivuja:Yleisten kirjastojen etusivu portaali http://www.kirjastot.fi/
Tieteellisten kirjastojen etusivu TILKE: http://www.lib.helsinki.fi/tilke/
Makupalat linkkikirjasto http://www.makupalat.fi
Suomen Tieteen ja teknologian tietopalvelu http://www.research.fi

Muuta usein tarvittavaa
Verkkopalvelujen käytettävyys- ja saavutettavuusasioita

  • www.useit.com
  • W3C Accessibility Initiative
Päivitetty 24.1.2006


Tiedonlähteiden arviointi

Monet tiedonlähteiden arviointiperusteet ovat samoja sekä painetuille että elektronisille lähteille, esimerkiksi täsmällisyys, autoritatiivisuus, ajantasaisuus, objektiivisuus, käytön helppous, rakenne. Ihannetapauksessa lähde on luotettavaksi tiedetty, ajantasainen, helppokäyttöinen ja rakenteeltaan tarkoituksenmukainen.

Painetuissa lähteissä julkaisija tai julkaisu toimii usein luotettavuuden kontrolloijana. Kunkin alan johtavat tutkijat julkaisevat yleensä samoissa erikoisalojen lehdissä, joilla on tiukimmat julkaisukriteerit ja joita sitä kautta pidetään myös luotettavimpina. Vastaavaan tapaan elektronisissa ja -Internetlähteissä tiedon tuottaja on usein myös sisältöjen takaaja. Se toisaalta ei takaa esimerkiksi tietyn teorian oikeellisuutta, että se on valta-asemassa ja yleisesti hyväksytty oli se sitten elektronisessa muodossa tai painettuna, vaan käsitykset voivat muuttua ajan kuluessa.

World Wide Web virtual library sisältää laajan kokoelman aineistoa lähteiden arvioinnista

Lähteiden luotettavuuden arvioinnissa kiinnitetään huomiota ainakin seuraaviin asioihin:

Informaation oikeellisuus. Informaation oikeellisuus on käyttäjänäkökulmasta tärkein tavoiteltava ominaisuus. Tunnettujen asioiden kohdalta sitä voi arvioida vertaamalla omiin tietoihin. Silloin oletuksena on, että jos virheitä löytyy tällä tavoin, löytyy niitä muualtakin aineistossa. Kirjallisen asun virheettömyys on myös yksi kiinnitettävistä tekijöistä. Kirjoitusvirheitä vilisevä aineisto kielii keskeneräisyydestä ja todennäköisesti myös, ettei aineistoa oikolueta ennen julkaisua.

Autoritatiivisuus. Kuka tuotti aineiston, on tärkein autoritatiivisuuden kysymys. Tuottajan maine ja pätevyys aineiston alalla toimii silloin arviointiperusteena. (Huomaa, että sama ihminen joka on yhden alan huippu voi olla toisella alalla harrastelija.) Samoin autoritatiivisuutta tukee mahdollisen laaduntarkkailun olemassaolo, esimerkiksi referee-käytäntö.

Objektiivisuus. Objektiivisuuden voi vaarantaa esimerkiksi kaupallinen markkinointi ja aatteellinen taivuttelu, samoin kuin kansallisuuskeskeisyys ja vihanpito. Objektiivisuutta saattaa vaarantaa esimerkiksi mainonnan esittäminen asiatiedon joukossa tai faktan ja fiktion sekoittaminen.

Ajantasaisuus. Varsinkin verkkomateriaalista ajantasaisuuden selvittäminen voi olla ongelmallista. Ajantasaisuuden arviointia helpottaa, jos aineistosta löytyy päiväys. Mikä päiväyksen merkitys on, vaihtelee riippuen tapauksesta. Se voi olla materiaalin valmistumispäivä, julkaisupäivä tai viimeisimmän muutoksen ajankohta. Päiväys voi olla vielä jokin muukin merkitykseltään, esimerkiksi edellinen merkittävä päivitys tai järjestelmän juokseva kellonaika.

Kattavuus. Riippuen tuottajansa kansallisista, aatteellisista, kulttuurillisista, ammatillisista, liiketoiminta- ja muista lähtökohdista eri näkökulmat ja aihealueet voivat olla vaihtelevasti edustettuja. Esimerkiksi yhdysvaltalaisilla kirjoittajilla on tavallista länsimainen, erityisesti yhdysvaltalainen korostus tuotoksissaan, silloinkin kun katealueena on tavoiteltu koko maailman asioita. Edullista lähteelle on, jos se käsittelee asioita kattavasti ja joka näkökulmista yhtä perusteellisesti, ellei etsittävänä ole nimen omaan tiettyä kantaa edustava informaatio.

Varmistettavuus. Suotuisassa tapauksessa informaation lähteet on ilmoitettu niin, että informaation voi tarkistaa toisista lähteistä. Kokeellisen tutkimuksen tulokset voidaan varmistaa periaatteessa toistamalla koe, laskennalliset tulokset tarkistamalla laskelma. Toimintaohjeista asiantuntija pystyy yleensä arvioimaan, ovatko ne asianmukaisia, erityisesti tunnistaa vaaratekijät. Silti kokeilematta ei ole varmuutta menetelmän toimivuudesta tietyssä tilanteessa.

Internet-lähteiden luotettavuuden arvioinnin erityispiirre on julkaisukontrollin puuttuminen. Internetissä voi kuka tahansa julkaista yksityisesti mitä tahansa tarvitsematta siihen kustantajan apua tai kollegiaalista laaduntarkkailua. Toisaalta monet samat julkaisijat, toimivat sekä painoviestinnän että internet-julkaisemisen alalla. Joillakin verkkojulkaisuilla on yhtä täsmälliset julkaisukriteerit kuin tieteellisessä julkaisemisessa yleensä tai hakuteoksen toimittamisessa. Silloin tiedon tuottajaa voi käyttää vertailukohtana arvioitaessa informaation luotettavuutta.

Painetuissakin lähteissä tiedon täsmällisyydessä on vaihtelua. Vaikka painotuote on omakustanne, voi se silti olla korkealaatuinen. Silloin laatua ole välttämättä ole varmistamassa kukaan asiantuntija tekijänsä lisäksi. Internetissä vaihtelua on enemmän, koska omatoiminen julkaiseminen ei vaadi edes merkittäviä sijoituksia. Verkkomateriaaleissa mukana on markkinointi- ja mainosaineistoa, jonka erottelu asia-aineistosta voi olla hankalampaa kuin painotuotteista tai televisiosta. Houkutus piilomainontaan on suuri verkkomateriaaleissa, koska ilmaiseksi saatavilla olevasta materiaalista ei ole tekijälleen suoraa taloudellista hyötyä. Lisäksi internet-lähteissä on pysyvyysongelma. Onko jotain taetta siitä, että lähde on vielä ensi vuonna löydettävissä siitä osoitteesta, mistä sen löysit ja onko sen sisältö sitä mitä viimeksi? Päivitettävyys ja muutosvalmius ovat toisaalta myös verkkojulkaisemisen etuja.

Linkkejä

The Virtual Chase: Assess the Quality of Information at a Web Site
The Good The Bad, The Ugly or, Why It's a Good Idea to Evaluate Web Sources
Voiko nettisivujen tietoihin luottaa? (Hiilamo & Kunttu: Tutkivan toimittajan Internetopas [2002])


Viittaaminen lähteisiin

Tässä esiteltyjen viittauskäytäntöjen lisäksi on käytössä lukuisia muitakin. Kullakin tieteenalalla on hieman omanlaisensa käytäntönsä, minkä lisäksi eri tieteellisillä lehdillä ja julkaisusarjoilla on omat sääntönsä.

Viittaamisen tarkoitus

Tutkimusraportissa ja esitelmässä täsmällinen viittauskäytäntö
  • auttaa lukijaa lähteiden tunnistamisessa ja paikannuksessa
  • osoittaa täsmällisesti, mistä lähteestä minkäkin väitteen alkuperäinen informaatio on löydettävissä, ihannetapauksessa sivun tai kappaleen tarkkuudella.
  • antaa tunnustusta toisten tutkijoiden työlle
  • lähdeviitteinä mainitaan vain käsillä olevassa työssä käytetyt lähteet Muita aihepiiriä koskevia voidaan kyllä mainita suositeltavana oheislukemistona, ei lähdeluettelossa.
  • osoitetaan, mistä löytyy tarkempaa tietoa asiastaTutkimus on kuin uusi tiili, jonka tutkija lisää tutkimusperinteen rakennukseen. Jos sideainetta on riittävästi, tiili tarttuu rakennukseen. Jos tutkimus on tavoitteellisesti tehty, niin rakennus tulee lisätiilistä hiukan valmiimmaksi.
Lähteen valinta, lähdekritiikki

Lähteen valinnassa lähdekritiikillä pyritään välttämään tietojenkäsittelystä tuttu ilmiö, että kun syötetään roskaa sisään niin saadaan tulostuksessa roskaa ulos. Valikoimalla asiallisesti ja muiltakin piirteiltään käyttökelpoista lähdeaineistoa saadaan paremmat lähtökohdat saada aikaan korkealaatuinen sisältö. Samalla on helpompi vakuuttaa lukija käsillä olevan kirjoituksen asiantuntevuudesta. Lähteitä valittaessa kiinnitetään huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:Sopivuus asiayhteyteen

Asiallinen virheettömyys (tai kirjoittaja voi osoittaa virheet)

Autoritatiivisuus (päteviä lähteitä, päteviä kirjoittajia)

Ajantasaisuus (oletetaan, että tuore päivitys on parempi kuin vanha)

Objektiivisuus (asioita käsitellään puolueettomasti ja vääristelemättä)

Kattavuus (ajallinen, sisällöllinen käsittelyn aukottomuus)
Kirjallisuusviitteiden merkinnässä on erilaisia käytäntöjä. Erityisesti on syytä huomata, että kansainvälisillä julkaisuilla on monilla omat keskenään yhteensopimattomat sääntönsä viitteiden laatimisesta ja merkintätavoista. Standardi kirjallisuusviitteiden laadinnasta SFS 5342 (1992) esittelee kolme viittausjärjestelmää:

  1. Nimi-vuosi järjestelmä eli Harvardin järjestelmä
  2. Numeroviitejärjestelmä
  3. AlaviitejärjestelmäNimi-vuosi –järjestelmässä viite lähdeluetteloon on muotoa Sukunimi (julkaisunvuosi, sivunumero)Mattila (1977, 120) on gradussaan tutkinut kibbutsien kasvatusjärjestelmiä,…
Mattila tutki kibbutsien kasvatusjärjestelmiä (Mattila 1977, 120). Joskus siinä lähteessä, johon viitataan kirjoitetaan toisesta lähteestä, joka on se varsinainen kiinnostuksen kohde. Esimerkissä viitataan Marblen kirjoitukseen, jota Järvinen tulkitsee: Marblen yleistys kauppamatkustajan ongelmaan (Marble 1971, Järvisen 1973, 10 mukaan) on sovellettavissa eräissä eriyistapauksissa myös tässä Järvisen esittämässä ongelmassa.lähdeluettelossa:
Järvinen, P. 1973. On a routing problem in a graph with two types of costs associated with the edges. Sarjassa: Acta universitatis Tamperensis ser. A vol, 50. Tampere: Tampereen yliopisto.Numeroviitejärjestelmässä viitteet numeroidaan juoksevasti siinä järjestyksessä, missä ne esiintyvät tekstissä. Myös lähdeluettelon viitteet ovat silloin samassa järjestyksessä. Blumqvist on artikkelissaan (8, s. 20) luonnehtinut parapsykologisia ilmiöitä…

Lähdeluettelossa:

8. Blomqvist, A. R. 1981. Parapsykologiset ilmiöt. Ultra 10 (7-8), 20-21.

Alaviitteellä voidaan täydentää tekstissä olevaa numeroviitettä, vähintäänkin mainitaan tekijä, julkaisun nimi ja sivunumerot:

8. Blomqvist, A. R. Parapsykologiset ilmiöt. Ultra 10 (7-8), 20-21.

Alaviitejärjestelmässä viitteet numeroidaan myöskin juoksevasti, mutta itse tekstiviite tulee sen sivun alalaitaan, jolla viittausnumero on. Näistä kolmesta tavasta informaatiotutkimuksen laitoksella on vakiintunut nimi-vuosi järjestelmä.

Informaaleista lähteistä merkintä tulee ainoastaan tekstiin, esimerkiksi jos on kysynyt neuvoa joltakulta ja haluaa mainita saamansa vastauksen vaikutuksesta asioiden kulkuun.esim. (Lehtori Tiina Snickerin henkilökohtainen tiedoksianto kirjoittajalle 22.2.2001) Riippuen siitä, miten suureen tekstinosaa viittaus koskee, merkinnöissä on pientä vaihtelua: Kun yksi virke viittaa lähteeseen, piste tulee lähdeviitteen loppusulun jälkeen (Hirsjärvi 2000, 324-325).

Välillä useampi peräkkäinen lause viittaa samaan lähteeseen. Silloin piste merkitään ennen lähdeviitteen loppusulkua. (Hirsjärvi 2000, 325.)

Lainaukset

Yhden virkkeen mittainen lainaus lainausmerkkeihin. tekstiin, lähdeviite samaan lauseesen. Esimerkiksi Tampereen yliopiston opetusohjelma 2000-2001 alkaa sanoilla "Jokainen opiskelija on velvollinen ilmoittautumaan yliopistoon lukuvuosittain voidakseen käyttää opiskeluoikeuttaan" (Tampereen yliopisto 1999, 5). Lähdeluettelo

Lähdeluettelo antaa yleiskuvan siitä, millaista lähteistöä kirjoittaja on käyttänyt, mihin tutkimusperinteeseen käsillä oleva kirjoitus sitoutuu. Lukija voi lähdeluetteloa käyttäen tunnistaa ja löytää mainitut lähteet. Lähdeluettelon tietojen perusteella pitää voida selvittää, onko lähdettä olemassa. Joissakin kirjoituksissa lähteiden sepittäminen on ollut ongelma. Siksi vaaditaan tunnistetiedot kuten kuka kirjoittanut, kuka toimittanut, kirjoituksen nimi, julkaisuvuosi, suomentaja(t), painos jos useampia vaihtoehtoja. Viitteiden pitää olla täsmällisesti ja johdonmukaisesti laadittuja

Lähdeviitteet ovat rakenteeltaan hiukan erilaisia sen mukaan minkätyyppisestä aineistosta on kyse. Tavallisia aineistotyyppejä ovat erillisjulkaisut, lehtiartikkelit, kokoomateosten osat, konferenssiesitelmät, tietoverkoissa olevat lähteet, arkistolähteet ja haastattelut

Luettelointisääntöjä tuntevat huomaavat nopeasti, että lähdeviitteiden laatimisperiaatteet eroavat luettelointisäännöistä, esimerkiksi tietojen järjestyksen kohdalta.

Lähdeviitteen osat

Lähdeviitteessä on pakollisia osia, jotka merkitään aina jos ovat tiedossa, tällaisia ovat tekijä, toimittaja, teoksen nimi, julkaisuaika, julkaisupaikka,

  1. Tekijän nimi
  2. Julkaisuvuosi
  3. Kirjoituksen nimi
  4. Painos
  5. Julkaisutiedot
  6. Kustannuspaikka
  7. Julkaisuaika
  8. (lähteen standardinumero ISSN tai ISBN, käytännössä ei yleensä merkitä.)Kirjallisuusviitteiden laatiminen -standardin (SFS 5342) mukaan viitteen tiedot tulevat järjestyksessä kustannuspaikka: kustantaja, julkaisuaika, mutta nimi-vuosi -järjestelmän mukaisissa kirjallisuusviitteissä vuosiluku merkitään kirjoittajan jälkeenesim. .... Helsinki: Otava 2001 -> Kirjoittaja 2001. ... Helsinki: Otava.Ensimmäisenä kirjallisuusviitteeseen tulee kirjoittajan nimi, vaihtoehtoisesti toimittajan, jos toimittajan nimi on näkyvästi esillä julkaisussa. Toimittajan jälkeen tulee sulussa teksti (toim.) tai (Ed.)Kirjoittajia voi olla useita, samoin toimittajia. Jos kirjoittajia on monta, ne mainitaan joko kaikki, tai mainitaan vain ensimmäinen ja loput kuitataan merkinnällä [ym.]. SFS 5342 mainitsee vaihtoehtoja "et al." "et alii " ja muut".
    Heiskanen, M. & Piispa, M. 1998. Usko, toivo, hakkaus: Kyselytutkimus miesten naisille tekemästä väkivallasta. Helsinki: Tilastokeskus.
Ahmavaara, Y. 1969. Yhteiskuntatieteen kyberneettinen metodologia: positivismin kritiikki. Helsinki: Tammi.

Ventola, E. & Mauranen, A. 1996. Akateeminen kirjoittaminen tänään ja huomenna. 2. painos. Helsinki: Yliopistopaino.
Vaihtoehdoissa ratkaistaan johdonmukaisesti samoin muittenkin viitteiden kohdalla, jos valinnanvaraa on.. Jos kirjoittajaa tai vastaavaa toimittajaa ei ole tiedossa, ensimmäisenä merkitään kirjoituksen nimi. Collier, J, Jr. & Collier M. 1990. Visual anthropology: photography as a research method. 3. expanded ed. Albuquerque: University of New Mexico Press, 1987, 1-248. Jos viitataan artikkeliin kokoomateoksessa, lisätään kirjoituksen nimen jälkeen . Teoksessa: kokoomateoksen toimittajan nimi. Kokoomateoksen nimi. Järvinen, A. 2000. A Mouse click on aestetics. Teoksessa T. Väliharju (ed.) Digital media in networks 1999: perspectives to digital world. Tampere: Tampereen yliopisto. Yleisrakenne lähdeluettelossa

Kirjoittaja Vuosiluku Kirjoituksen otsikko Julkaisutiedot. Kyntäjä, T. 2000. Muurahaisia oikeussosiologian pesästä. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Kokoomateos, ei mainittu toimittajaa, mutta monta tekijää Korolainen, T., Koskipää, R., Linna, H., Töllinen, M. & Wäre, M. 1998. Lentävä elefantti. Salainen lukemisto osa 3-4. Helsinki: WSOY. vaihtoehtoisesti mainitaan vain ensimmäisenämainittu tekijä, loput korvataan merkinnällä ja muut tai et AL. Korolainen, T. ja muut. 1998. Lentävä elefantti Salainen lukemisto osa 3-4. Helsinki: WSOY.

Käännetyn teoksen kääntäjä voidaan mainita nimekkeen jälkeen muodossa etunimi sukunimi Norman, D. A. 1991. Miten avata mahdottomia ovia. Suom. A. James. [Espoo]: Weiling+Göös.Tuhat ja yksi yötä: kolme osaa. 1991. Suom. J. A. Hollo & E. Vaara. 2. painos. Porvoo WSOY.


Standardeissa kirjallisuusviitteessä on ensimmäisenä sarjan kirjaintunnus ja standardidumero. SFS 5381. 1998. Viittaminen sähköisiin dokumentteihin ja niiden osiin. Helsinki: Suomen standarisoimisliitto. Lehtiartikkeli Sandberg, H. 2000. Xbox luottaa raakaan voimaan. MikroPC 2000(14), 21.9.2000.

Zimmermann, L. 1982. People of the margaree: portrait of a good place. Photography by George Thomas. In: Harrowsmith, Vol 3 no. 3. p. 74 - 83.

Päivä, jolloin Suomen hiihdon taivas pimeni. Aamulehti 1.3.2001, osa A, 1. Kokoomajulkaisu Väliharju T. (ed.) Digital media in networks 1999: perspectives to digital world. Tampere: Tampereen yliopisto. Sarjan osa Silius, R., Savolainen, E., Kinnunen, K. & Lehto, T. (toim.) 1999. 29th Tampere international short film festival march 10-14, 1999: Programme. Tampere: Tampere Film Festival. ISSN 0785-9600. Aikaväliin sarjasta ja kausijulkaisusta voidaan viitata myös (esimerkissä vuoden 1993 1. numerosta vuoden 1995 neljänteen numeroon) Tietokone 1993:1 - 1995:4. Verkkolähteet Sonkkila, T. 1999. Yliopistojen elektronisen julkaisemisen kartoitus. Helsinki: FinElib. Saatavilla www-muodossa: <URL:http://www.lib.helsinki.fi/finelib/kartoitus.pdf > (luettu 26.2.2001)

Opera for Windows 32bit versio 5.02. Tietokoneohjelma www-selain Saatavissa www-muodossa <URL:http://www.opera.com/download/ > (luettu 26.2.2001)

Arkistoaineisto

Arkistoaineistosta laaditaan oma luettelo, jossa aineisto ryhmitellään sijaintiarkiston mukaan, esimerkiksi Kansallisarkisto, Valtionarkisto: viittaus tekstissä: (Kansallisarkisto. Sensuuriylihallituksen ptk. 13.9.1850, 3§.)
lähdeluettelossa arkistolähteet: Sensuuriylihallituksen pöytäkirjat 1845-1855.

Keskustelut, haastattelut, jotka kirjoittajan tekemiä, listataan erikseen otsikon Haastattelut alla.
Huotari, Maija-Leena. Haastateltu puhelimitse 26.2.2001.

Sähköpostilähde Fulton, N. OpenCAD International Inc. 3D Studio MAX Training Online <lists@complete-support.com> 22.2.2001Julkaisemattomat käsikirjoitukset kuvaillaan niillä tiedoilla, mitä käytettävissä on, mm. tekijän koko nimi, mistä saatavissa ja muut saatavuuden kannalta oleelliset tiedot. Mäkinen Ilkka. Proseminaariesitelmän pikaohjeet (klk 2001) julkaisematon opetusmoniste. Tampere: Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen laitos. 10 s. Lehdissä ilmestyvistä artikkeleista Heikkinen, E. 2001. Oppimiskeskukset arvossa Englannin yliopistoissa. Aikalainen 40(3), 4-5.

Graham, S. 1997 Everything you want to know about the weather. Pc review Issue 69 June 1997. Erityisaineistot, kuten patentit, kartat, tilastot, standardit, valtiopäiväasiakirjat kts. lisää esim. SFS 5342 Ulkomaankauppa. 1975:1. Helsinki: Tullihallitus, 1976. (Suomen virallinen tilasto. 1A 95). Ellei viitata mihinkään tiettyyn tilastoon, kuvailu voi olla sanallinen. Sarjannumeroita ja vuosivälejä voidaan ilmaista Suomen virallinen tilasto. Tilastokeskus.